Kun istutat pihaasi pihlajan, saat kaiken: näyttävän kukinnan keväällä, värikkäät marjat ja loisteliaat syysvärit. Saat vieläpä linnut pihallesi, sillä pihlajanmarjat ovat herkkua monille siivekkäille.

Kotipihlaja menestyy luonnonvaraisena Suomessa aina etelärannikolta Lappiin. Ainoastaan tunturikoivikot ovat sille liian karuja kasvupaikkoja. Metsissä pihlajat jäävät usein pensasmaisiksi, sillä niiden versot maistuvat hirvieläimille.

Paras kasvupaikka on valoisa ja ravinteikas. Luonnossa tyypillisiä kasvupaikkoja ovat lehdot, lehtomaiset kangasmetsät, rannat, rehevät korvet ja kalliorinteet. Pihlajat luetaan pienehköiksi puiksi tai pensaiksi. Puuna se saattaa kasvaa kuitenkin jopa 10 metriä korkeaksi.

Suomessa yleisiä lajeja ovat kotipihlajan lisäksi ruotsinpihlaja, Sorbus intermedia ja suomenpihlaja, Sorbus hybrida. Muita erinomaisia lajeja ovat tuurenpihlaja, Sorbus dodong ja tataanipihlaja, Sorbus thuringiana ’Fastigiata’.

Kotipihlajasta on jalostettu useita muunnoksia. Pihoille ja puistoihin yleistyneimpiä muunnoksia ovat riippapihlaja, Sorbus acuparia ’Pendula’ sekä kapea ja korkea pylväspihlaja, Sorbus aucuparia ’Fastigiata’.

Pihlaja kasvaa nopeasti, ja kukinta alkaa parikymmenvuotiaana. Nopeinta kasvu on ravinteita ja kosteutta pidättävässä multamaassa. Silloin juuret hakeutuvat syvälle ja laajalle. Kovassa maassa pihlajan juuristosta muodostuu pinnallinen.

On hyvin tyypillistä, että pihlaja kasvaa monirunkoiseksi. Jos haluat kasvattaa yksirunkoisen puun, poista kaikki tyvivesat ja kilpalatvat. Pihlajan puuaines on taipuisaa ja sitkeää. Siksi sen sanotaan kestävän runsastakin lumen painoa oksillaan.

Muiden puiden varjoon jäävä pihlaja kukkii usein heikosti. Sen sijaan avoimella paikalla se kasvattaa leveän latvuksen ja kukoistaa upeasti.

Aiemmin pihlajia ja omenapuita ei suositeltu samalle pihalle pihlajanmarjakoiden takia, sillä pihlaja toimii koiden isäntänä. Nykyisin tällä ei nähdä olevan merkitystä, sillä luonnossa on kuitenkin paljon pihlajia.

Punaiset tai kellanpunaiset marjat kypsyvät elo-syyskuun aikana. Marjoissa on runsaasti kuitua ja C-vitamiinia yhtä paljon kuin lakassa. Pihlaja on flavonoidien lähde. Marjoissa on myös beetakaroteenia, kalsiumia ja magnesiumia.

Pihlaja on omenapuiden tapaan jaksottaissatoinen. Se tarkoittaa sitä, että jos tänä vuonna marjasato on runsas, seuraavana vuonna se on niukempi. Tässäkin on poikkeuksia, sillä oikein lämpimänä kesänä seuraavan vuoden kukka-aiheita muodostuu enemmän kuin sateisena ja viileänä kesänä.

Satoa kypsyy parikymmentä kiloa puuta kohden. Suurissa puissa voi olla hyvänä vuotena jopa parisataa kiloa.

Pihlaja sietää melko hyvin oksistoonsa ja juuristoonsa kohdistuvia vaurioita. Sen sijaan runkoon tulevat vauriot toimivat porttina lahottajille, joista arina- ja kuhmukääpä ovat yleisimpiä. Pihlaja elää 60–80-vuotiaaksi.