Pärekatto viimeistelee vanhan rakennuksen ilmeen – katon uusiminen onnistuu aloittelijaltakin perinnerakentajan vinkeillä

Pärekatto syrjäytti tuohimalkakaton 1800-luvulla, kun nauloja ruvettiin valmistamaan teollisesti ja päreiden koneellinen höylääminen kehittyi. Vielä sotien jälkeisen materiaalipulan aikana pärekattoja tehtiin yleisesti asuinrakennuksiin, sitten tulivat huopa- ja sementtitiilikatot. Latoihin ja piharakennuksiin pärekattoja tehtiin 1960-luvulle asti. Nykyään pärekattoja tekevät ihmiset, jotka haluavat pitää perinnettä yllä. Museovirastolla ja Ely-keskuksilla on avustuksia, joita kannattaa hakea myös pärekaton uusimiseen.

Kaupungin kaava-alueella pärekattoon tarvitaan lupa, kaava-alueen ulkopuolella ei. Varmista kuitenkin luvan tarve kunnan rakennusvalvonnasta, jos haluat pärekaton saunaan tai muuhun tulisijalliseen rakennukseen. Tarpeeksi pitkä savupiippu vähentää riskiä, että piipusta laskeutuisi kipinä kuivalle katolle.

Pärekatto ei varaa lämpöä, eli se ei kuumene kuten peltikatto. Sateen ropina on hyvin pehmeä. Tuuli ei vie pärekattoa helposti, sillä tuulen vastus on pieni yksittäisessä päreessä, ja ne ovat tiiviisti kiinni toisissaan. Pärekatto kastuu ja kuivuu, ja se on paikattavissa.

Noin 20 vuotta paikasta ja päreen laadusta riippuen. Parasta on, jos lähellä ei ole puita, sillä saumoihin kertyvät havunneulaset ja koivunsiemenet lahottavat. Myös ilmansuunnat vaikuttavat: etelässä UV-säteilyn aiheuttama rasitus on kovin.

Jos katolla on ikää reilusti alle 15 vuotta ja siinä on vain paikallinen vuoto, koko kattoa ei tarvitse uusia. Katso alapuolelta, ettei vuotoja ole useita eivätkä ruodelaudat näytä märiltä. Korjaus kannattaa tehdä henkilönostimella, sillä vanhojen päreiden päällä kävellessä niihin tulee halkeamia.

Aluksi päreitä tehtiin käsityönä puupölkystä lohkomalla. Sitten kehittyi pärehöylä, jonka liikkuva terä höylää puusta päreitä. Suuren höylän terää liikutettiin ihmis- ja hevosvoimin sekä vesi- tai tuulivoimalla. Modernina aikana voimanlähteeksi tulivat traktorit ja maamoottorit. Hyvien päreiden tekeminen on haasteellista, ja nykyisin päreet onkin suositeltavaa ostaa suoraan ammattimaisilta alan yrittäjiltä.

Puun tulee olla tiheäsyistä, ja päreessä on tärkeää, että syyrakenne on oikeansuuntainen. Puu valitaan jo metsässä, ja sen pitää olla suora ja vähäoksainen. Kuolleita mustia oksia ei saa olla, koska ne irtoavat ja jää reikä. Yleensä päreet ovat kuusta tai haapaa. Mäntyäkin on käytetty, mutta se imee vettä enemmän kuin kuusi, jonka solukko sulkeutuu.

Kyllä, ja yleensä puhutaan tuumista, mutta tässä mitat ovat sentteinä. Päreen paksuus on noin 3,5–4 mm, pituus reilu 40 cm ja optimileveys 10–12,5 cm. Jos päre on leveämpi, sen kosteuselämisessä tulee helpommin halkeama naulauksen kohtaan.

Työ on maallikon opittavissa, onhan pärekattoja tehty paljon talkoilla. Katso mallia vanhasta katosta ja lue alan kirjallisuutta, esimerkiksi Museoviraston Pärekatto-korjauskortti. Jos haluat mukaan osaavan tekijän, monella restaurointialan ammattilaisella on kokemusta pärekatoista.

Lautoja vaihdetaan tarpeen mukaan lahonneiden tilalle. Räystäällä kosteutta imeytyy helposti alimpaan lautaan, jonka olisi hyvä olla ehjä, sillä siihen kohdistuu suurin rasitus. Jos vaihdat osan laudoista, kiinnitä huomiota niiden paksuuteen, että saat päreille tasaisen alustan. Nykyinen raakalauta on 22 mm paksua, mutta ennen ruodelautoina käytettiin 25 mm paksua tai paksumpaakin. Älä jätä lautojen väliin suurempia kuin 5 cm rakoja, niin saat päreiden naulauksen osumaan paremmin lautoihin.

Työ alkaa aina alaräystäältä, ja aloitukselle on eri tyylejä. Voidaan esimerkiksi laittaa ensin rivi vaakaan, sitten puolikkaat pystyyn, sitten 2/3 ja sitten täyspitkiä päreitä. Jos vanha pärekatto on jäljellä malliksi, on hyvä jatkaa seudun perinnettä samaan tapaan. Päreet ladotaan rivi kerrallaan, rivit vuorotellen eri suuntiin limittäin. Ole tarkkana, ettei suunnan vaihdos unohdu. Joskus myös kaikki limitykset ovat tarkoituksella samaan suuntaan, esimerkiksi saaristossa hallitsevaa tuulensuuntaa myötäillen.

Sivusuunnassa ne asetetaan limittäin niin, että noin 2,5–3 cm tulee viereisen päälle. Korkeussuunnassa puhutaan pärerivin etenemästä, joka voi olla kolmin- tai nelinkertainen, eli näkyviin jää kolmasosa tai neljäsosa edellisestä päreestä. Kolminkertainen etenemä on tavallisempi, sillä se kuivuu paremmin. Rivi saadaan suoraksi linja- eli riialaudalla, jota vasten laitetaan päreiden alapäät. Kampalaudoilla eli hammaspuilla puolestaan asetetaan linjalauta oikealle korkeudelle.

Käytä ohuita nauloja, sillä paksu halkaisee päreen herkemmin. Naulat jäävät näkymättömiin seuraavan pärerivin alle. Koska päre kestää vain 20 vuotta, naulakin saa ruostua samassa ajassa. Käytä siis kirkkaita nauloja, joita ei ole sinkitty. Purkaminen tehdään usein tasakärkisellä lapiolla pyyhkäisemällä, ja kun naulat siinä katkeavat, säästytään työläältä naulojen nyppimiseltä. Pitää vain naputella loput naulanpäät ruodelautojen sisään.

Pärekatto ei kaipaa pintakäsittelyjä. Puhdista se harjaten myötäsuuntaan vuosittain tai tarpeen mukaan. Pienen rakennuksen katolle voi yltää teleskooppivartisella harjalla maasta tai telineeltä, isommassa rakennuksessa tarvitaan henkilönostinta. Seuraa säännöllisesti katon kuntoa. Vuodot näkee helpoimmin silloin, kun päreet ovat kuivuneet helteessä rapsakoiksi ja sitten tulee rankkasade.

Modernin peltikaton alle on usein jätetty talon vanha pärekatto, ja joskus se voi levätä myös kolmiorimahuopakaton alla. Peltikaton hikoillessa pärekatto tasaa kosteutta, joten siitä voi olla hyötyä. Tärkeää kuitenkin on tietää, mitä on pärekaton alla. Jos eristeet ovat ilman tuuletusväliä, kosteutta voi jäädä muhimaan, mutta jos ilma kiertää ruodelautojen alla, rakenne on toimiva.