Porvoolainen opettaja Jessica Gillberg muutti puolisonsa kanssa isovanhempiensa entiseen kotiin viisitoista vuotta sitten. Ison puutarhan hoitaminen on Jessican intohimo. Elämä siirtyi entistä enemmän ulos, kun pariskunta rakensi vuonna 2006 kierrätysmateriaaleista rennon kesähuoneen. Sieltä pariskunnan usein kesällä löytääkin.
”Kesähuoneen rakentaminen oli yhden kevään projekti. Halusimme sen kivinavetan eteläseinää vasten, jotta seinän lämpöä voisi hyödyntää kasvihuoneessa. Etelärinteeseen paistava aurinko tuo valoa kesähuoneessa kasvaville kasveille.
Nostamme vanhan tavaran paraatipaikalle ja keksimme sille uutta käyttöä.
Kesähuone on tehty kokonaan kierrätetystä materiaalista: sovittelimme talon vanhat ikkunat seiniksi, ja kesähuone muodostui sitä mukaan, kun saimme palaset sopimaan yhteen. Lattian teimme pihalta löytyneistä tiilistä. Ne ovat peräisin isoäitini vanhasta leivinuunista. Ainoastaan valokatteen ostimme uutena.
Vietämme kesähuoneessa paljon aikaa. Juomme aamukahveja, istumme iltoja ystävien kanssa ja nautimme ulkoilmasta myös sadepäivinä. Vieressä sijaitsee kesäkanala, jossa käy aikamoinen vilske. Saamme kanalasta taatusti tuoreita luomumunia. Kun lapset olivat pieniä, meillä oli myös lampaita kesäisin.
Puutarhamme on täynnä monen sukupolven muistoja.
Olemme remontoineet taloa ja pihapiiriä sillä ajatuksella, että tämä on vanha maatila ja se saa näkyä. Emme osta uutta, vaan keksimme käyttöä vanhoille esineille. Ikivanha ruostunut polkupyörä toimii sekä kaiteena että kukkatelineenä, vanhasta pesukoneesta tuli pöytä terassille, ja sain haluamani korkean kukkapenkin rakentamalla sen vanhojen kärryjen päälle.
Vaalimme perinteitä puutarhassamme. Emme osta juurikaan kasveja taimistoista, vaan saamme pistokkaita ja taimia ystäviltämme. Monella kasvilla on tarina. Vanhat omenapuut ja raparperit tuottavat edelleen hyvin satoa, vaikka ne ovat isovanhempieni peruja.
Parasta on se, että puutarhamme on täynnä muistoja: se tuoksuu juuri siltä kuin se tuoksui jo lapsuudessani isovanhempieni asuessa täällä. Puutarha on muisto rakkaista ihmisistä, ja ajattelen, että myös minä jätän sen muistoksi itsestäni.”
