Tällaista näkee harvoin: rantakalliolla seisoo sauna, jonka seinistä suuri osa on tummaa lasia. Ne ovat saunanovia, joiden lasi-ikkunoista ei näe sisään. Sisältä näkyy kuitenkin ulos kuin kirkkaista ikkunoista.
Rampelaksi kutsutun saunamökin päämateriaali valikoitui yllättävällä tavalla.
– Sain vinkin, että varkautelaisella puusepäntehtaalla olisi lasti pintaviallisia lasiovia, joita ei voitu käyttää. Ostaa täräytin niitä sata, Raimo Koikkalainen kertoo.
Ensin Raimo teki ovista terassilasituksen kotinsa etu- ja takapihalle. Lasia jäi silti yli.
– Ovia on vieläkin jäljellä viisitoista.
Raimolla ja hänen vaimollaan Pirkolla on kesämökki Unnukan Vuohisaaressa. Mökki saareen valmistui vuonna 1991, ja saunamökkiä alettiin rakentaa kymmenkunta vuotta sitten.
– Piirsin Rampelan ruutupaperille. Rakennustarkastaja vähän epäili, pysyisikö rakennus lasin varassa edes pystyssä. Sanoin, että älä huoli, se on minun murheeni.
Lasiovet painavat kukin noin parikymmentä kiloa, ja saunaa varten niitä tarvittiin saareen 60 kappaletta. Lastit kulkivat Saimaan aalloilla pienellä moottoriveneellä, ja kuljettamiseen tarvittiin kuusi venematkaa. Laudat ja betonipohjaan tarvittava hiekka kuljetettiin talvella saareen jäätietä pitkin.
Saunamökkiä varten Raimo hankki puuta paikalliselta sahalta. Rampelan puuosat ovat tuppeen sahattua, käsittelemätöntä mäntyä.
– Olimme ystäväni Vesa Itkosen kanssa sahaamassa laudat ja saimme ne siksi edullisesti. Mökin rakennuskustannukset olivat niin pienet, ettei sitä oikein kehtaa edes sanoa, Raimo kertoo.
Halpaa oli myös seiniin tarvittu tiili. Kaverukset kaivoivat 800 vanhaa tiiltä entisen tiilitehtaan penkasta Joroisista. Ne tuotiin peräkärryllä Varkauteen, missä miehet putsasivat niistä vasaralla ja hakulla betonit.
– Toiset tiilet ovat niin kieriä ja vääriä, että niillä voi olla ikää jopa sata vuotta. Ne olivat juuri sopivan rouheita tänne, Raimo sanoo.
Mökin valutalkoissa oli mukana yksitoista miestä, ja muurari kutsuttiin muuraamaan tiiliseinät ja piipun.
– Kaiken muun teimme kolmestaan Pirkon ja Vesan kanssa. Pirkko vastusteli ensin ajatusta, mutta oli lopulta kuitenkin itse patistelemassa meitä joka aamu ennen seitsemää mukaan työmaalle.
Kun kaikki oli valmista, kolmikko kokosi saunamökin kuin legopalikat. Pirkko pesi ikkunoita ja Vesa ojensi ne Raimolle, joka kiinnitti lasit rakenteisiin. Saunamökki oli alle kuukaudessa valmis.
Saunan rakennustöihin liittyy muisto, joka järkyttää Raimoa vieläkin. Rakennuskesän viimeisessä venelastissa olivat kattopellit, terassin kaidelaudat ja rappusten lankut. Miehet lastasivat ne veneeseen ja lähtivät matkaan. Aurinko paistoi siniseltä taivaalta, ja järven pinta oli tyyni. Sepi-koira oli mukana matkassa.
Sitten jostain ilmestyi Koikkalaisten Flipperiä suurempi moottorivene. Vene koukkasi ohi ja nostatti sellaiset aallot, että Koikkalaisten vene kellahti ympäri ja upposi.
– Koiramme Sepi ei päässyt ulos, joten yritin rikkoa ikkunaa. Käteni olivat aivan veressä.
Kattopellit katosivat järven pohjaan, mutta puutavara pelastui, koska miehet olivat sitoneet sen liinoilla veneeseen kiinni. Miehet pelastivat vesillä olleet paikallislehden toimittaja ja kuvaaja.
Pelastuslaitos hinasi veneen rantaan. Siellä oli myös Sepin ruumis.
Miehet tulivat jo seuraavana päivänä Vesan veneellä takaisin työmaalle.
– Oli pakko, ettei jäisi kammoa, Raimo sanoo.
Sepin menetyksen jälkeen Koikkalaiset ottivat uuden koiran jo kuukauden päästä tapahtuneesta. Japaninpystykorva Victoria eli Vikke on samaa rotua kuin Sepi oli ollut.
Koikkalaisten mökkitontilla on kokoa kaikkiaan kolme hehtaaria. Enää sinne ei ole tulossa uusia rakennuksia.
– Eiköhän tämä riitä meille kahdelle ja Vesalle, Raimo hymähtää.
Pariskunta viettää nyt mökillään lähes kaikki kesäviikonloput ja käy myös usein nauttimassa Rampelan löylyistä ja maisemista. Lauteilta, tumman lasin takaa ja terassilta aukeaa järvinäkymä kahteen suuntaan Unnukalle.
– Olen mielistynyt tämän paikan rantakallioihin. Rampelan edessä olevalta grillipaikalta näkyy maailman kaunein auringonlasku, Raimo kertoo.
Rakennustöihin osallistunut Vesa käy usein visiitillä, ja saaressa vierailevat myös Koikkalaisten aikuiset tyttäret perheineen. Silloin Rampelan olohuone toimii majoitustilana.
– Parasta täällä on luonto. Hermo lepää, kun linnut laulavat ja vesi liplattaa. Parhaina kesinä olen saanut täältä yli sata kuhaa.
