Rakastan mäntyä metsässä ja pihalla, mutta talossamme en voi sietää sitä
En tuomitse ketään, joka männyn oksaista ja punertavaa pintaa arvostaa, se ei vain ole minua varten, Kotivinkin kolumnisti Christoffer Strandberg kirjoittaa. ”Mänty on talolle loistava luusto, mutta ihoksi suosin vaikka saarnia tai pähkinäpuuta.”
Asuinpaikan valinnassa olemme puolisoni kanssa menneet kirjaimellisesti metsään. Kotona pian alkava porrasremontti sai minut tarkastelemaan talomme puupintoja uusin silmin (ei puusilmin) ja totesin, että sisustuksessa olemme menneet puihin varsin onnistuneesti.
Puujalkavitsit sikseen, sillä oikeasti olen aina haaveillut kivitalosta.
Jätimme Helsingin taaksemme seitsemän vuotta sitten ja muutimme ensin rivitaloon. Eikä mihin tahansa rivitaloon, vaan paikalle muurattuun, pulpettikattoiseen, valkoiseen funkkistyyliseen 60-luvun helmeen meren äärelle.
Talo rakennettiin aikoinaan kodiksi tehtaan johtajille ja pääinsinööreille, kun Suomen Kaapelitehdas muutti Helsingin Salmisaaresta Kirkkonummen ja Siuntion rajalle, jossa tehdas edelleen toimii.
Rakastin sitä, miten päätyseinien tiiliseinät näkyivät sisätiloissa, kerroksia erotti valtava betonikansi ja valoa tulvi suurista ikkunoista.
Talon harvinaisuutta lisäsi se, että sen suunnitteli Woldemar Baeckman, jonka käsialaa myös Helsingin Kauppakorkeakoulu ja Turun Sibelius-museo ovat.
Asunto ei kuitenkaan ollut käytännöllinen eikä rivitaloelämä kovin autuasta. Nykyinen kotimme on sen sinisellä puuverhouksella ja punaisella tiilikatolla vastakohta entiselle. Muutimme kuluneesta arkkitehtoonisesta tyylinäytteestä pikkuporvarilliseen muumitaloon.
Rivitalokodista viehättävän teki puun ja kiven kontrasti. Artekin koivuviilu ja Boknäsin tummat tammihyllyt saivat syvyyttä ja kolmiulotteisuutta jykevistä, valkoisista tiiliseinistä. Siinä missä kivi on kylmä ja kova, staattinen, on puu elävä, moniulotteinen ja pehmeä.
Tyylikäs tiilitalo voi olla vaikuttava, mutta puutalolla on rauhoittava ja maadoittava vaikutus.
Juuri nämä ominaisuudet tekevät puusta verrattoman rakennusmateriaalin. Kivinen rivitalo oli talvisin kolea ja vetoisa ja kesällä lohduton pätsi, mihin vaikutti tietysti talon ikä. Mutta puutalo hengittää ja eristää ihan eri tavalla. Tyylikäs tiilitalo voi olla vaikuttava, mutta puutalolla on rauhoittava ja maadoittava vaikutus.
Nykyisen kotimme puukalusteet ovat pääosin koivua ja tammea. Myös parketti on tammea, ja se tosin kaipaa kipeästi hiontaa ja hoitoa.
Rakennusvaiheessa täällä on ennen kaikkea käytetty lempipuutani, mäntyä. Sitä löytyy takkahuoneen ovista ja ikkunalaudoista, portaista sekä sisäkaton vuorauksesta.
Rakastan mäntyä metsässä ja pihalla, mutta talossamme en voi sietää sitä. En tuomitse ketään, joka männyn oksaista ja punertavaa pintaa arvostaa, se ei vain ole minua varten. Mökille se sopii!
Mutta kun puu kerran on kaadettu ja taloomme laitettu en halua sitä hävittää, ja siksi sisäkatot on maalattu kolmeen kertaan ja portaita ei vaihdeta, vaan päällystetään ja maalataan. Mänty on loistava luusto, mutta ihoksi suosin vaikka saarnia tai pähkinäpuuta.
Nyt ajatus kivitalon rakentamisesta tuntuu kaukaiselta, sillä metsä ja puut ovat vallanneet sekä kotini että sydämeni.
Mutta jos joskus iskee suuruudenhulluus ja päätän pystyttää funkkisunelman kivestä, lupaan, että mäntyä löytyy vain pihalta.
Christoffer Strandberg vannoo kautta kiven ja kannon, ettei ikinä tuo lempipuutaan sisälle.
