Aune, peikonlehteesi on ilmestynyt hedelmän aihio. Miten huomasit sen?
Elokuussa 2020 olimme juuri palanneet mökiltämme kotiin, kun huomasin kasveja kastellessani peikonlehden yläoksalla yhden omituisen, lähes 12-senttisen tohvelia muistuttavan valkoisen lehden. Kolmisen viikkoa myöhemmin valkoinen lehti alkoi avautua, sitten kuivua ja lopulta se irtosi. Alta paljastui siitepölyn peitossa ollut tummanvihreä ”möykky”, jonka pinta muistutti hieman ananasta.
Jaoin kuvan möykystä Facebookissa, ja eräs ystäväni tunnisti sen hedelmäksi. Otin myös yhteyttä Joensuussa sijaitsevaan kasvitieteelliseen puutarhaan Botaniaan ja kysyin, mitä teen. He neuvoivat jatkamaan hoitoa samalla tavalla kuin tähänkin asti. Saa nähdä kypsyykö hedelmä, kun kevätaurinko alkaa paistamaan.
Kuulin, että raaka hedelmä on myrkyllinen, mutta vuoden kypsymisen jälkeen sen voisi syödä. En ole vielä aivan varma, uskallanko maistaa sitä. Jos hedelmä näyttää mehukkaalta, ehkä voin pienen viipaleen ottaa maistiaiseksi.
Kuinka vanha peikonlehtesi on?
Tänä syksynä se täyttää 60 vuotta. Tätini osti peikonlehden elokuussa 1961 toisen lapsensa syntymän kunniaksi, ja kasvi seurasi häntä aikanaan myös palvelutaloon. Vuonna 2014 hänen tyttärensä eli serkkuni kysyi, haluaisinko peikonlehden itselleni. Vähitellen peikonlehti kasvoi niin suureksi, ettei se oikein mahtunut kotiini, joten otin siitä itselleni kaksi pistokasta maljakkoon ja tarjosin kasvia täällä Kiteellä paikalliseen ravintolaan somisteeksi. Toisesta juurruttamastani pistokkaasta kasvoi tämä hedelmän tehnyt kasvi.
Kun ravintola lopetti äskettäin toimintansa, kysyin voisinko saada siellä olleen peikonlehden takaisin. Nyt se kasvaa hedelmän tehneen peikonlehden vieressä. Toivotin sen tervetulleeksi kotiin ja käskin ottaa mallia sisaruksestaan! Serkkuni kertoi, ettei peikonlehti kukkinut tätini omistuksessa kertaakaan.
Miten peikonlehden hedelmän saa kypsymään? Kysyimme kasvitieteilijä Visa Lipposelta:
"Peikonlehti kukkii helposti kasvihuoneissa, joissa on korkea ilmankosteus, mutta huonekasvina sen kukkiminen on harvinaista. Toki kasvin kokokin vaikuttaa, ihan pienenä kasvi ei kuki.
Peikonlehti on myrkyllinen siksi, että se sisältää runsaasti oksaalihappoa – siis samaa ainetta, jota on muun muassa ketunleivässä ja raparperissa. Sen lisäksi sen kaikissa kasvinosissa on runsaasti mikroskooppisen pieniä neulasmaisia kalsiumoksalaattikiteitä, jotka rikkovat suun sisäpinnan, kielen ja nielun ja voivat aiheuttaa myös sisäisiä vaurioita ruoansulatuselimistöön. Pureskeltaessa ne tuntuvat suussa siltä kuin suuta pistelisi pienillä neuloilla.
Peikonlehden ”kukka” on itse asiassa kukinto, joka koostuu tappimaisesta, lukuisia pieniä kukkia täynnä olevasta puikelosta ja sitä ympäröivästä isosta valkoisesta suojuslehdestä. Kasvitieteellisesti hedelmä on kertohedelmä, joka kehittyy puikeloon, ja siinä on vieri vieressä toisissaan kiinni olevia pieniä marjoja, joiden ulkoseinä on kuusikulmainen.
Hedelmän kypsyminen kestää vuoden tai enemmän, mutta sitä en osaa sanoa, kypsyykö hedelmä Suomen oloissa. Kypsyessään vihreä hedelmä ei välttämättä muuta väriään tai sitten se vaalenee hieman. Kypsän hedelmän tuntee kuitenkin siitä, että sen alimmat marjat alkavat erkaantua toisistaan. Silloin hedelmä leikataan irti ja laitetaan lautaselle jälkikypsymään.
Koko hedelmä ei kypsy kerralla, vaan kypsyminen tapahtuu vähitellen tyveltä lähtien seuraavien päivien aikana. Kypsän osan paksu ulkokerros irtoaa joko itsestään tai hieman sormin avittamalla. Ulkokerros on pinnalta vihreä ja pinnan alapuolelta valkea, eikä kelpaa syötäväksi. Sen alta paljastuu maissin tähkää muistuttava rakenne. Siinä on päällimmäisenä valkea hedelmäliha, joka on kasvin ainoa syötävä osa. Hedelmälihan alla on vielä kova puumainen syötäväksi kelpaamaton hedelmän sisäkerros.
Hedelmäliha irtoaa sisäkerroksesta helposti ja sen voi ottaa talteen haarukalla. Hedelmälihan seassa voi myös olla mustia kuihtuneiden kukkien jäänteitä. Ne voi syödä, mutta koska niissä on jonkin verran suussa pistelyä aiheuttavia kalsiumoksalaattikiteitä, kannattaa ne pyrkiä putsaamaan hedelmälihasta pois.
Vain varmasti kypsä hedelmäliha kelpaa syötäväksi – siis se kohta hedelmästä, jonka päältä ulkokerros irtoaa helposti. Jos ulkokerros ei jostain kohdasta irtoa, ei hedelmäliha sen alla ole vielä syötävää. Raaka hedelmäliha on sen sisältämän runsaan oksaalihapon takia epäterveellistä ja hyvin karvaan makuista, mutta hedelmälihan kypsyessä sen oksaalihapon määrä laskee, vaikka ei kokonaan katoakaan.
Itse en ole päässyt maistamaan peikonlehden hedelmää. Sitä syöneet kuvaavat maun olevan sekoitus ananasta, banaania ja mansikkaa."
Missä peikonlehtesi sijaitsee, Aune?
Noin yhdeksän neliön kokoisessa viherhuoneessa, jonka seinät ja katto on tehty lämpölasi-ikkunoista. Kasvit saavat siis hyvin valoa! Ilmansuunta on lounaaseen, mutta pihallamme on isoja puita, jotka suojaavat, etteivät kasvit paahdu päivän kuumimpien paisteiden aikaan aivan poroiksi.
Miten hoidat peikonlehteäsi?
Kastelen sitä reilusti kerran viikossa tai joka kymmenes päivä ja annan mullan kuivahtaa välillä. Joskus laitan merileväuutetta kasteluveden sekaan. Keväällä aloitan säännöllisen lannoituksen. Käytän sekä kesäkukkien että sisäkukkien lannoitetta.
Kesäisin olemme pitkiä aikoja mökillä, joten minulla on käytössä kastelujärjestelmä, jonka säiliöstä menee letkut jokaisen kasvin juurelle. Ruukuissa on keraamiset anturit, jotka mittaavat kosteutta ja tiputtavat vettä, kun multa kuivuu. Naapurini käy täyttämässä 30 litran säiliön kerran viikossa tai kahdessa.
Viherhuoneessamme on myös ilmankostutin. Uskon, että runsaan valon lisäksi se on yksi syy siihen, että peikonlehti on menestynyt niin hyvin, sillä kuiva sisäilma tuppaa tappamaan huonekasvit.
Miten hoidat kasvia talvella? Käytätkö kasvivaloja?
Kun viherhuoneen sisälämpötila laskee noin 12–13 asteeseen, laitan lisälämmittimen päälle. En käytä lainkaan kasvivaloja. Viherhuoneemme katossa on muutamat kirkkaat kohdennetut led-valot, mutta nekin ovat aika harvoin päällä. Käytännössä ainoa valo, jota kasvit saavat, on luonnonvalo.
Kuinka usein vaihdat ruukun?
Tämä nykyinen ruukku taitaa olla kolmas. Se on noin 60 senttiä korkea ja halkaisijaltaan 40 senttiä. Ruukku alkaa käydä ahtaaksi, mutta päätin, että en vaihda ruukkua ennen kuin näen, miten hedelmän kanssa käy.
Koska kasvi on niin kookas, tarvitsen ruukun vaihtoon kaverin. Laitan umpinaisen ruukun pohjalle saviruukun kappaleita ja teen salaojituksen lekasoralla. Kasvualustana käytän huonekasvimultaa, jonka kastelen hyvin ennen kasvin istuttamista.
Millainen kasvatettava peikonlehtesi on ollut?
Se on ollut hirmu helppo kasvatettava. Ainoa pulma on tilanpuute – en tiedä, minne laitan peikonlehden, jos se alkaa kasvaa liikaa. Nyt peikonlehteni on kolmisen metriä pitkä. Olen sitonut sitä hellästi kattoon kiinni vaakatasoon reilun metrin verran ja tukenut vahvoilla tukikepeillä. Ruukun alla on pyörät, jotta saan hieman siirreltyä kasvia tarvittaessa.
Leikkaatko peikonlehteäsi?
En ole juurikaan leikannut tätä kukkinutta yksilöä, mutta muutaman kerran olen ottanut maljakkoon lehtipistokkaita. Vieri vieressä on pitkiä, jopa parimetrisiä ilmajuuria, mutta en ole niihinkään oikeastaan koskenut, vaikka ne hieman rumia ovatkin.
Ravintolassa ollut peikonlehti oli arviolta viisi–kuusi metriä pitkä. Hakiessani leikkasin sen parin kolmen metrin pituiseksi ja kotona poistin vielä kuivuneet osat.
Millainen viherkasviharrastaja olet?
Voisi sanoa, että en ole kovinkaan innokas kasvattaja. Tykkään isoiksi kasvavista kasveista, joita ei tarvitse hirveästi hoitaa. Kukkivia kukkia en ole oikeastaan koskaan osannut kasvattaa, ja puutarhani on aika karu. Ruuhkavuosina vein kasvini aina elpymään äidilleni, jos ne eivät kasvaneet. Mutta nyt eläkkeellä minulla on aikaa hoitaa kasveja, ja ne ovatkin alkaneet pärjätä. Viherhuoneessamme kasvaa peikonlehtien lisäksi muun muassa iso fiikus, jukkapalmu, tyrakki, muutama anopinkieli ja neljä rohtoaaloeta.
Mitä tämä peikonlehti merkitsee sinulle?
Se on hirmu rakas, sillä se muistuttaa minua edesmenneistä tädistäni ja serkustani. Sillä on historia, kuten monella muullakin viherkasvillani. Aina, kun hoidan viherkasvejani, muistelen ihmisiä, joilta olen ne saanut. Peikonlehdillä on pisin historia, joten harmittaa, jos joskus joudun syystä tai toisesta luopumaan niistä.
