
1 Laita asiat tärkeysjärjestykseen
Hyvinvointiasiantuntija Jaakko Kotisaari muistuttaa, ettei ihmisillä ole koskaan riittävästi aikaa tehdä kaikkia asioita.
– Jos ihminen ei osaa rentoutua, ja hän elää jatkuvasti kiireessä ja stressissä, keho alkaa antaa signaaleita.
Varoitusmerkkejä voivat olla pienet flunssat, migreenit ja pahimmillaan sydänpohjaiset sairaudet. Väsymisen merkit tulisi huomioida hyvissä ajoin. Joskus kehon signaaleita on vaikea huomata, koska muutokset ovat hitaita. Kotisaari sanoo, että jos arkea elää velaksi, väsymys alkaa vaikuttaa: liikunta vähenee, uni huononee ja syöminenkin voi muuttua satunnaiseksi.
– Stressi vaikuttaa myös persoonallisuuteen. Ihminen muuttuu kyynisemmäksi ja asenne työhön saattaa muuttua.
Oman kehon tuntemista voi opetella. Rentoutuminen vaatii kuntoilun tapaan harjoittelua. Kun taidon oppii, palautuminen on parempaa yöunienkin aikana.
2 Lataa Oiva-sovellus
”Ota mukava asento ja sulje silmäsi. Keskity hengitykseesi. Tunne, kuinka ilma virtaa sieraimistasi sisään ja ulos.” Miellyttävä naisääni opastaa puhelimen sovelluksessa, kuinka hengitystä voi seurata.
Oiva on ensimmäinen tutkimukseen perustuva suomalainen mobiilisovellus. Siinä on yli 40 harjoitusta, joita pystyy tekemään vaikka bussissa tai kiireisen työpäivän lomassa. Parin minuutin mittaisia rentoutustreenejä voi tehdä lukemalla tai kuuntelemalla.
Ensimmäiset harjoituskerrat vaativat syventymistä, jotta juonesta pääsee jyvälle. Harjoituksia kannattaa tehdä askel kerrallaan.
Nettiversio löytyy osoitteesta www.oivamieli.fi. Parhaiten harjoitus toimii älypuhelimessa tai tabletissa (Android tai iPhone/iPad).
3 Nauti musiikista
Osta kunnon kuulokkeet ja vetäydy omaan rauhaan kuuntelemaan musiikkia. Spotify-musiikkipalvelussa voi etsiä biisilistoja mielentilan mukaan. Esimerkiksi listat nimeltä Calm Down, Chillax ja Post Yoga Glow lupaavat rentouttavaa laatuaikaa.
Youtubessa voi musiikin lisäksi nauttia kauniista vuoristomaisemista tai rantaan lyövistä aalloista. Etsi palvelusta Relax Channel, Body Mind Zone tai Zen Ocean Waves ja tee rentouttava mielikuvitusmatka japanilaiseen zen gardeniin tai autiolle hiekkarannalle.
4 Löylyttele lämmössä
Löylyjen jälkeen on hyvä olo, mutta mistä se johtuu? Löylyt purevat etenkin verenkiertoon. Kuumassa iho lämpenee ja jopa 70 % sydämen pumppaamasta verestä voi kulkeutua ihoon. Saunomisen jälkeistä hyvänolon tunnetta on selitetty lämmön aiheuttamilla hormonaalisilla muutoksilla. Ne johtuvat mahdollisesti endorfiinien lisääntyneestä erityksestä. Psykoanalyytikot uskovat, että saunan lämpö ja rauha aiheuttavat paluun lapsuuteen ja jopa äidin kohtuun.
5 Meditoi puhelimen avulla
Mobiilirentoutuminen sopii aina menossa oleville. Sen kokeilu kannattaa aloittaa suomenkielisestä Leena Pennasen Mindfulness-sovelluksesta. Siinä on seitsemän eri kategoriaa, joista voi valita 3–20 minuutin meditaation joko ohjauksella tai ilman.
Muistutustoiminto varmistaa, että harjoitukset tulee tehtyä. Mindfulness App – Leena Pennanen, 2 e (iPhone ja Android). Leena Pennasen kolmen minuutin meditaatio: www.mindfulness.fi/meditaatio.html.
Englanninkielisistä meditaatiosovelluksista hyvä on esimerkiksi Headspace. Sovelluksen mentori on meditaatioguru Andy Puddicombe, jonka ääni on koukuttava. Palveluun voi tutustua ilmaiseksi 10 x 10 minuutin harjoitteiden avulla. Sovellus löytyy osoitteesta www.headspace.com. Kuukausimaksu on 9,95 e. Vuoden tilauksessa kuukausimaksu on 6 e.
6 Rapsuta koiraa, silitä kissaa
Mikä olisi mukavampaa kuin pehmeän turkin silitteleminen? Lemmikkieläinten pitäminen alentaa verenpainetta, vähentää stressiä, parantaa psyykkistä hyvinvointia ja vähentää kuolleisuutta sydäninfarktin jälkeen. Tutkimusten mukaan eläimen omistajat käyvät muita harvemmin lääkärillä ja käyttävät keskimääräistä vähemmän lääkkeitä. He selviävät tavallista paremmin stressaavista tilanteista ja kokevat vähemmän yksinäisyyttä. Jos et pysty ottamaan omaa lemmikkiä, ryhdy vaikkapa ystävän koiran tai kissan kummiksi.
7 Oleskele luonnossa
Metsässä samoilu parantaa kuntoa ja psyykkistä terveyttä: ihminen toipuu stressistä, rauhoittuu ja rentoutuu. Metsäntutkimuslaitoksen tutkimuksen mukaan puiden keskellä ihmisen verenpaine ja pulssi tasoittuvat ja stressihormonin eritys vähenee. Ulkoiluretken jälkeen selviydyt paremmin keskittymistä vaativista tehtävistä.
Metsän voima alkaa tuntua, kun vietät vihreyden keskellä vähintään viisi tuntia kuukaudessa. Oikean metsän ”lääkepitoisuus” on suurempi kuin kaupungin viheralueiden. Syvällä siimeksessä jo pari oleskelua viikossa lisää hyvinvointia. Metsään ei tarvitse mennä koko päiväksi, puoli tuntia kerralla riittää.
Asiantuntijana terveystieteiden maisteri Jaakko Kotisaari Firstbeatista. Lähteet: Suomen Saunaseura, Duodecimlehti.f, Metlan Metsästä hyvinvointia -tutkimusohjelma, Hyvinvointia metsästä (Suomalaisen kirjallisuuden seura 2014).