”Puutarhanhoito paransi parisuhdettakin” – Ani löysi oman pihan kuopsuttelusta toivon, terveyden ja unelmien keitaan
Ani Kellomäki huomasi, miten puutarhanhoito on paljon enemmän kuin harrastus: se on keino pitää sekä keho että mieli terveenä.
Vartuin kerrostalokodissa vantaalaislähiössä. Kun muutin omilleni, läheiseni vitsailivat, miten viherkasvini kokevat kituliaan kuivumiskuoleman.
Nyt, 43-vuotiaana, olen kaveripiirini intomielisin puutarhaihminen. Kesäisin sukellan 1000-neliöisen rintamamiestalotonttini puutarhamullassa maanisella riemulla, eikä vimmani laannu talvipakkasiinkaan: loskan ja lumen aikana minä ja puolisoni makoilemme sohvalla brittiläisen puutarhaguru Monty Donin The Gardener’s World -ohjelmasarjan taltiointien äärellä ja kokoamme listaa seuraavana vuonna istutettavista ihanuuksista. Tulevana kesänä perustamme kukkapenkin, joka loistaa sinisenä ja tulipunaisena ruiskukista ja unikoista.
Puutarha merkitsee minulle paljon muutakin kuin kaunista kukkaloistoa. Pihani on toivon, terveyden ja tulevaisuuden unelmien keidas. Intoiluni kasvien maailmassa kantaa läpi koko vuoden ja tarjoilee sopivasti konkreettista tekemistä. Se antaa virtaa ja rauhoittaa samanaikaisesti.
Kesä on tietenkin parasta aikaa. Silloin puutarhassa voi olla aamukahvista iltateehen. Meillä on rakkaani kanssa rutiini: yksi katselmuskierros kummankin kupillisen aikaan. Työnnämme keski-ikäiset koipemme kuvastoon kuuluviin muovisandaaleihin ja tarkastelemme, mitä pihalla tapahtuu. Haistelemme, maistelemme, koskettelemme ja katselemme kasvejamme hartaan ihailun ilmapiirissä. Puhumme niistä kuin lapsista: kehuen ja kannustaen.
Loman aikana käytännössä asumme ulkona. Lapsemme, 17- ja 19-vuotiaat, nauravat, että olemme puutarhaunelmissamme pähkähulluja. Teinien tajuntaan ei uppoa millään, että meistä voi olla maailman rentouttavinta lomailla siirtämällä satoja kiloja kiviä sunnuntaiaamun sarastuksessa tai kontata polvet mustina kitkemässä penkinreunoja.
”Kun töiden maailmassa kaikkeen täytyy reagoida nyt ja heti, täytyy puutarhassa sietää hitautta ja hiljaisuutta.”
Työkauden aikana puutarha toimii maadoittavana välipalana. Olen toimittaja ja tietokirjailija, eli työskentelen tietokoneen äärellä silpun ja sälän saartamana. Hukkuisin helposti tajunnanvirtaan, ellen saisi välillä tuntea aivan konkreettisesti maata jalkojeni alla.
Yhdellä oven avauksella tarjolla on myös tervehdyttävää aikaperspektiiviä. Kun töiden maailmassa kaikkeen täytyy reagoida nyt ja heti, täytyy puutarhassa sietää hitautta ja hiljaisuutta. Se on meditatiivista. Ja jos töissä on ratkaistavana monta asiaa limittäin, puutarhassa hommat ovat hyvin suoraviivaisia: multaa, vettä, valoa ja kitkentää.
Kun aivoissa särisee digiähkyisen päivän päätteeksi, hiippailen pihaan ja työnnän naamani jättimäiseen pionin kukintoon. Hengittäessäni hajuvesi-ilmaa kierrokset laskevat varmuudella.
Itsehoitokikkani saa vahvistusta ammattilaisilta. Puutarhan hyvinvointivaikutukset on tunnistettu pitkään myös terveydenhuollon piirissä. Niitä on käytetty jopa hoitotyössä.
– 1900-luvun alusta asti Suomessakin mielisairaalassa oli aina puutarha. Kauniin ympäristön lisäksi kevyellä fyysisellä työllä on myös rauhoittava vaikutus, kertoo tutkija ja puutarha-agronomi Marja Rantanen Luonnonvarakeskus Lukesta.
Hoivamaatalous tai social farming on Rantasen mukaan kiinteämmin osa kuntoutuspalveluita esimerkiksi Hollannissa ja Englannissa, mutta erilaisia luontolähtöisiä hyvinvointipalveluita tutkitaan ja kehitetään jo myös Suomessa. Kun toiminta on tavoitteellista, vastuullista ja ammatillista, sillä on nimikin: Green Care.
Syksyn koittaessa alkaa pihan paketointi talviteloille. Silloin upotamme maahan satoja kukkasipuleita varmistaaksemme seuraavan kevään kukkameren. Harjoittelemme luopumista, mutta samalla heitämme toivomme tulevaan.
Talvi on puutarhahullulle rankkaa aikaa. Mutta juuri talviaikaan harrastuksella on yksi kauneimmista lahjoista annettavanaan. Pohjoiselle mielelle on elintärkeää uskoa siihen, että kylmä ja pimeä on väliaikaista, ja parempaa on luvassa. Siihen puutarhan istutusten suunnittelu ja pihaohjelmien putkiahminta on parasta lääkettä.
Joskus helmikuun tuntumassa kesän kaipuu sattuu melkein fyysisesti. Silloin on onneksi jo aika istuttaa ensimmäisiä taimia ikkunalaudoille. Homma lähtee yleensä ihan laukalle. Ensimmäiset retket puutarhamyymälöihin ovat tuhoisia taloudelle mutta sielulleni välttämättömiä. Raijaan kotiin satoja kiloja multaa ja kohtuuttomia määriä siemenpusseja ja taimia.
”Kierrokset laskevat varmuudella, kun hengitän sisään pionin tuoksua.”
Väitän puutarhan olevan kaltaiselleni yksinyrittäjälle parasta työterveyshuoltoa. Samalla kun mieli lepää, saa keho kaipaamaansa liikettä kumartelusta, kyykkimisestä ja nostelusta. Kotona kehnossa kumarassa konetta naputtelevalle se on ehdoton etu. Kasvit tuoksuineen ja puuhailu pihamaalla helpottavat myös stressikireää mieltä ja auttavat palautumaan työviikon paineista.
– Kunhan malttaa olla ylimitoittamatta pihahankkeitaan, Rantanen muistuttaa.
Tunnustan. Kokemusta on siitäkin.
Pihalla puuhaillessa myös sosiaalinen puoleni saa hoivaa. Vaihdamme naapurien kanssa pihan siilien kuulumiset tai lainailemme puolin ja toisin puutarhatyökaluja. Kaunis piha toimii myös vierasmagneettina. Huomaan ystävieni kutsuvan itsensä meille kylään kaivatessaan kukkaloistoon tai toivoessaan pistokkaita.
”Puutarhaa on käytetty hoitomuotona vähentämään ahdistuneisuutta. ”
Puutarha voi toimia terapeuttisena keitaana meistä jokaiselle, mutta varsinainen puutarhaterapia on koulutetun ammattilaisen tuottama palvelu. Hoitopuutarhan mahdollisuuksia voi hyödyntää esimerkiksi tarjoamaan virikkeitä muistisairaille.
– Puutarha on moniaistinen ympäristö. Esimerkiksi dementikoille puutarhaa on käytetty hoitomuotona rauhoittamaan, vähentämään ahdistuneisuutta ja tuomaan mukavia lapsuudenmuistoja mieleen, Rantanen toteaa.
Myös puutarhassa liikkuminen tekee hyvää hoitotyössä. Vehreä näkymä palvelutalosta tai hoitopaikasta puutarhaan voi houkutella vanhuksia ulkoilemaan. Kulkeminen ulkosalla tarjoaa haastetta motoriikalle. Piha kasveineen ja eläimineen tarjoaa myös hyviä keskustelunaiheita.
Lapsille puutarhanhoito tarjoaa mahdollisuuksia opetella vastuuta, nähdä oman työnsä tuloksia ja oppia luonnon monimuotoisuudesta. Lisäksi se voi edistää oppimista, Rantanen sanoo.
– Puutarha on täydellinen monialainen oppimisympäristö. Vaikka niin sanotut lukuaineet olisivat vaikeita, puutarhassa tai ulkona sama oppilas voi olla erittäin taitava. Pienetkin onnistumiset kasvattavat merkittävästi itsetuntoa.
Vehreys ja luonnon äänet tuottavat tutkimusten mukaan hyvinvointia jopa virtuaalisesti tarjoiltuina. Videoita, kuvia, ääntä ja tuoksuja voidaan tuoda hoitolaitoksissa niidenkin ulottuville, jotka eivät pääse ulos niistä nauttimaan.
Minusta on hauska ajatus, että sitten joskus, kun polvistuminen ja nostelu eivät tule enää kuulonkaan, saisin nenälleni lisätyn todellisuuden lasit, joiden kautta voisin vielä viipyillä rakkaissa maastoissa. Tietysti toivon, että siihen on vielä mittavasti matkaa. Tarvitsen yhteyden maahan ja multaan, kroonisesti mustat kynnenaluset ja pörriäisten pörinän mäkimeiramin tuoksussa.
”Myös aikajänteemme on pidentynyt. Aiemmin kannoimme kauniita, yksivuotisia kukkijoita kaupasta suoraan penkin kaunistukseksi. Nyt maltamme suunnitella istutuksia monen vuoden päähän. ”
Rakastan kasvejani, mutta koko ajan tärkeämmäksi ovat tulleet myös pihan otukset.
Viime vuonna rakentamamme vesiaihe toi paikalle uudenlaista säpinää. Linnut rakastavat siinä kylpemistä, eikä mikään ole haskempaa kuin niiden puljaamisen tarkkailu saunan verannalta.
Myös joukko mehiläisiä nauttii selvästi veden läheisyydestä. Tänä vuonna olemme rakkaani kanssa miettineet, sopisiko puutarhaamme hunajamehiläisten yhdyskunta. Vaikkei parilla pesällä vielä maailman pölyttäjätilannetta pelasteta, minua kiehtoo ajatus siitä, että teemme edes jotakin.
Myrkyt, ilmastonmuutos ja elinalueiden katoaminen ovat vähentäneet pölyttäjiä huolestuttavalla tavalla. Sukupuutto uhkaa yli 40 prosenttia hyönteislajeista, ja vaikutukset ovat valtaisat. Niin kukat kuin viljelykasvitkin tarvitsevat pölyttäjänsä, ja samalla kun hyönteiset vähenevät, hupenee ruoka myös linnuilta.
Toistaiseksi olemme kuitenkin vasta uteliaan tutkailun vaiheessa. Jotain olemme tehneetkin. Jo muutaman vuoden ajan olemme valinneet puutarhaamme kasvamaan erityisesti mehiläisille ja kimalaisille maittavia kasveja. Tänä kesänä lisäämme hyönteishotellien määrää ja kaivamme kokeeksi muutaman pesäpaikan maahankin.
Myös aikajänteemme on pidentynyt. Kun aikaisempina vuosina satsasimme heti hienoon ja kannoimme kauniita, yksivuotisia kukkijoita kaupasta suoraan penkin kaunistukseksi, maltamme nyt suunnitella istutuksia monen vuoden päähän. Esimerkiksi parsan kanssa saa totisesti odotella. Sen ensimmäinen sato korjataan vasta kolmantena vuonna, mutta sen jälkeen herkkua on luvassa pari vuosikymmentä.
Aikajänteeseen liittyykin yksi ihanimmista puutarha-asioista: toivo tulevaisuudesta. Ajatus on aika romanttinen. Kun laitamme puolisoni kanssa siemeniä ja sipuleita maahan, uskomme olevamme yhdessä katsomassa niiden itämistä kuukausien ja vielä vuosienkin päästä. Puiden kohdalla katseen voi siirtää jo eläkeaikoihin!
”Multaa lapioidessaan mieheni näyttää tolkuttoman seksikkäältä.”
Yhteinen intoilu puutarhan parissa hoitaakin parisuhdettamme parhaalla mahdollisella tavalla: se tuo päiviin yhteisiä suunnitelmia ja ympärivuotista jutun juurta, ja tarjoaa kahdenkeskistä puuhailua työpäivän jälkeisen puhelimen räpläilyn tilalle. Mieheni myös näyttää tolkuttoman seksikkäältä lapioidessaan multaa ja työntäessään harvennettuja pikkupuita oksasilppuriin, enkä tiedä romanttisempaa lahjaa kuin kasvihuone, jonka hän rakensi minulle talomme vanhoista ikkunoista. Varsinkin nyt, kun esikoinen muutti kotoa ja kuopuskin polkee lähtökuopissaan, kaipaamme kipeästi innostavaa yhteistä tekemistä tyhjenevään pesäämme.
Jos maailmalla ryskyy ja lähempänäkin tuntuu välillä turbulenssia, laitan tänäkin vuonna uskoni ensi kevään krookuksiin ja loppukesän kurpitsaan. Siinä on mindfulnessia minulle mieluisimmassa muodossa.
