Parsa voi kasvaa 10 senttiä vuorokaudessa, sanoo Saara Kukkonen, joka viljelee luomuparsaa sukutilan vanhoilla viljapelloilla

Saara Kukkonen heilauttaa muovisen vakan selkäänsä ja nappaa käteensä viiltäväksi teroitetun parsaveitsen. Toukokuisen sadonkorjuun aikana veitsi on kovalla kulutuksella, sillä parsaa pitää kerätä pellosta punttikaupalla, hyvän sään aikaan joka päivä.

– Parsan kasvuvauhti on ihan hurja, helposti kymmenen senttiä vuorokaudessa, Saara kertoo.

Ihannelämpötila parsan kasvulle on noin 17–18 astetta. Sitä lämpimämpi sää saa koko parsasadon valmistumaan sellaisella vauhdilla, etteivät parsanpoimijat pysy perässä. Viileällä säällä taas satoa ei välttämättä valmistu juuri lainkaan.

Kun vakka on kiinnitetty kunnolla paikoilleen alaselkää vasten, Saara lähtee ripeästi kävelemään pitkin parsarivistöjen vierustaa. Hän kumartuu vähän väliä maata kohden, sujauttaa veitsen parsan tyvelle ja nostaa pitkän heleänvihreän verson vakkaansa. Työ käy kätevästi näinkin, mutta Saara on nähnyt kuvia ulkomaisilta parsatiloilta, joilla satoa kerätään makuuasennossa lavetilla, joka liukuu peltoa pitkin parsarivin yläpuolelta.

Parsat kiikutetaan pellolta suoraan pesuun ja sitten noin 4-asteiseen kylmiöön. Ripeän toiminnan tavoitteena on, että versoista haihtuu mahdollisimman vähän kosteutta. Ennen kuin parsat päätyvät myyntiin ruokakauppaan, Reko-lähiruokapiiriin tai maatilan omaan puotiin, Saara leikkaa ne tasamittaisiksi ja käärii sellofaaniin. Ykkösluokan parsan pitää olla paksua ja suoraa, kakkosluokassa saa olla ohuita ja käyriä parsoja.

– Laitamme myyntiin vain todella laadukasta eli paksua parsaa, koska kilpailemme edullisemman tuontiparsan kanssa.

Kakkosluokan parsat menevät omaan keittiöön ja lähipiirille. Niitä voi ostaa myös suoraan tilalta. Saara syö parsaa lähes päivittäin, esimerkiksi munakkaassa tai piiraassa.

Kotimainen parsa on tuontiparsaa kalliimpaa, mutta Saaran mielestä sen makukin on aivan toista maata. Herneiden ja maissien lailla myös parsa on parhaimmillaan mahdollisimman tuoreena, sillä sadonkorjuun jälkeen niiden sokeripitoisuus alkaa nopeasti laskea.

Pärjäisikö parsa?

Kun Saara osti Hämeenkoskella sijaitsevan Nikkarin sukutilan kahdelta sedältään 12 vuotta sitten, hänestä tuli maanviljelijä jo kahdeksannessa polvessa. Veljekset olivat viljelleet tilalla vuosikausia viljaa leipätyönsä ohella. Saarakin muistaa olleensa lapsena maatilan töissä kaikki lomat ja viikonloput, vaikka perhe asui arkisin Järvenpäässä. Tilaan liittyvät lapsuusmuistot ovat lämpimiä.

– Opiskelin agronomiksi ja olin alkuun palkkatöissä muualla, mutta sitten minulle tuli palo tänne. Tila on kuitenkin nykymittapuulla kovin pieni, kun peltoa on vain reilut 50 hehtaaria. Minun piti oikeasti miettiä, mitä täällä kannattaisi viljellä, että siitä saisi palkkaakin.

Viljan lisäksi Saara päätti erikoistua ja siirtyä samalla luomuviljelyyn. Nikkarin maatilan vanhoilla viljapelloilla kasvaa nyt myös mansikkaa, raparperia ja parsaa. Luomupeltojen kasvukuntoa pidetään yllä viljelykierrolla, ja siksi pelloilla viljellään vuorollaan härkäpapuja, syysrypsiä, nurmea tai kauraa.

Parsa valikoitui mansikan lisäksi viljelykasviksi sattuman kautta vuonna 2018, kun Saara kuuli, että eräällä hänen paikallisella viljelykaverillaan oli pieni määrä parsaa viljelyssä. Keväinen herkkukasvi vaikutti niin hyvältä idealta, että Saarakin innostui tilaamaan parsan juurakoita Hollannista. Hän hankki kerralla kolmen lajikkeen juurakoita, koska niiden menestymisestä Hämeenkosken olosuhteissa ei ollut tietoa. Suomessa on vain jokunen parsatila, ja suuri osa niistä sijaitsee maan suotuisimmilla seuduilla Varsinais-Suomessa kasvuvyöhykkeellä 1B. Päijäthämäläinen Hämeenkoski on kasvuvyöhykkeellä 3.

Vuosia samoilla sijoilla

Koska parsaa kasvatetaan Suomessa vielä niin vähän, monet Saaran käyttämät työvälineet ja -menetelmät on pitänyt keksiä itse. Niin kuin se, että sadonkorjuussa kätevästi selässä kulkevaksi keruuastiaksi sopii muovinen vakka, joka on alun perin tarkoitettu metsätöihin puuntaimien istuttamiseen. Tai se, että parsojen leikkuuseen on parasta suunnitella ja teettää itse tukeva leikkuulauta, jonka avulla parsat saa leikattua kätevästi tasamittaisiksi.

Tärkeintä parsan viljelyssä on viljelypaikan valinta, sillä yhtä parsajuurakkoa viljellään vuosikausia samoilla sijoillaan. Ihannekasvupaikka parsalle olisi kuohkea hiekansekainen multamaa, mutta Nikkarin pellot ovat enimmäkseen savisia. Saara on kuitenkin varannut parsoille tilan parhaat hietamaat.

– Täällä voi viljellä vain vihreää parsaa. Meillä on niin kiviset maat, että valkoisen parsan viljely ei onnistuisi millään.

Kaikkein hienoimpana pidetyn valkoisen parsan viljely on Suomessa vielä harvinaisempaa kuin vihreän. Sitä kasvatetaan harjuissa siten, että parsan juurakoiden päälle kootaan paksu kerros kuohkeaa multaa. Valkoisten parsojen sato kerätään jo siinä vaiheessa, kun niiden nuput hädin tuskin nousevat näkyville mullasta. Koska parsat kasvavat kokonaan pimeässä maan povessa, niihin ei ehdi muodostua vihreän värin antavaa lehtivihreää.

Tuulessa huojuva parsaviidakko

Parsan viljelyn aikataulu on nurinkurinen moneen muuhun kasviin verrattuna. Ensimmäiseksi keväällä on sadonkorjuun vuoro. Samaan aikaan istutetaan uusia parsan juurakoita. Satokauden päätyttyä parsapenkit lannoitetaan. Loppukesän ajan parsapenkkejä hoidetaan kitkemällä rikkakasveja – tai oheiskasveja, joiksi niitä luomuviljelyssä kutsutaan. Saara on kehitellyt isänsä kanssa traktorin perään kiinnitettävää parsaharaa, jolla työ hoituisi nykyistä joutuisammin ja parsojen mureita juurakoita vaurioittamatta.

Kesän mittaan parsat kasvavat melkein parimetriseksi viidakoksi. Koristeellisen huntumainen kasvusto muistuttaa hieman tilliä. Saara kertoo huvittuneena, kuinka vain harvat tunnistavan parsan kesäasussaan. Heinäkuussa tilalla pistäytyvät mansikan ostajat ihmettelevät silmät ymmyrkäisinä, mitä kummaa pelloilla kasvaa.