Runebergin kotimuseon puutarha perustettiin 1800-luvun puolivälissä, kun Johan Ludvig Runeberg osti talon Porvoon keskustan tuntumasta, Aleksanterin- ja Kirkkokadun kulmauksesta. Onni oli potkaissut kirjailijaa ja Porvoon lukion kreikan kirjallisuuden lehtoria. Hän oli tehnyt rahakkaan kustannussopimuksen teoksistaan ruotsalaisen kustantajan kanssa.

Niillä varoilla perhe osti talon ja neljänneshehtaarin laajuisen tontin hyvältä ystävältä Daniel Lindhiltä. Komea ja ajanmukainen kymmenhuoneinen talo oli rakennettu vain seitsemisen vuotta aiemmin. Iso perhe pääsi viimein muuttamaan väljiin oloihin sinniteltyään pienessä asunnossa yli 15 vuotta.

Runebergien muuttaessa taloon puutarhakin oli aluillaan, sillä Lindhien perhe oli istuttanut sinne omenapuita, yhden päärynäpuun ja syreeneitä.

Lindhien luomasta alusta oli rouva Fredrika Runebergin hyvä jatkaa, ja hän teki sen antaumuksellisesti. Puutarhasta tuli Fredrikan valtakuntaa. Herra Runeberg osallistui puutarhanhoitoon lähinnä vuoleskelemalla kasvien tukikeppejä ja tuoksuttelemalla kukkia.

Puutarha oli Fredrikan rakkauden ja hoivan kohde. Se varmaan lohdutti suuren perheen äitiä loppumattomien arkitöiden keskellä. Fredrika Runeberg oli ilmeisesti Suomen ensimmäinen naispuolinen toimittaja. Hän oli myös lahjakas kirjailija ja kirjoitti kotitöiden ohessa neljä romaania.

Puutarha inspiroi kirjailijaa. Fredrika kertoi ajatustensa lennähtelevän kuin kirkkaanväriset perhoset, kun hän hoiti kukkia ja seurasi elämää niiden ympärillä. ”Valitettavasti”, hän lisäsi kykyjään tyypillisesti vähätellen, ”ne ehtivät haalistua, kun saa ne paperille”.

Fredrikan uraa voidaan pitää poikkeuksellisena, sillä samaan aikaan hän huolehti kuusilapsisesta perheestä, kotitöiden johtamisesta ja kuuluisan miehensä loputtomasta vieraskavalkadista. Hän luki ja kirjoitti salaa, sillä näitä toimia paheksuttiin naiselle sopimattomina. Fredrika otti ajan aamuyöstä ja muista lyhyistä vapaahetkistä.

Fredrika Runeberg oli kypsällä iällään oikea puutarhaharrastaja. Sekin oli varsin poikkeuksellista Suomessa aikana, jolloin useimmat viljelivät ravintokasvejahenkensä pitimeksi. Puutarhanhoito oli melko harvojen kaupunkiporvarien harrastus.

Puutarha on yhä siinä asussa kuin se luotiin Runebergien muutettua taloon. Käytävät ja istutukset ovat alkuperäisillä paikoillaan. Tontti on suojaisalla lounaisrinteellä ja sen suojaisuutta korostavat korkeat ja umpinaiset lauta-aidat tontin joka puolella. Rinne viettää kohti Porvoonjokea ja piha jaettiin aikoinaan kahteen tasoon. Kivimuuri tukee maata talon vieressä.

Toistakymmentä vanhaa omenapuuta kattaa käytävät oksistollaan. Ne luovat paikoin sankan, suorastaan viidakkomaisen tunnelman rehevien pensaiden kanssa. Voi vain kuvitella, miten Porvoon sudet, kuten Runebergien villejä veljeksiä nimitettiin, ovat aikanaan kurvailleet kaarteissa, piilotelleet puskien takana ja yllättäneet toisiaan sakean syreenimajan pimennosta. Aikuistuttuaankin Runebergin poikien piti aina päästä äitinsä puutarhaan.

Puutarha on jaettu kolmeen hevosenkengän muotoiseen lohkoon, joissa jokaisessa on vähintään yksi hedelmäpuu. Niiden alla kasvaa erilaisia perennoja ja ruusuja.

Fredrikan puutarhan kasvisto kuvaa sen kehitystä; puutarhassa on sekaisin hyötyä ja huvia. Tontin kahdella sivustalla kasvaa punaista ja keltaista vadelmaa. Puutarha olikin alkuun hyötytarha hedelmäpuineen ja marjapensaineen. Paikkansa saivat myös kasvi- ja yrttimaat. Varsinaiset viljelykset olivat kuitenkin perheen kesäpaikassa Vessön saarella. Sinne perhe muutti kesän alkaessa ja palasi vasta syksyllä, kun isän opetusvelvollisuudet alkoivat.

Porvoon puutarha kehittyi enemmän huvin ja aisti-ilojen suuntaan, kun perhe siirtyi viettämään kesiään kaupungissa. Huvi näkyi kukkien runsastumisena.

Aisti-iloista erityinen sijansa on tuoksuilla. Talon isäntä ylvästeli miehuudenpäivinään tarkalla hajuaistillaan ja otti kantaa vaimonsa puutarhan lajivalikoimaan toteamalla, että ainoita kukkia ovat kielo, tuoksuherne ja leukoija. Tämä kirvoitti Fredrikan toteamaan monimielisesti, että hän ihailee miehensä nenäviisautta.

Aikasin keväällä Fredrikan puutarhan ilmaa parfymoivat lukuisat tuoksuorvokit. Kesällä niitä seuraavat kielot, illakot, myskimalva ja rohtosuopayrtti sekä tietenkin ruusut ja jasmikkeet.

Ruusut olivat Fredrikan erityisrakkaus, mikä näkyy edelleen erityisesti puutarhan keskikäytävällä. Sitä reunustavat erilaiset pensasruusut.

Kukkaharrastukseen Fredrika sai tukea lähipiiristä. Kaksi ystävää oli ylitse muiden: Stensbölen kartanon rouva Mimmi Rotkirch ja kaupunginlääkärin puoliso Mimmi Wallgren.

Rouvat vaihtoivat keskenään pistokkaita ja juurivesoja. He myös tilasivat kasveja yhdessä. Ulkomailta Fredrika sai siemeniä myös pojiltaan, jotka opiskelivat Euroopassa.

Koti-Suomesta Fredrikan tiedetään saaneen kasviapua Helsingistä. Sinerbrychoffin perheen puutarhuri Carl Helm lahjoitti pelargoneja, hyasintteja ja tulppaaneja.

Fredrikan puutarha on nykyisin hyvässä kunnossa, sillä se entisöitiin perusteellisesti vuonna 2004 Johan Ludvigin 200-vuotissyntymäjuhlan kunniaksi.

Entisöinnissä puut ja käytävät ruokottiin. Jokainen puutarhan lohko käytiin läpi. Kasvit siirrettiin evakkoon sen jälkeen, kun ne oli tunnistettu ja inventoitu.

Entisöintiä helpotti se, että puutarhasta ja sen kasveista oli tarkat muistiinpanot 1930-luvun lopulta. Kaikkiaan Fredrikan puutarhassa on inventoinnin mukaan nelisenkymmentä lajia tai lajiketta.

Alkuperäisiä kasveja arvellaan Runebergin ajoista säilyneen joitakin. Talon sisääntulon vieressä portilla rehottaa idänjuhannusruusu.

Hyötykasveista karvaat ja makeat vuoristokarviaiset sekä keltaiset ja punaiset vadelmat ovat ilmeisesti säilyneet 1800-luvulta. Saman ajan sinnittelijä lienee myös perinnekasviharrastajille tuttu pinaattihierakka, jota käytettiin pinaatin tapaan.

Myös raparperipuska talousrakennusten puoleisella sivustalla voi olla Fredrikan ajoilta, samoin kuin pienen yrttimaan piparjuuri.

Vanhoista ja lehtevistä hedelmäpuista yksikään ei ole alkuperäinen, sillä Fredrikan ja jo Lindhien aikaiset puut saivat kuolettavia vammoja 1800-luvun lopun ja 1930-luvun myrskyissä ja talvisodan kovina pakkastalvina.

Runebergien koti puutarhoineen on Suomen ensimmäinen kotimuseo. Koti museoitiin pian Runebergien kuoleman jälkeen vuonna 1882.

Museointiin vaikutti se, että Johan Ludvig Runebergiä suorastaan palvottiin jo omana aikanaan kansallisrunoilijana. Museolla haluttiin vaalia kansallishengen luojan muistoa.

Varhaisen museoinnin ansioista myös puutarha on säilynyt. 1800-luvun kirkkaimman superjulkkiksen varjoon jääneen Fredrikan kätten työ elää ja kukoistaa yhä.

Runebergin kotimuseon sivuilla www.runeberg.net/runeberginkoti