Jo muinaisen Rooman parturit käyttivät saksia, mutta arkea helpottava saksikeksintö syntyi Suomessa 1967
Vanhimmat löytyneet sakset olivat keritsimien kaltaisia työkaluja, joita valmistettiin yhdistämällä toisiinsa kaksi pronssista terää u-kirjaimen muotoiseksi kappaleeksi. Ne kehitettiin noin 3 500 vuotta sitten Egyptissä ja Mesopotamiassa.
Nykyisenlaiset leikkuuvälineet, joissa kaksi teräosaa on liitetty yhteen niitillä tai ruuvilla, tulivat käyttöön vajaat pari tuhatta vuotta sitten. Ensimmäisenä niitä käyttivät tiettävästi roomalaiset parturit 100-luvulla.
Saksien käyttö alkoi yleistyä laajemmin Euroopassa 600-luvulta lähtien, ja vastaavia keksintöjä tehtiin myös Euroopan ulkopuolella muun muassa Kiinassa, Koreassa ja Japanissa.
Sepät valmistivat saksia takomalla niitä käsityönä yksittäiskappaleina aina 1700-luvulle saakka. Saksentekijä oli arvostettu ammatti, jossa tarvittiin niin kädentaitoja kuin metallintuntemusta. Jokapäiväiseksi arkiesineeksi sakset muuttuivat vasta sen jälkeen, kun Britanniassa Sheffieldin kaupungissa Robert Hinchliffe kehitti vuonna 1761 teollisen saksien valmistustekniikan.
Nämä sakset valmistettiin perinteisen takomisen sijaan valamalla. Uusi ja mullistava innovaatio, höyrykone, toi samalla lisävoimaa valmistukseen ja vapautti saksitehtaat aiemmin hyödynnetystä koskivoimasta.
Uudella tekniikalla oli helpompi valmistaa erilaisia ja mitä moninaisimpiin tarkoituksiin soveltuvia saksimalleja.
Tehtailla kehiteltiin omat sakset esimerkiksi paperia, kangasta, hiuksia, käsityötarvikkeita, puutarhakasveja, napanuoria, sikareita ja toppasokeria sekä lääketieteellisiä operaatioita varten. Oli pieniä ja suuria saksia, simppeleitä ja hyvin koukeroisia malleja.
Oransseja saksia on käytössä ympäri maailman.
Hinchliffen keksintöä kopioivat pian muutkin valmistajat. Esimerkiksi sheffieldiläinen saksitehdas Thomas Wilkinson & Son valmisti teräviä, hienostuneita saksimalleja, jotka kelpasivat peräti Britannian kuningashuoneen käyttöön. Yritys tunnettiin erityisesti laadukkaista räätälinsaksistaan, jotka kuuluvat edelleen huippuräätälien ja muotitalojen työvälineisiin.
Suomessa teollinen saksituotanto alkoi Fiskarsissa 1800-luvun alussa muiden hienotakeiden, kuten veitsien ja haarukoiden, valmistuksen ohessa. Saksimallit ja valmistustekniikat, joissa tarvittiin paljon käsityötä, pysyivät lähes muuttumattomina pitkälle 1960-luvulle saakka.
Saksien käyttömukavuuteen saatiin merkittävä, suorastaan vallankumouksellinen, parannus vuonna 1967, kun Fiskars marssitti markkinoille muovikahvaiset sakset.
Fiskarsin saksitehtaan muotoilija Olof Bäckström oli oivaltanut, että saksista pystyttiin tekemään paremmin käteen sopivat, kun niiden kahvat valmistettiin muovista.
Bäckström tutki pikkutarkasti ihmiskäden anatomiaa ja veisti puusta lukemattomia kahvamalleja löytääkseen niiden joukosta parhaiten käteen istuvan muodon. Kun muovikahvoista valmistettiin ensimmäisiä koekappaleita, sattuma puuttui peliin.
Muotoilija oli itse visioinut, että kahvat olisivat väriltään siniset tai vaihtoehtoisesti punaiset, vihreät tai mustat. Mallikappaleita tehdessä valukoneeseen oli jäänyt oranssia muovimassaa, jota käytettiin mehulinkojen valmistuksessa. Väristä tehtiin muutamia koekappaleita, ja ne päätyivät tuotepalaveriin, jossa väri herätti ihastusta. Saksien väristä pidetyssä äänestyksessä pirtsakka oranssi voitti mustan kilpakumppaninsa niukasti äänin 9–7.
Oranssit muovikahvat osoittautuivat ergonomiseksi ratkaisuksi ja myyntimenestykseksi. Ideaa kopioivat pian muutkin yritykset, ja muovikahvoista tuli saksien vakioratkaisu.
Vaikka kilpailijoita on riittänyt, Fiskarsin alkuperäismallitkin ovat myyneet hyvin. Jo 1970-luvun alussa suomalaisyritys myi muovipäisiä saksia vuosittain satojatuhansia kappaleita. Tähän mennessä hittituotteita on yrityksen mukaan valmistettu jo yli miljardi kappaletta, eikä loppua näy, sillä kaikkialla maailmassa ilmenee tarvetta leikata milloin mitäkin.
