”Palapelit saivat minut unohtamaan kipuni” – Onnettomuuden jälkeen Emilia löysi palapeleistä uuden suunnan elämälleen
Moottoripyöräonnettomuus pakotti Emilia Elorannan miettimään arkensa uusiksi. Palapelien teko auttoi häntä pitkän toipumisen ajan, ja avasi lopulta yllättävän suunnan koko elämälle.
Pienen palapelikaupan myyntipöydällä lepää kaksi lähes valmista tuhannen palan palapeliä. Kaupan omistaja Emilia Eloranta, 32, pyörittelee yhtä palaa sormissaan ja napsauttaa sen paikoilleen.
”Vaikka olen menettänyt yöuniani ja miettinyt, miten tässä käy, on tämän puodin avaaminen ollut unelma, jonka löysin onnettomuuden jälkeen”, Emilia sanoo ja hymyilee.
Kuumana kesäpäivänä reilu kahdeksan vuotta sitten Emilia ajoi motocrossia elämänsä ensimmäistä kertaa. Pienestä pitäen moottoripyöristä unelmoinut nainen sai mieluisan lahjakortin joululahjaksi äidiltään. Vantaan Vauhtikeskuksella järjestetyn ajon piti olla elämys, mutta yhdessä mutkassa, 20 kilometrin tuntivauhdissa, Emilian keskittyminen herpaantui, ja pyörä horjahti.
”Kaatuessani otin vasemmalla kädellä vastaan. Kipu oli niin hirveä, etten saanut ajohanskaa pois. Käsivarressa oli avomurtuma”, Emilia kertoo.
Ennen onnettomuutta Emilia oli valmistunut unelma-ammattiinsa lähihoitajaksi, suunnitteli jatko-opintoja ja työskenteli vartijana sekä järjestyksenvalvojana. Vapaaehtoinen asepalvelus, jota hän oli odottanut vuosia, oli alkamassa vajaan kuukauden päästä. Sairaalan pihalla ambulanssista nousi pettynyt ja vihainen nainen.
”Mietin, että sinne meni sekin unelma. Olin unelmoinut armeijasta ja itseni haastamisesta pitkään, ja yhdessä hetkessä se pyyhkiytyi pois. Käsivarteni oli murtunut kuudesta kohdasta.”
Alkoi yli kolme vuotta kestänyt toipuminen. Sinä aikana Emilia tajusi, että vanhoista haaveista oli päästettävä irti.
”Vapaapäivät menivät hammasta purren”
Emilian ammattitaito tuli tarpeeseen, kun hän hoiti käden avohaavaa kotona kuukauden ajan.
”Asuin yksin, enkä saanut nostaa puhelinta tai tyhjää juomalasia. Ystävät viettivät ihanaa kesää, ja minä olin kipeän käteni kanssa neljän seinän sisällä. Mieli oli aika maassa. Aluksi elämä oli tosi vaikeaa”, Emilia muistelee.
Kesän vaihtuessa syksyyn kivut eivät helpottaneet, ja haava tulehtui. Emilia nukkui huonosti, luki dekkareita ja katsoi sairaalasarjoja pienessä yksiössään. Toipilasaika tuntui loputtomalta.
”Yritin käydä kaupungilla kavereiden kanssa, mutta pelkäsin, että joku törmäisi käteeni. Aloin välttää tilanteita, joissa oli paljon ihmisiä tai voisin itse liukastua”, Emilia kertaa.
”Pelkästään käveleminen oli epämiellyttävää. Jos käsi heilahti, tuntui kuin luut olisivat liikkuneet, vaikka ne oli kiinnitetty toisiinsa levyillä ja ruuveilla.”
Sairauslomalla Emilia päätti, että onnettomuutta oli turha harmitella liikaa. Piti vain odottaa, miten käsi kuntoutuisi. Silti oli iso isku tajuta, ettei se ehkä toivu entiselleen.
”Meni lähes vuosi ennen kuin uskalsin käydä kokeilemassa, pärjäisinkö hoitotöissä. Jo muutaman päivän jälkeen käsi oli niin kipeä, etten saanut sormiani auki”, Emilia sanoo.
Toisessa työssään turva-alalla Emilia teki ensin kevyitä vuoroja toimistossa, narikassa ja tapahtumien sisäänkäynneillä. Pikkuhiljaa hän palasi normaaliin työarkeen, myös yövartijaksi. Tarkastuskierroksilla hän käveli useita kilometrejä ja avasi kymmeniä painavia palo-ovia.
”Yöputken jälkeen ensimmäiset vapaapäivät menivät sängyssä hammasta purren.”
Silti hän otti vastaan kaikki tarjotut työvuorot eikä osannut sanoa ei. Kipu uuvutti, ja jokainen työpäivä tuntui pelottavalta.
”Pelatessa en murehdi muuta. Uppoudun täysin pelin maailmaan ja sen rakentamiseen, ja se tuntuu hyvältä.”
Vuoden 2018 vaihteessa Emilia löysi siivotessaan kaapissa lojuneen palapeliin. Kuvassa kameli seisoskeli aavikolla sinisen taivaan alla. Palapeli oli vaikea, sillä siinä oli vain neljä väriä. Emilia halusi tehdä jotain, joka siirtäisi ajatukset pois kivuista.
”Tuntuu ihan hassulta, että palapeli oli se ratkaisu”, hän sanoo.
”Keskityin vain paloihin ja pulmiin, ja kivut ja stressi unohtuivat. Kipeä käsi huilasi, ja aivot tekivät töitä. Mikään muu ei ollut auttanut rentoutumaan yhtä hyvin.”
Vuodessa palapeleistä tuli Emilialle terapeuttinen intohimo. Kun yksi palapeli valmistui, oli hänellä jo seuraava odottamassa. Emilia huomasi rentoutuvansa ja voivansa paremmin. Hän löysi samanhenkisiä uusia ystäviä ja kehittyi pelaajana.
Tekniikat tulivat tutuiksi: palapeliä kannatti ratkaista osissa väreittäin tai aiheittain, tai sitten se oli parasta aloittaa reunoista.
”Pelatessa en murehdi muuta. Uppoudun täysin pelin maailmaan ja sen rakentamiseen, ja se tuntuu hyvältä.”
”Facebookissa tajusin, että muutkin tekevät tätä”
Kun koronapandemia seisautti maailman, työt loppuivat joksikin aikaa. Se helpotti stressiä ja vapautti ajatukset. Mitä muuta elämässä voisi tavoitella kuin sairaanhoitajan tai vartijan töitä?
”Haaveenani oli ollut pitkään perustaa verkkokauppa, oikeastaan mikä vain. Kun löysin Facebookista palapelien harrasteryhmän, tajusin, että joku muukin tekee näitä! Mietin, voisinko yhdistää kaksi haavettani: palapelit ja verkkokaupan.”
Emilia perusti toiminimen ja osallistui aluksi joulumyyjäisiin. Siellä moni kyseli, voisiko palapelejä tilata netistä. Lopulta verkkokauppa oli pystyssä kuukaudessa.
”Aloitin ihan ummikkona. Minua pelotti, löytäisikö kukaan verkkokauppaani. Päätin satsata aluksi vain vähän, tekisin muutaman tilauksen vuodessa ja pyörittäisin verkkokauppaa töiden ohella. Niitä tein jaksamiseni mukaan.”
”Vaikka minulla oli maailman parhaat työkaverit ja hyvä työ, kroppa ei kestänyt. Ensin opettelin sanomaan useammin töille ei kiitos ja lopulta hyppäsin kokonaan uuteen.”
Mutta aina kun hän sai kirjattua uudet tuotteet verkkokauppaan, ne menivätkin nopeasti kaupaksi. Töiden jälkeen Emilia vietti netissä tunteja ja etsi kiinnostavia palapelitoimittajia Euroopasta ja maailmalta.
”Aluksi säilytin tuotteita kotona olohuoneessa. Kun kuorma saapui, ei meillä sohvalla istuttu. Huone oli täynnä banaanilaatikoita – myytävien lisäksi myös omat palapelini, niitäkin oli parhaimmillaan reilu 250 kappaletta”, Emilia nauraa.
Vaikka Emilia viihtyi töissään vartijana ja narikassa, huomasi hän kaipaavansa töistä kotiin palapelien maailmaan. Ja aina, kun verkkokauppaan tuli uusi tilaus, hän alkoi laskea minuutteja, milloin pääsisi kotiin tekemään pakettia asiakkaalle.
”Viimeisen puoli vuotta sinnittelin töissä. Vaikka minulla oli maailman parhaat työkaverit ja hyvä työ, kroppa ei kestänyt. Ensin opettelin sanomaan useammin töille ei kiitos ja lopulta hyppäsin kokonaan uuteen, palapelikauppiaaksi.”
”500 palan peli puolessa tunnissa”
Kerrostalon nurkalla kukkapenkin kukat ovat jo hiipuneet odottamaan talvea. Vieressä pienen putiikin ovi käy jälleen, kun asiakas astuu sisään.
Emilia avasi Pienen Harrastepuodin vajaa vuoden verkkokauppayrittäjyyden jälkeen.
”Palapelien pelaajia yhdistää usein se, että he haluavat hetken tauon kiireen keskelle. Jotkut pelaavat vartin päivässä, toiset rakentavat koko pelin”, Emilia kertoo.
Palapelejä ostavat sekä miehet että naiset. Asiakkaina on myös kouluja ja yrityksiä, jotka hankkivat pelejä taukotiloihinsa.
Kivijalkakaupassa käy asiakkaita pitkienkin matkojen päästä, ja monista on tullut tuttuja. Jos asiakas ei löydä hakemaansa, Emilia laittaa toiveet korvan taakse.
”Ja kun he tulevat tänne uudelleen, just mun luokse, on se häkellyttävän ihanaa!” Emilia miettii.
Yrittäjä itse kokoaa palapelejä päivittäin. Niitä on koko ajan valmistumassa sekä kotona että puodilla.
”Aloitan työn reunoista, pala kerrallaan. Jos reunat ovat liian vaikeat, lähden tekemään yksityiskohtaa.”
Pari vuotta sitten Emilia aloitti harjoittelun palapelien MM-kisoihin. Tänä vuonna kisat järjestettiin Espanjassa, ja mukaan oli ilmoittautunut reilu tuhat pelaajaa ympäri maailman.
Kisat ovat palapelin rakentamisen nopeuskilpailu, ja silloin taktiikan on oltava selvä. Maailmanmestaruuskisoissa parhaat ratkaisevat 500 palan pelin alle puolessa tunnissa.
”Aloitan aina niin, että käännän kaikki palat kuvapuoli ylöspäin, siten näen mitä kokoan. Aloitan työn reunoista, pala kerrallaan. Jos reunat ovat liian vaikeat, lähden tekemään yksityiskohtaa. Usein jokin kuva tai väri erottuu palamäärästä, ja siitä voi lähteä etenemään.”
Samalla tavalla Emilia rakensi elämää uudelleen onnettomuuden jälkeen, pala kerrallaan. Katsoi elämää kuvapuoli ylöspäin, nappasi kiinni yksityiskohdasta ja rakensi niin kauan, kun kokonaisuus alkoi hahmottua.
”Onnettomuus ja toipilasaika opettivat sen, että nykyään olen elämälle joustavampi. Vastoinkäymiset eivät stressaa enää niin paljon. Kaikista tilanteista, huonoistakin, yritän etsiä jotain positiivista.”
Nykyään Emilian suosikkeja ovat värikkäät ja laadukkaat palapelit. Värikkään palapelin voi aloittaa rakentamaan mistä kohtaa vain. Mitä pimeämpää on ulkona, sitä värikkäämmän palapelin hän valitsee.
