Arjen uuvuttamat ihmiset tuttavan työpaikalla olivat fantasioineet palvelijoista. He olivat laatineet listaa siitä, mitä kaikkia askareita antaisivat palvelijan tehtäväksi.
Listasta oli tullut pitkä. Sitä tavaramäärää, jota me nykyihmiset kodeissamme pyöritämme, olisi monessa talossa ennen vanhaan hoidellut palvelija tai kaksi. Tilastojen mukaan hommat kasautuvat edelleen etenkin naisille. Ilmankos ajatus palvelijasta sai minutkin innostumaan.
Tähän aikaan vuodesta pyytäisin palvelijaa vaihtamaan vaatteet sesongista toiseen. Palvelija tuulettaisi villakangastakit, pesisi talvihaalarit ja toppahanskat sekä kaulurit, joihin on jäänyt imeskelyn imelä haju. Hän myös tarkistaisi toppatakit, ja jos ne eivät vaatisi pesua, hän vain pyyhkisi kauluksesta meikkivoidetöhnän pois, ja näin välttyisimme ylimääräiseltä pesulta. Palvelijalla olisi aikaa tehdä asiat perusteellisesti.
Jos minulla olisi palvelija, olisi jääkaappini aina puhdas. Koska vaikka muistaakseni pesin sen juuri, on vihanneslaatikon pohjalla taas liejua ja ylähyllyn huurrelasissa kovettuneita öljyisiä rinkuloita.
Palvelija putsaisi hellan alapuolisen laatikon, sen, jossa säilytetään uunipeltejä. Miten sinne kasaantuu niin hirveä määrä murusia ja hippusia? Miksi ne sinne ovat kerääntyneet kokoustamaan? No, onneksi palvelija hoitaa.
Palvelija tietäisi aina, missä silmälasini ovat. Meillä olisi sanaton sopimus, että hän palauttaisi ne hienotunteisesti piirongin kulmalle, josta löytäisin ne itse, enkä joutuisi yhtään vihaamaan leväperäisyyttäni, koska olin taas hukannut lasini. Minulle tulisi tunne, että hallitsen kaiken, homma on hanskassa ja hanska parinsa kanssa siististi sesonkivaatteiden laatikossa.
Palvelijalle ne asiat, jotka minulle ovat vaikeita, olisivat hänen vankkaa ammattitaitoaan.
Vastavuoroisesti voisin tarjota palveluksiani niissä asioissa, jotka minulta luonnistuvat. Olen erinomainen viherkasvien lehtien puhdistaja. Löydän aina aikaa hellälle hetkelle kukkasiani hoitaen. Voisin siis tarjota tätä osaamistani niille, joiden prioriteettilistan kärkeen lehtien puhtaus ei nouse.
Huristelisin pitkin maakuntaa pienellä vihreällä autolla, sellaisella, jolla kotisairaanhoidon ammattilaiset ajavat. Minulla olisi ylläni vihreä asukokonaisuus, mukanani vihreä ämpäri sekä erilaisia liinoja. Käsittelisin kukkaset huolella, jonka jälkeen ne ilahduttaisivat omistajansa lehdet kiiluen, elinvoimaisina ja hanakoina yhteyttämään. Ilma kodissa olisi happirikasta ja kodin asukkaalla yksi homma vähemmän.
Ystäväni ryhtyisi kyltittäjäksi. Siinä piisaisi hommaa. Tiedättehän kesä-Suomen tienvarsilla huterat pahvikyltit, joissa lukee Mansikkaa? Muuta niissä ei sitten luekaan. Ei aukioloaikoja, ei hintoja, ei tietoa siitä, mistä mansikkakojulle käännytään. Ehdit vain nähdä kyltin, makunystyräsi alkavat salivoida, mutta sitten oletkin jo ajanut monen risteyksen ohi. Tuntuu, että nämä kyltit ovat lähinnä muistutus niille, jotka jo tietävät oikean tienhaaran kuin niille, jotka innostuvat kulkiessaan ohi. Ystäväni kyltittämisen tuloksena hernekojuilla ja kesäkahviloissa kävisi jatkuva kuhina.
Koska palvelijaa tuskin saan, joudun sietämään tätä jatkuvaa keskeneräisyyttä ja jatkamaan epätäydellistä elämääni.
Sanna Stellan on näyttelijä, jonka mielestä on pöyristyttävää, ettei hänellä ole henkilökuntaa.
IhmisetIhan pihalla trendeistä ja hyvä niin, Sanna Stellan kirjoittaa: ”Muutimme kansakouluunkin nolosti vasta, kun se trendi meni jo”
IhmisetSanna Stellan oivalsi, että nuoruuden rakkaus takaa pitkän elämän: ”Yhtenä päivänä totesin, että oli aika pitää huolta minusta”
Ihmiset”Äiti käski laittaa pöytäliinan ja jätti nätit astiat kaappiin” – Sanna Stellan oivalsi, että nauttii mieluummin kodin kauneudesta tässä ja nyt
