Sanna Stellan alkoi haaveilla jätevesitekniikasta koko elämälle: ”Olisipa elämässä huuhtelunappi”

Olisiko sinulla hetki aikaa puhua viemäröinnistä? Meille nimittäin asennettiin juuri uudet jäte­vesisysteemit omenapuista muutama metri kaakkoon.

Vielä hetken aikaa sitten en tiennyt hule­vesistä, vähävetisistä vessoista enkä jätevesiasetuksista mitään, mutta nyt voisin vetää aiheesta luennon. Vanha talo on kallis ja aikaa vievä harrastus, jonka ansiosta joutuu omaksumaan paljon uusia asioita.

Asennuksen vuoksi olimme ilman viemäröintiä lähes viikon. Se on lapsiperheessä pitkä aika. Silloin tajuaa, miten sellaistakin asiaa pitää täysin itsestään­selvyytenä, niin kuin montaa muutakin asiaa kotona. Kuten esimerkiksi puolisoa.

Ensin pihalle saapui valtava säiliö, jonka kuljetusoperaatio teki minuun vaikutuksen. Ukkeli hyppäsi rennosti kuormurin hytistä ja näppäili jotain hytin sivussa olevaan näppäimistöön. Nosturi alkoi sitten kolistella ketjujaan, ja suuri robottikäsi etsi säiliön otteeseensa. Tekniikka hoiti säiliön kuorma-auton lavalta sentilleen sinne, mihin oli pyydettykin. Olin täysin myyty.

Projektin aikana ihailinkin usein tekniikkaa ja osaamista, joka jätevesien poistoon liittyy. Miten upeasti kaikki epätoivottu erotellaan säiliöihinsä tai imeytyskenttään, kun kiinteä tavara, tiedät kyllä mikä, jatkojalostetaan mullaksi.

Saisipa kaiken muunkin epätoivotun elämässä pois näkyvistä ja mielestä nappia painamalla. Elämisen sivutuotteena muodostuva kuona, sielun sopukoista nouseva pohjamuta, kaikki se, joka estää meitä elämästä täysillä ja pelotta. Kaikki tämä voitaisiin erotella heti alkuvaiheessa omiin poistoputkiinsa. Vaarattomammat asiat, kuten huonosti täytetystä tiskikoneesta aiheutunut ärtymys tai teinin jatkuva valitus ohjattaisiin kauas pois, paikkaan, josta ne vain liukenisivat näkymättömiin.

Maan kerrostumien läpi kohti magmaa voisin lähettää myös kaikki tulkinnat, joita mieleni tekee. Oletukset siitä, mitä joku tarkoitti tai ei tarkoittanut. Turhaa harmaata mönjää, josta kannattaa päästä eroon välittömästi.

Tuhoisimman kaman, eli turhat pelot, huolet ja murheet kätkisin umpisäiliöön, josta niillä ei olisi ulospääsyä.

Mielen tuottamat mitä jos -skenaariot saisivat keskenään lietsoutua säiliössä vaikka miten suuriksi kauhukuviksi. Vähitellen ne kuitenkin muhistuisivat keskenään mitättömäksi liejuksi, josta jatko­jalostettaisiin lannoitetta. Mustaa mehevää materiaalia, josta kaikki haitallinen on erotettu pois. Voisin sillä ruokkia uutta kasvua: tuoreita ajatuksia, rohkeutta ja toivoa. Ymmärrystä ihmiselämän epä­täydellisyyttä kohtaan.

Valitettavasti tällaista elämän jätteiden huuhtelu­nappia ei ole, vaan kaikki on suodatettava itse mielen imeytyskentän läpi. Se prosessi ei ole insinöörien suunnittelema virtaviivainen systeemi, vaan hidas ja kivulias mylly. Aika usein koko huuhtelua ei edes löydä, vaan tuntuu siltä kuin pyörisi vanhan huussin säiliössä ilman poispääsyä.

Kun nyt olemme tämän teeman parissa, niin paljastan, että joka kerta, kun lentokone lentää ylitseni, toivon, ettei kukaan juuri silloin vedä vessaa ylä­ilmoissa.

Sanna Stellan on näyttelijä, joka joutui elämään neljä päivää ilman viemäröintiä, mutta selvisi koettelemuksesta kuin sissi.