Pihlaja ei kanna kahta taakkaa, sanoi vanha kansa – onko marjasatoon ja lumeen viittaavassa sanonnassa perää?
Sanotaan, että pihlaja ei kanna kahta taakkaa, marjoja ja lunta. Mutta onko talven lumisuudella oikeasti mitään tekemistä pihlajan marjasadon kanssa? Selvitimme asiantuntijalta.
Yli-intendentti Henry Väre, Luonnontieteellinen keskusmuseo, Helsingin yliopisto:
”Pihlaja ei yleensä tee peräkkäisinä kesinä runsaasti marjoja. Marjojen tuottaminen kuluttaa paljon pihlajan energiaa, ja runsasmarjaista vuotta seuraavana on pihlajan marjasato tavallisesti edellistä heikompi.
Niukkoina marjavuosina puu kerää energiaa, jotta se pystyy seuraavana vuonna taas kukkimaan ja marjomaan paremmin. Pihlajanmarjojen vähäinen määrä jonain vuonna ei kuitenkaan noudata runsaslumisten talvien rytmiä.
Suomessa kasvaa neljä pihlajalajia, joista yleisin on kotipihlaja. Suomen- ja ruotsinpihlaja kasvavat Turun saaristossa ja Ahvenanmaalla, neljäs on vain Ahvenanmaalla kasvava teodorinpihlaja. Pihlajan pölyttäjiin kuuluvat mehiläisten lisäksi kärpäset, perhoset ja kovakuoriaiset.
Marjojen määrään liittyvät enemmänkin kesän kuin talven olosuhteet.
Halla heikentää pihlajien kesä-heinäkuussa tapahtuvaa kukintaa tai voi jopa kokonaan pysäyttää sen. Marjasatoa saattaa pienentää myös hyvin sateinen kesä. Sikäli marjojen määrään liittyvät enemmänkin kesän kuin talven olosuhteet.
Marjojen määrään vaikuttaa myös ruostesieni nimeltä pihlajankatajanruoste, joka näkyy pihlajan lehdissä ensin punaruskeina laikkuina ja loppukesästä lehtien alapinnalla särömäisinä pahkoina. Pihlajankatajanruoste on yleinen koko Suomessa, ja sillä on kaksi isäntäkasvia: toinen ruosteen kehitysvaihe on pihlajalla ja toinen kehitysvaihe katajalla.
Ruostetta on enemmän, jos pihlaja voi huonosti esimerkiksi kuivuuden takia. Ruostesienet leviävät nopeasti edelleen sateisina päivinä.
Hyönteisilläkin on vaikutusta asiaan: perhoslaji nimeltä pihlajanmarjakoi vaikuttaa sadon laatuun, ei niinkään määrään. Toukat asettuvat munimaan marjoihin ja tekevät niihin käytäviä.
Sen lisäksi, että sato vaihtelee, myös marjojen maku vaihtelee puusta toiseen: toisissa puissa on makeampia ja toisissa happamampia marjoja. Kun katselee, kuinka linnut syövät pihlajanmarjoja, huomaa, että jotkut puut saavat olla lintujen aterioinnilta enemmän rauhassa kuin toiset. Ehkä linnut valikoivat, missä puussa niiden maun mukaan on parhaalta maistuvimmat marjat.
Linnuilla on myös toisella tavalla merkitystä pihlajanmarjojen määrälle: ne kuljettavat mukanaan marjojen siemeniä, ja siten pihlaja levittäytyy uusille paikoille tekemään lisää marjoja. Punaiset pihlajanmarjat houkuttelevat esimerkiksi rastaita, punatulkkuja ja tilhiä syömään.”
