Ihailen hauskoja koteja, mutta omaan kotiini tai vaatteisiini huumorilla ei ole asiaa
Sanna Stellan on kahdella elämän osa-alueella täysi tosikko. ”Kaiken epävarmuuden keskellä voin rauhoittua kodissani, missä ei ole mitään räiskyvää, veikeää saati hersyvää”, hän kirjoittaa kolumnissaan.
Selviydyn naurulla kaikesta. Kiitos äiti ja isä siitä, että lapsuudenkodissamme mikään ei ollut pyhää, vaan kaikelle saattoi nauraa. Nauru on siivittänyt elämääni myös ja erityisesti vaikeina hetkinä. Se on työtäni, mutta se on myös elämänasenne.
Vain kahdella osa-alueella olen täysi tosikko: kotiini ja vaatteisiini huumorilla ei ole asiaa. Huumorintajuni loppuu siinä vaiheessa kun pitää valita seinän väri tai taulu, lamppu tai lumppu. Ihailen kyllä koteja, joissa on hauskoja elementtejä, kuten vitsikäs sohva tai leikittelevä lamppu, mutta omassa kodissani niille ei ole sijaa. Hillityt, murretut sävyt, sopusointuisat mittasuhteet ja harmoniset kokonaisuudet kaikessa ennalta-arvattavassa tylsyydessään ovat minun valintojani. Joku vitsikäs muki on kerran kaapissa ollut, mutta oho, se ”putosi” ja ”meni rikki”
Kaiken epävarmuuden ja sattumanvaraisen keskellä voin rauhoittua kodissani, missä ei ole mitään räiskyvää, veikeää saati hersyvää. Ihanan tylsää.
Joku vitsikäs muki on kerran kaapissa ollut, mutta oho, se ”putosi” ja ”meni rikki”
Sama tylsyys pätee pukeutumiseeni. Beigeä, mustaa, tummansinistä. Joskus repäisen ja laitan sinistä kynsilakkaa. Se on rajuin veto, mitä tällä osastolla teen.
Kaikki muu elämässä onkin yhtä vitsiä. Vanhemmuus, vanheneminen, rakkauselämä. Eritoten vanheneminen. Miten huvittavaa hommaa!
Olen päätellyt, että ihminen tulee jossain vaiheessa elämäänsä risteykseen, jossa joko suhtautuu kaikkeen lempeällä huumorilla tai muuttuu kerros kerrokselta kitkerämmäksi. Siitä eteenpäin hän on kuin teflonpannu, johon mikään ei enää tartu kiinni. Toinen vaihtoehto on olla kuin pohjaan palanut valurautapannu, jonka vanhojen pinttymien päälle kaikki jumahtaa. Jälkimmäinen ei ikinä osaa nauraa itselleen – vaikka se vasta onkin elämää helpottava taito.
En koskaan vitsailisi kenestäkään toisesta niin rajusti kuin itsestäni veistelen.
Eniten naurankin juuri itselleni. Vuosien varrella olen yrittänyt jalostaa itseeni kohdistuvaa huumoria vähemmän ilkeäksi. En koskaan vitsailisi kenestäkään toisesta niin rajusti kuin itsestäni veistelen. Isken ilolla heikkouksiini ja teen niistä yhteisiä, koska olemmehan me kaikki naurettavia rääpäleitä, kun oikein silmiin katsotaan.
Kun poliitikko tai pomo laukaisee ikävän kommentin ja sanoo sitten vitsivitsi, se ei ole huumoria. Se on vallankäyttöä ja kiusaamista, mitä en hyväksy. Huumorilla voi sivaltaa ylöspäin, mutta sitä ei saa koskaan käyttää aseena heikompiaan kohtaan. Hierarkian kärjessä olevista sen sijaan pitää vitsailla. Me emme halua yhteiskuntaa, jossa johtoporrasta ei saisi pilkata.
En tiedä mitään parempaa elämässä kuin yhdessä nauraminen. Kutsun sitä hörsköttämiseksi.
Yhtenä päivänä saimme ystävän kanssa hysteerisen naurukohtauksen. Huutonauroimme vedet silmissä kaikkea karmeaa, mitä elämässä ja maailmassa oli meneillään. Teimme niin, koska emme voineet muuta. Se nauru kumpusi hyvin läheltä itkua.
Huumori auttaa kestämään stressiä ja tuo hyvää mieltä. En tiedä mitään parempaa elämässä kuin yhdessä nauraminen. Kutsun sitä hörsköttämiseksi. Nauretaan ja hörskötetään jatkossakin!
Sanna Stellan on näyttelijä, joka repäistessään laittaa sinistä kynsilakkaa.
