Nyt tarkkana. Tämän Itä-Uudellamaalla sijaitsevan mökkisaunan oviaukko on niin matala, että otsaan jää varmasti vekki, jos sisään astuessaan ei paina päätä alas. Ennen remonttia näky sisällä oli surullinen. Löylytuokioista muistuttivat aikansa elänyt kertalämmitteinen kiuas sekä muurattu vesipata. Lauteet olivat jo poissa, ja niiden paikkoja markkeerasivat hirsiseinissä ammottavat kolot. Rikkinäisten pahvien alta paistoi tummaa hirsiseinää.
Hurjin näky oli sisäkatto, joka hädin tuskin pysyi sijoillaan puutolpan varassa. Kattopaneelien raoista varisi betonilattialle hiekkaa. Sitä oli kertynyt jo melkoinen määrä. Olisiko hiekkapatjaa käytetty saunassa palamattomana lämmöneristeenä? No, saunomiset oli tämän saunan osalta joka tapauksessa saunottu, sillä viikon kestäneessä remontissa tila muuttui työhuoneeksi ja verstaaksi.
Remonttivaihe alkoi todellisella yllätyksellä. Kun paneelikatto ja hiekka oli saatu alas ja ulos, saunan alkuperäinen muoto paljastui. Kävi ilmi, että ikkunaseinä on lähes pari metriä matalampi kuin vastapäinen seinä. Paneelikaton asentaja oli kuitenkin jättänyt sen päälle lähes pari metriä tyhjää tilaa.
Uutta huimaa huonekorkeutta ihmetellessä suunnitelmat menivät osittain uusiksi. Ylös katonrajaan, aivan kurkihirren alapuolelle, voisi avata ikkuna-aukon. Se tulisi seinässä entuudestaan olevan puisen räppänän tilalle. Isomman ikkunan molemmat pokat olivat vääntyneet saunan kuumuudesta, ja niiden lasit olivat rikki, joten sillekin piti tehdä toimenpiteitä.
Ruostuneen kiukaan paikalle mahtuisi reilunkokoinen puinen säilytyskaluste. Uuden kaapin voisi rakentaa osittain kiukaan ja vesipadan vanhojen muurausten päälle. Kaappi jättäisi sisäänsä hormin ja palomuurin, joita ei haluttu purkaa. Saunan betonilattia saisi jäädä ennalleen, niin myös vanhat hirsiseinät.
Apuun saatiin perinnerakentaja Fredrik Anderson, jotta amatööri ei tekisi turhia virheitä vanhojen rakenteiden käsittelyssä. Remontti polkaistiin käyntiin moottorisahan laululla, kun hirsiseiniin sahattiin ikkuna-aukkoja.
Uuden “räppänäikkunan” koon määritti varastosta löytynyt pieni ikkunanpoka. Pokalle tehtiin sirot karmit laudasta. Listattomaksi jätetty yläikkuna imitoi yksinkertaisuudessaan alkuperäistä räppänää. Isomman ikkunan kohdalla rakennuksen hirsirakenne vaati tuennan ikkuna-aukon molemmin puolin. Aukon kohdalta seinää suorana pitäviä miekkapuita eli kaksoiskaroja varten ikkuna-aukon sivuille sahattiin urat, joihin puut asennettiin. Uusi ikkunankarmi kiilattiin paikoilleen, minkä jälkeen se sai pellavarive-eristyksen. Ikkuna jätettiin sisäpuolelta listoittamattomaksi.
Saunan kauniisti savun tummentamia hirsiseiniä ei tullut mieleenkään maalata. Tummia seiniä ja kattoa katsellessa heräsi silti tunne, että hirsiseinät kaipasivat parikseen raikkautta. Ratkaisuksi keksittiin matalan ikkunaseinän laudoittaminen. Laudasta tehtiin myös uusi sisäkatto. Höyläämättömästä eli karvaisesta kuusilaudasta tehdyt seinä ja katto maalattiin lopuksi pellavaöljymaalilla vaaleanharmaaksi. Alussa epäilyttänyt idea osoittautui valmistuttuaan onnistuneeksi.
Kiukaan paikalle mietitty työkalukaappi tehtiin samasta materiaalista kuin uusi lautaseinä ja katto. Kaapin malli on konstailematon mutta komea ja sopii hyvin vaatimattoman rakennuksen henkeen ja mittakaavaan. Sen ainoat “koristeet” ovat ylä- ja alahelman leveät palkit. Idea palkkeihin keksittiin rakennuksen ulkoseinän tippalistoista.
Kun sähköasentaja oli saanut työnsä tehtyä, remontti oli viimeisiä silauksia vaille valmis: kaislamatot lattialle, pöytä ja tuolit sijoilleen. Viikon uurastuksen lopuksi oli ilo sytyttää valot työpöydän ylle ripustettuihin satavuotiaisiin suutarinlamppuihin.
