Romuvarastosta kuoriutui kukkiva kesäkeidas – näin parveke sisustettiin viihtyisäksi!
Sisustus
Romuvarastosta kuoriutui kukkiva kesäkeidas – näin parveke sisustettiin viihtyisäksi!
Roinat saivat kyytiä, kun lasitetusta parvekkeesta sisustettiin raikas ja vaalea kesähuone. Nyt siellä kelpaa ruokailla ja istua iltaa.
Julkaistu 4.6.2018
Kotivinkki

Muuton yhteydessä parvekkeesta oli tullut tupaten täyteen tungettu väliaikainen varasto ylimääräisille kalusteille ja pahvilaatikoille. Vanha puinen lattiaritilä oli kellastunut, eikä tila varsinaisesti muutenkaan kutsunut viihtymään.

Asukkaiden toiveena oli raikas ja vaalea kesäolohuone, jossa olisi tilaa ruokailla, istua iltaa ystävien kanssa ja ottaa aurinkoa.

Parveke ennen muodonmuutosta.

Vanhat tavarat vietiin kierrätykseen, ja kellastunut lattiaritilä maalattiin kahdesti hieman harmaaseen taittavalla valkoisella lattiamaalilla. Parvekkeelle ostettiin pöytäryhmä, jonka tuolit voi pinota silloin, kun niitä ei tarvita.

Lisäksi hankittiin näppärästi siirreltävä, kevyt metallinen tarjotinpöytä, jota käytetään talvella sisällä. Villamatot tuntuvat mukavalta paljaan jalan alla niin lämpöisenä kesäpäivänä kuin kylmempänä syysiltana.

Tomaatteja ja yrttejä istutettiin erilaisiin laatikoihin, ja kukkia aseteltiin vanhoihin saviruukkuihin sekä koreihin. Ne toivat perusparvekkeeseen luonnetta.

Ellet raaski satsata uusin ruukkuihin, ratsaa keittiön kaapit. Lasitetulle parvekkeelle raaskii laittaa Arabian astiankin.
Pelargonit voi istuttaa näyttävästi suoraan koriin, jos vuoraat pohjan muovilla. Silloin vesi ja multa eivät pääse läpi.
Vanha laatikko kokoaa erilaiset kukkaset kivasti yhteen. Pieniä puisia laatikoita voi kysellä torikauppiaalta.
Kuppi teetä ja tuoreet mansikat riittävät kesäillan herkkuhetkeen.

Mitä muodonmuutos maksoi?

  • Lattiamaali (Betolux Aqua, Tikkurila), 30 e
  • Matot (Ikea), 100 e
  • Pöytäryhmä (K-Rauta), 400 e
  • Tarjotinpöytä (Jysk), 20 e

Yhteensä 550 e

Parveke muodonmuutoksen jälkeen.

Viritä ideaa: sisusta kesäkeitaan kaikki pinnat!

Suojaudu. Jos aurinko paistaa liikaa, viritä sivuverhot lasien eteen tai asennuta sälekaihtimet. Ne on helppo vetäistä eteen, jos paahde alkaa ärsyttää.

Vaihda väriä. Maalaa lattiaritilä räväkällä sävyllä, kuten vaikka auringonkeltaisella. Jo maalatun pinnan päälle voi maalata suoraan toisella värillä. Helppoa!

Hyödynnä katto. Viritä pienellä parvekkeella kukka-amppeleita roikkumaan, niin saat runsaamman kukkakeitaan.

Ripusta seinälle. Jos tarvitset lisätilaa kukille, kirjoille, astioille tai ylimääräisille ruukuille, asenna takaseinälle hylly.

Kommentoi »