Liisan pihassa Sodankylässä viihtyy moni kasvi, jonka ei pitäisi niin pohjoisessa pärjätä: ”Jos rakastat puutarhaa, sekin rakastaa sinua ja kukoistaa tilastoja paremmin”
Taiteilija Liisa Tervahauta on istuttanut lapsuutensa Savonlinnan runolliset puutarhamuistot Lappiin. Täällä kasvavat niin vaahtera, kielo kuin jouluruusukin. ”Minulta ei ole paleltunut yhtään kasvia”, sanoo Liisa.
Koti on kuva sielusta, ja niin on puutarhakin, sanoo Liisa Tervahauta. Hänen sielupuutarhansa kasvattaminen alkoi marraskuussa 1999, kun avioerossa talo pihoineen siirtyi hänen omistukseensa. Taloon Sodankylässä oli muutettu kyllä jo 1976, mutta lapsiperhearkeen ei ollut mahtunut puutarhaa juuri nurmikkoplänttiä ja vuorenkilpikolonnaa enempää.
Aloittelijana Liisa päätti toimia oikein ja kutsui ensimmäiseksi paikalle paikallisen pihasuunnittelijan.
– Mitä toivot, hän kysyi. Sanoin, että savonlinnalaisen puutarhan. Hän vastasi, että eiköhän ole paras, että muutan sinne Savonlinnaan, koska ei tänne sellaista puutarhaa saa. Minä päätin, että katsotaanpas!
Millainen savonlinnalainen puutarha sitten on? Sekoitus siellä vietetyn lapsuuden muistoja ja aistimuksia, rehevyyttä, kukkivia pensaita, valkoisen syreenin tuoksua. Ja rohkeutta, ennakkoluulottomuutta ja maailmalta kerättyä sivistystä.
Kesien sääskiparvien ja talvien korkeiden lumikasojen takia lappilaiset pihat ovat olleet perinteisesti aukeita. Mutta täällä Uittomiehentiellä ollaan jossain muualla. Etupihalla korkeat pihlajat muodostavat holvimaisen vihertilan, puutarhan puolella syreeni kaartaa oksiaan majaksi ja muotoillut puut tuovat mieleen eteläiset maat. Pensaiden katveessa lymyää Liisan mielestä kaikkiin hienoihin puutarhoihin kuuluvia veistoksia, ja onpa siellä rehevä lampikin.
Monet kasvit Liisa on tuonut aivan konkreettisesti farmari-Mersullaan Savonlinnasta. Sieltä on etupihan suuri yksirunkoinen pihlaja, jonka hän haki jo 1980-luvulla. Se on sielunpuu ja onnea tuova pitämyspuu. Lapsuuden tärkeä leikkipuu taas oli vaahtera, johon hän kerran kiipesi niin korkealle, että hänet piti pelastaa sieltä alas. Kymmenisen vuotta sitten hän toi taimen Savonlinnasta.
Mikä: Liisan puutarha Sodankylässä
Vyöhyke: VII
Koko: 1 500 m2
Maa: Hapan ja kivikkoinen hiekkamaa
Erityistä: Rehevällä tilallisuudellaan hurmaava puutarha. Monia lajeja, joiden ei pitäisi selvitä Keski-Lapissa.
Lapsuuden leikkimetsissä kasvoi villinä myös koiranheisi. Nyt se kukoistaa etupihalla likakaivojen syleilyssä ja peittyy kesäkuun lopussa valkoisiin kukkiin. Se löytyi torniolaiselta taimitarhalta.
Miten paljon eteläisemmiltä menestymisvyöhykkeiltä tulevat lajit selviävät Keski-Lapissa?
– Panen kasvin siihen, mihin haluan, ja sen on vain selvittävä. Ne eivät tiedä, minkälaisen pedon kansa ovat tekemisissä! Silti minulta ei ole paleltunut yhtään kasvia – tammenkin tappoivat ahnaat jänikset. Uskon, että jos rakastat puutarhaa, sekin rakastaa sinua ja kukoistaa tilastoja paremmin.
Oleskelupuutarhan sydän on talon siipien välissä maasta nouseva kivimuodostelma, Dinosauruksen selkä.
– Oli onnenkantamoinen, että se säästyi rakennusvaiheessa, sillä sitä ei oltu sen kummemmin huomioitu talon sijoitellussa. Mutta koska räjäyttäminen olisi vuonna 1976 tullut kalliiksi, se sai jäädä, Liisa muistelee.
Dinosauruksen ympärillä kasvaa huikean rehevinä Savonlinnasta jo 1970-luvun lopulla tuodut kotkansiipisaniaiset. Niiden seurana on uhkeita kuolanpioneja, jotka kukkivat jo kesäkuun alkupuolella.
– Sain ne 2016 Rovaniemen Narkauksessa asuvalta ystävättäreltäni. Hän oli kasvattanut ne siemenestä.
Pionien ryhdikkyyttä keventää hompsuisina pilvinä kukkiva lehtoängelmä. Heinäkuussa esiintymisvuorossa ovat ritarinkannukset.
Suuren perennapenkin ja talon välissä kulkee japanilaishenkinen puinen patio. Rehevät kasvit rajautuvat dramaattisesti selkeään lattiaan. Ja on se käteväkin.
– On ihanaa sipsutella ympäriinsä puhtaalla puualustalla. Ja aamukahvin juon joka aamu patiolla, kolmesta plusasteesta lähtien.
Patiolta voi katsella Liisan lasten isän rakentamaa lampea.
– Olin 1986 viikon taiteentutkimuksen ekskurssiolla Leningradissa, ja kun tulin takaisin, puutarhaan oli ilmestynyt betonista valettu lampi.
Mies oli miettinyt toiminnallisuuden tarkkaan: sadevedet kulkivat talon syöksykourusta nurmikonalaista putkea pitkin lampeen, pohjassa oli poistoventtiili ja reunassa vielä ylivuotoventtiilikin.
– Kävin lammessa aamu-uinnilla, kunnes viereiselle tontille rakennettiin talo, Liisa nauraa.
Pitkään Liisa tyhjensi lammen talveksi ja jynssäsi sen sitä ennen puhtaaksi. Silloin pakkaset tulivat kerralla, mutta nyt kun syksy on sulamista ja jäätymistä, hän vain vähentää vettä. Niinpä Liisa aikoo kokeilla, viihtyisikö joesta siirretty valkoinen lumme lammessa.
– Unelmapuutarhassani olisi vain valkoisia kukkia. Se olisi salaperäisyyden huipentuma! Sellainen ei kuitenkaan toimi, jos ei ole hämäriä iltoja. Ja täällähän niitä on vasta loppukesällä.
Toiseksi paras värimaailma syntyy sinisistä ja violeteista kukista. Liisan lempikasveja ovat siniset saksankurjenmiekat, hennon liilat lehtoängelmät, siniset jalohortensiat, akileijat ja sinivuokot.
Ja sitten ovat jouluruusut. Villitys alkoi 15 vuotta sitten. Liisa sai silloin jouluna ensimmäisen kasvin vanhimmalta tyttäreltään, kasteli sitä varovasti talven ja istutti keväällä kukkapenkkiin. Se kukki uudelleen jo seuraavana keväänä lumen läpi ja on tehnyt sen jälkeen paljon poikasiakin.
Onko sielussa vielä paljastamattomia sopukoita?
– Unelmani on villiviinillä peitetty talo. Humala ei riitä minulle. Serkultani viime kesänä saamani villiviininalut selvisivät talvesta, joten haaveeni voi hyvinkin toteutua.
