Ostoskori

Ostoskorissasi ei ole tuotteita.

Jatka ostoksia
Suosittelemme
Piha ja puutarha

Mikä puutarhaunelma! Kekseliäät kasviyhdistelmät ja tyylikkäät rakenteet hurmaavat Juhan ja Katriinan 5000 neliön puutarhassa

Vehreää varjoa ja niittymäistä preeriaa samalla tontilla! Juhan ja Katriinan elämyksellisessä puutarhassa hyvät kasviyhdistelmät ovat suunnittelun perusta. Puutarhan tyyli on muotoutunut hiljalleen ja se elää kokoajan. Luonnollisuus ja estetiikka kulkevat täällä käsi kädessä.

24.2.2023

Vehreät istutukset sulkevat punamullatun rakennuksen syliinsä. Perinteisen tyylinen talo valkoisine ikkunanpielineen istuu ympäristöönsä saumattomasti ja näyttää kuin se olisi ollut paikallaan aina.

Totuus on toinen, sillä Juhan ja Katriinan tunnelmallinen koti valmistui Tammisaareen, rauhoitettuun lintulahteen ja kangasmetsään rajoittuvalle rinnetontille, vuonna 2006. Neljän hehtaarin tontista 5 000 neliömetriä on aidattua puutarhaa, sillä alueella on runsaasti peuroja ja korkea aita torjuu niitä parhaiten.

Pyöreä istutus puutarhassa
Polkujen punainen, raekooltaan 0–8 mm:n sora tulee kauniisti esiin vehreän kasvillisuuden ympärillä. Pyöreässä istutuksessa kasvaa kuunliljoja, hakoneheiniä, tuivioita ja ensimmäisen talvensa ulkona hyvin selvinnyt purppuralehtinen japaninvaahtera.

Kasvien runsas ryöppy alkaa jo parkkipaikalta ja jatkuu preeriapuutarhatyylille ominaisine heinineen ja kukkivine perennoineen talon etupihalla. Perhoset suorastaan parveilevat punahattujen täyteläisissä kukinnoissa, ja helteisen päivän kevyt tuuli leikkii elefanttiheinien lomassa.

Ruduksen Klassikko-kivellä katettu polku
Ruduksen Klassikko-kivellä katettu, polveileva polku kutsuu syvemmälle puutarhaan. Runsaat massaistutukset saavat ryöpytä polulle.
Punahattu ja perhonen
Punahatut ovat myös perhosten ja pörriäisten suosiossa.
Punahattuja ja aita

– Nautimme luonnonniittyjen monimuotoisuudesta. Luonnonmukaisen vaikutelman aikaansaamiseksi olemme käyttäneet istutuksissamme runsaasti erilaisia heiniä, Katriina selittää.

Niittymäisen preeriatyylin edelläkävijä, hollantilainen puutarhasuunnittelija Piet Oudolf on inspiroinut pariskuntaa puutarhan suunnittelussa.

– Törmäsimme jossain hänen nimeensä ja hankimme aluksi kirjallisuutta ja kuvia hänen suunnittelemistaan puutarhoista, Katriina sanoo.

Punainen talo ja parkkipaikka
Parkkipaikka on erotettu piha-alueesta aidalla, portilla ja sepelillä. Koristekastikat, punahatut, kirjavalehtiset palmusarat, valkokukkainen verikonnantatar, tuoksu- ja verikurjenpolvet sekä sulkapiiska toivottavat tulijan tervetulleeksi.
Puutarhan omistaja Juha
Syyshohdekukat ja ruostekukat ovat Juhalle mieleen.

"Valitsemme puutarhaamme kasvit aina esteettisin perustein ja niin, että ne sopivat kokonaisuuteen."
Puutarhan portaat ja ulkorakennus, jossa on torni
Kasvit on istutettu penkkeihin, joissa on vähintään 30 cm laadukasta ostomultaa. Istutuksen yhteydessä jokainen kasvi saa kourallisen kanankakkaa. Tornimainen kiipeilyteline ja varastorakennus ovat hyvä tausta kasveille.
Sorakäytävä puutarhassa

Juha ja Katriina eivät pipertele vaan suosivat suuria linjoja. Kutakin kasvia on istutettu näyttävinä massoina, jolloin niiden ominaispiirteet, kuten väri, kasvutapa, lehtien muoto ja liike, pääsevät esille ja erottuvat edukseen kukkapenkissä. Kasvit ovat levittäytyneet istutusalueilta käytäville, mikä korostaa entisestään puutarhan luonnollisuutta.

Puutarhan portaat ja kasviryhmässä timjami, punahattu, punalatva, kurjenpolvi ’Rozanne’, varjoasteri ja idänvarjosara
Rytmikkäästi ylöspäin polveilevassa kasviryhmässä timjami, punahattu, punalatva, kurjenpolvi ’Rozanne’, varjoasteri ja idänvarjosara tuovat runsaasti ryöppyävää luonnonläheistä tunnelmaa taustan metsää vasten.

– Pyrin hyviin kasviyhdistelmiin. Aluksi en pitänyt kuunliljasta lainkaan, mutta mikä voisikaan olla kauniimpi yhdistelmä kuin sirot heinät pyöreälehtisen kuunliljan rinnalla, Juha toteaa.

Hän toivoisikin, että puutarhoissa kiinnitettäisiin enemmän huomiota juuri lehtimuotoihin ja niiden yhdistelmiin.

Katettu oleskelualue puutarhassa
Jos pariskunta joskus malttaa puutarhassaan istuskella, istuinryhmästä käsin voi nauttia useampaan suuntaan avautuvista näkymistä.
Puolivarjon penkissä kasvaa kuunliljaa, hakoneheinää, varjoasteria, kivikkoalvejuurta, tuijaa ja syyskimikkiä.
Punamullattu aita antaa kasveille suojaa. Selkeä tausta nostaa kasvit ja niiden erilaiset lehtimuodot ja vihreän sävyt upeasti esiin. Kuunliljan tummasävyinen pyöreä lehtimuoto on hieno vastapari kellertävälle, sulkamaiselle hakoneheinälle. Puolivarjon penkissä kasvaa lisäksi varjoasteria, kivikkoalvejuurta, tuijaa ja syyskimikkiä.

Pihan tyyli on muotoutunut nykyiselleen pikkuhiljaa ja elää edelleen, sillä jatkuva muutos kuuluu luonnollisena osana puutarhaan.

– Mitään ei voi ennustaa etukäteen. Esimerkiksi 15 vuotta hyvin selvinnyt sinipallo-ohdake kuoli viime talvena, kun vesisateen ja pakkasen vuorottelun seurauksena syntynyt jääkansi tappoi miltei kaikki etupihan kasvit, Katriina kertoo ja toteaa talvimärkyyden olevan kasvien pahin vihollinen eikä suinkaan pakkasen, kuten usein luullaan.

– Kasvin kasvuolosuhteet pitää tietää, mutta käytännön kokemuksena saatu oppi on kuitenkin parasta, Juha jatkaa.

Yksityiskohtien lisäksi puutarhassa avautuvat näkymät ovat tärkeitä. Viehättävä istuinryhmä on sijoitettu niin, että katse hakeutuu talon läheisyydessä kukoistavan varjopuutarhan polveilevaan vehreyteen ja sen ohi talon toiselle puolelle levittäytyvään aurinkoiseen preeriapuutarhaan. Preeriapuutarhan laidalla on tuoli, josta voi ihailla sisäänkäynnille avautuvaa näkymää – perennojen ja heinien polveilevaa vuorottelua.

kuunlilja sekä sen ympärillä komeilevat punalatva, punahattu, syyshohdekukka ja varjoasteri
Etualan leveälehtinen kuunlilja sekä sen ympärillä komeilevat punalatva, punahattu, syyshohdekukka ja elokuussa kukintansa aloittava varjoasteri tarjoavat värien ja muotojen kavalkadin.
"Koristeheinät ovat kuin puutarhan elävä aita ennen metsää."
Puutarhan portaat, peittokurjenpolvi, verikonnantatar ja väriminttu, oikealla varjoasteri, rotkolemmikki, hakoneheinä, ruostekukka ja keltainen anatolianpaloyrtti.
Korkeuserot tuovat rytmiä puutarhaan. Käytävää reunustavat vasemmalla peittokurjenpolvi, verikonnantatar ja väriminttu, oikealla varjoasteri, rotkolemmikki, hakoneheinä, ruostekukka ja keltainen anatolianpaloyrtti.
Puutarhan portaat
Istuskelualue kukkien keskellä
Puutarhavaja
Värinokkonen ruukussa
Ruukussa loistaa värinokkonen.
Puutarhan rakenteita
Pelargoni

Puutarha tuntuu yhtä aikaa äärimmäisen hyvin hoidetulta ja luonnonläheisen huolettomalta. Ei siis ihme, että pariskunta viihtyy keitaassaan aina huhtikuun alusta syksyyn asti.

– Meille puutarha merkitsee estetiikkaa. Paikkaa, joka lisää hyvinvointiamme ja jossa meidän on hyvä palautua päivän töistä, Juha sanoo.

Istutusalueiden luonnonkivireunukset
Osa poluista on päällystetty Ruduksen punamustalla Klassikko-kivellä, joka jatkaa talon värimaailmaa puutarhaan. Istutusalueiden reunustamiseen Katriina ja Juha ovat käyttäneet tontilta löytyneitä luonnonkiviä. Oikeanpuoleisessa penkissä kasvaa muun muassa katajia, ’Caradonna’-lehtosalviaa ja koristekastikkaa.
Katajia ja ’Overdam’- koristekastikka
Staattisista matalista katajista ja eloisasti tuulessa liikkuvasta ’Overdam’- koristekastikasta syntyy hauska kontrastipari, jota salvia täydentää. Kaadettujen puiden kannot on maisemoitu hauskasti viistoilla puurakenteilla, jotka jäljittelevät sorapinnalla kelluvia laatikoita.
Koristeheinä
Monimuotoinen istutusryhmä

Voit seurata puutarhaa myös Instagramissa: @vargudden.

Kommentit
Ei kommentteja vielä
Katso myös nämä
Uusimmat
Tilaa uutiskirje tästä

Parhaat poiminnat suoraan sähköpostiisi.

terve
KäyttöehdotTietosuojaselosteEvästekäytännöt