Loimi tuli tarpeeseen. Ponillani Yllärillä on ennestään villaloimi, mutta siinä on niin laaja kaula-aukko, että loimi roikkuu etujalkojen edessä. Ylläri on shetlanninponiksi sporttisen mallinen ja siro, ja shetlanninponiloimien kaula-aukko on usein rotevammille poneille. Tämän malliselle ponille on vaikea löytää sopivaa loimea, jossa selkäosa olisi tarpeeksi pitkä. Mietin, voisinko tehdä itse loimen, joka istuu.

Olen kova neulomaan. Yleensä teen kirjoneulesukkia ja villapaitoja. Olen aikaisemmin virkannut melko vähän, ja virkkaus oli tällainen syrjähyppy neulonnasta. Edellisestä virkkauskerrastani oli melkein kymmenen vuotta. Silloin tein pehmolelun afrikankukista. Sekin oli tietysti hevonen.

Minulla on vuosia ollut hevosia, joten tiedän, mistä tykkään loimissa ja mistä en. Loimen piti istua oikeista kohdista.

Aiemmin virkkaamastani hevospehmolelusta keksin, että voisin tehdä myös Yllärin loimen afrikankukista. Ylläri on tosi pirteä ja pirskahtelevainen poni, joten kukkaset tuntuivat sopivan sille. Jo, kun tein pehmolelua, joku sanoi, että ”tee hevoselleni kukkaloimi”. Silloin olin sitä mieltä, että projekti olisi niin iso, etten ihan ensimmäisenä alkaisi siihen. Ylläri on kuitenkin niin pieni, että ajattelin, että sille voisin kukkaloimen tehdä. Se on säkäkorkeudeltaan alle metrin.

Koska teen mielelläni kirjoneuleita ja käytän paljon värejä, minulla on nurkat täynnä kaiken värisiä jämälankoja. Niistä minulle tuli mieleen, että voisin tehdä kukkaistyttö-Yllärille oikein kirjavan loimen.

Olen tehnyt neuloen paljon omia malleja, joten suunnitteluvaihe tuntui melko luontaiselta. Tein loimea Yllärin käytössä olevan ja hyvin istuvan loimen mukaisesti. Koska poni asuu kotipihassa, pääsin myös sovittamaan loimea sen edistyessä ja pystyin muokkaamaan sen muotoa.

Loimi on vielä keskeneräinen. Ompelen vielä kanttinauhat sen reunoihin, jotta ne eivät rispaannu. Lisäksi vyöt ja soljet täytyy kiinnittää. Niitä varten sain kaverilta vanhan loimen, jossa on todella hyväkuntoiset vyöt ja soljet. Otan ne käyttöön. Loimia menee käytössä rikki, vaikka vyöt ja soljet saattavat olla vielä tosi hyväkuntoiset.

Käytin nurkissani olleita jämälankoja. Katsoin, että kaikki käyttämäni langat olivat suunnilleen saman paksuisia ja konepestäviä. Ainoa lanka, joka ei ole jämälankaa, on sininen, joka yhdistää kukkaset. Koska loimesta tuli muuten niin värikäs, halusin, että pohjaväri on tasainen.

En, mutta olen neulonut kissoille ja koirille. Olen tehnyt anestesiasukkia eläinlääkäriasemalle ja mittojen mukaisen pipon tyttäreni kaverin whippetille. Sen niska on melko usein kipeä, joten minun piti muokata mallia siten, että sain piposta sopivan ja pitkäkauluksisen.

Nyt on tullut malleja, joilla voisi huovuttaa hevosille esimerkiksi huopia ja loimia. Aion ehkä joskus kokeilla sitä.

Se valmistui yllättävän äkkiä. Aloitin tammikuussa, ja se valmistui maaliskuun lopussa. Hevoset vievät harrastuksena tietenkin paljon aikaa, joten sitä ei jäänyt ihan hirveästi virkkaamiselle. Onneksi kukkaset ovat siitä kivoja, että niitä voi tehdä melkein missä vain, kun ottaa pieniä lankanyssäköitä mukaan.

Varmaankin lopputulos – tai itse asiassa koko matka! Oli kiva miettiä, miten loimesta tulisi sellainen kuin olin ajatellut, ja kyllä siitä juuri sellainen tulikin. Värit tuovat aina paljon iloa.

Virkkaaminen otti yllättävän paljon käsien ja hartioiden päälle. Koska olen tehnyt sitä vähemmän, käteni eivät ole tottuneet tekemisen liikkeeseen. Välillä jouduin ottamaan vähän buranaakin, että sain jatkettua.

Ylläri oli oikein otettu kuvaussessiosta loimi päällä. Kuvista näki selvästi, että se oli itsestään ylpeä.