Pikkutie nousee aikansa ja päättyy lopulta Farmin tilalle, yhdelle Laukaan korkeimmista paikoista. Talvi on täällä pitkä ja runsasluminen, kesä taas lämmin ja suojaisa. Petri ja Elisa Puupponen arvelevat sen johtuvan siitä, että Farmi on lähellä aurinkoa.

Puupposten aikamatka menneisyyteen alkoi, kun Elisa peri tilan isältään vuonna 2013. Pari näki paikan mahdollisuudet autonromujen, romppeiden ja roskien alta. Talo kannatti pelastaa jo sen kiehtovan historian vuoksi.

Sen perustaja, kantatilan poika Matti Puttonen lähti etsimään onneaan Amerikasta 1900-luvun alussa. Hän ikävöi kuitenkin oman kylän tyttöä Fannia ja palasi takaisin 1905. Tarina kertoo, että Laukaan pitäjässä oli silloin paljon Puttosia, joten kirkkoherran kehotuksesta Matti otti sukunimekseen Farmi. Tilan nimi on vanhoissa dokumenteissa amerikkalaisittain Farm.

Matti ja Fanni Farmi perustivat perheen ja asettuivat asumaan kantatilasta 1915 lohkotuille maille. Perheeseen syntyivät Esteri ja Aila, joista kumpikaan ei perustanut perhettä. Lopulta Esteri asui tilalla yksin kymmenisen vuotta, minkä jälkeen mökki vuokrattiin. Elisan vanhemmat ostivat metsätilan Esteriltä 1980-luvun loppupuolella. Perinnönjaon aikaan rakennukset vetelivät viimeisiään.

– Moni olisi raapaissut tulitikun talon nurkan alla. Päärakennus vaikutti olevan lähes käyttökelvottomassa kunnossa tänne tullessamme, Petri toteaa.

Elisa muistelee, että taloudellinen riski oli pieni, ja ajatuksissa oli aloittaa kunnostus kevyesti pintoja maalaamalla. Silloin perhe ei arvannut remontin paisuvan.

Kaikki muuttui, kun levyjen alta alkoi paljastua torpan alkuperäinen kauneus.

Lattialevytysten alta tulivat esiin lankut ja seinistä hirret. Levykaton purkaminen toi huoneisiin lisäkorkeutta parikymmentä senttiä.

– Emme olisi arvanneet, millainen helmi tästä kuoriutuisi. Jokainen hikipisara on ollut vaivan arvoinen, Petri toteaa.

– Meille on ollut tärkeää palauttaa torppa alkuperäiseksi. Kaikki käyttökelpoinen materiaali on hyödynnetty. Jopa taotut naulat on suoristettu ja käytetty uudelleen, Elisa jatkaa.

Aitan huopakaton uusiminen Suomen sateisessa kesässä tuotti tuskaa. Pressujen virittely pitkän työpäivän päätteeksi ei ollut kummankaan lempipuuhaa. Huopanaulojen naputtelu käsin puolestaan aiheutti Petrille tenniskyynärpään. Jalkavamman mies sai, kun hän rysähti aitan lahosta katosta läpi.

Mökkiläiset selättivät vastoinkäymiset omien sanojensa mukaan ruisleivällä ja sisulla – sekä naulapyssyllä.

Pariskunta rapsutteli kammarin pönttöuunin puhtaaksi vanhoista maaleista ja käsitteli sen uudelleen. Samalla heräsi ajatus kammarin päälle rakennettavasta parvesta. Ensi kesäksi suunnitellaan saluunaa aitan päähän. Oma palvaamokin siintää haaveissa.

Perhe tahtoi tehdä lähes kaiken itse ja kutsua ystäviä nautiskelemaan mieluummin saunasta, ruisleivästä ja Farmin pysähtyneestä tunnelmasta kuin työnteosta.

Torpalla otetaan myös rennosti. Pakkasten saavuttua tuvassa tuoksuu leivinuunissa kypsennetty ruisleipä, jonka taikinajuuri on seitsemän vuotta vanha. Leipiä leivotaan myös ystäville viemiseksi sekä jouluna ruokapöytään joulupuuron kaveriksi. Silloin sukulaiset kokoontuvat Farmille syömään.

Elisan isä Arvo muutti savusaunan tavalliseksi saunaksi, mikä helpottaa lämmittäjän urakkaa. Vedenkato saunalle kivikaivosta on osa saunan lämmitystä, ja alkuhiet saa usein raivaamalla lähimetsän puita.

Tulipaikalla saunan edessä keitellään parhaat kahvit. Sieltä avautuu suora näkymä tilan riistamaille, missä Petri ja Valle-koira samoilevat linnustamassa. Oleellista ei ole saalis vaan luonnossa liikkuminen ja rauhoittuminen.

Elisa ja Petri miettivät usein, miten työlästä tilalla on ollut asua sata vuotta sitten.

– Meille taas purkaminen ja rakentaminen olivat oiva kuntoleiri, Petri sanailee.

– Työleiri vapaasta tahdosta, Elisa lisää.