Viherpiha

Omavarainen Ainola – Aino Sibeliuksen omenoita ja tomaatteja palkittiin puutarhanäyttelyissäkin

Omavarainen Ainola – Aino Sibeliuksen omenoita ja tomaatteja palkittiin puutarhanäyttelyissäkin

Aino ja Jean Sibeliuksen kotia Ainolaa ympäröivän puutarhan antimet olivat tärkeitä sekä perheen toimeentulolle että henkiselle hyvinvoinnille. Aino Sibelius kertoi hautaavansa surunsa samalla, kun kylvi siemenet maahan.
Teksti Heidi Haapalahti
Kuvat Teija Tuisku, Santeri Levas/Valokuvataiteen museo
Mainos

Vuonna 1903 Jean ja Aino Sibelius halusivat pois Helsingin humusta. He hankkivat uutta kotiaan varten vajaan hehtaarin kokoisen metsäisen rinnetontin Kielomäeltä Järvenpäästä, noin puolen kilometrin päästä Tuusulanjärveltä. Seudulla asui jo ennestään useita viime vuosisadan alun merkittävimpiä suomalaistaiteilijoita perheineen, kuten Aino Sibeliuksen veli taidemaalari Eero Järnefelt, taidemaalari Pekka Halonen, kirjailijat J. H. Erkko ja Juhani Aho sekä hänen puolisonsa taidemaalari Venny Soldan-Brofeldt.

Komean, järvelle päin avautuvan jugend-tyylisen talon suunnitteli arkkitehti Lars Sonck, Aino Sibelius otti itse ohjat puutarhan raivaamisessa. Myöhemmin hän muisteli, kuinka suurella vimmalla silloin kuokki ja lapioi maata, pysähtyi välillä itkemään ja jatkoi taas kuokkimista. Nuoren perheen talous oli huteralla pohjalla ja elämä tiukkaa. Siksi kasvimaa piti saada kiireesti kuntoon, jotta tyttärille riittäisi syötävää.

Aino Sibelius tarkastelee tomaattihuoneessa kypsyvää satoa 1940-luvulla otetussa valokuvassa. Parhaimmillaan Ainolassa oli kaksi kasvihuonetta kylmälle arkojen vihannesten viljelyyn. Jaloangervot, syysleimut, aitoukonhatut ja jalopähkämöt värittävät hevosenkenkäpenkkiä syyskesällä. Ainolan satoa säilöttiin valtavat määrät talven varalle. Säilykkeistä riitti jaettavaksi myös tarpeessaoleville sukulaisille ja ystäville. Kaikkia Ainolan omenatarhan lajikkeita ei ole pystytty tunnistamaan. Joukossa on myös siementaimia, joita Aino kasvatti esimerkiksi ’Sokerimiron’-puun siemenistä.

Ainolan puutarha laajenikin nopeasti. Ensimmäisenä kesänä vuonna 1905 siellä oli vain pieni hernepenkki ja perunamaa, mutta jo seuraavana vuonna istutettiin muun muassa kolmetoista erilaista omenapuulajiketta sekä valko- ja punaherukkapensaita. Myöhemmin hedelmätarha täydentyi kriikunoilla, luumuilla ja hapankirsikoilla. Ainolan ruokahuoltoon toivat tärkeän lisän myös omat kanat ja possut.

Aino suunnitteli viljelyksensä tarkasti. Jos hän ei itse päässyt johtamaan kasvimaan kevättöitä, hän opasti kirjeissään kotiin jääneitä tyttäriään Evaa, Ruthia, Katarinaa, Margaretaa ja Heidiä, mitä mihinkin tuli kylvää ja miten. Vanhat kauppakuitit paljastavat, kuinka monipuolinen lajivalikoima Sibeliusten kasvimaalla oli jo alkuajoista lähtien. Niiden mukaan Aino Sibelius kylvi esimerkiksi vuonna 1909 ainakin kolmea kurkkulajiketta, sokeriherneitä ja neljää silpohernelajiketta, ’Merveille de France’ -lankapapuja, ’Egyptiläinen’-punajuurikkaita, kolmenlaisia retiisejä sekä ’Douviker’ ja ’Lontoon tori’ -porkkanoita.

”Olen niin tyytyväinen, puutarha on valmis talvea varten ja päivieni yllä lepää rauha”, Aino Sibelius kirjoitti, kun taas yhden syksyn säilöntärupeama oli onnellisesti ohi. Sadonkorjuun jälkeen Ainolan kellari oli aina ääriään myöten täynnä oman puutarhan antimia – hilloja, mehuja ja moninaisia vihannessäilykkeitä. Hedelmäkellarin hyllyillä kutakin omenalajiketta odotti oma nimikoitu hyllynsä. Varastointia varten omenat käärittiin yksitellen huolellisesti silkkipaperin sisään.

Vaikka kyökkitarhan vaaliminen oli ensimmäisinä vuosina pakon sanelemaa puurtamista, puutarhanhoidosta kehkeytyi pian Aino Sibeliukselle rakas harrastus. Hän suunnitteli kuusiaidan kehystämän puutarhan keskelle hevosenkengän muotoisen muotopuutarhamaisen kukkapenkin. Sen laidalle perustettiin kasvihuone sekä vihannesmaa. Talolta laskeutuvaan jyrkkään rinteeseen istutettiin kivikkopuutarha.

Aino Sibeliuksen omenoita ja tomaatteja palkittiin puutarhanäyttelyissä. Kasvihuoneiden lisäksi tomaatteja viljeltiin myös ulkona lavoissa. Laajimmillaan Ainolan kasvimaat peittivät lähes kaikki nykyisin nurmikolla olevat alueet. Aino Sibelius kasvatti orvokin taimia lavoissa. Niiden seuraan on istutettu myös kaunokaisia ja daalioita.

Parhaimmillaan Ainolan kahdessa lasihuoneessa kasvoi yhteensä 70 tomaatin taimea. Omenapuiden kasvatuksesta hän innostui niin, että hänen omenoitaan palkittiin näyttelyissä asti. Kuuluisan säveltäjän rouvalle lähetettiin myös mieluusti uusien lajikkeiden taimia kokeiltavaksi.

Hyötykasvien lisäksi Aino vaali puutarhassaan alkuajoista lähtien myös kauneutta. Ensimmäisten joukossa sinne hankittiin paitsi hedelmäpuita ja marjapensaita myös syreenejä ja ruusuja. Myöhemmin istutuksia täydennettiin esimerkiksi pioneilla sekä sinisen sävyissä kukkivilla kevätkaihonkukilla, lemmikeillä ja kellokukilla. Puutarhassa kasvoi aina myös Jean Sibeliuksen lempikukkia kieloja.

Tuoksuherneet olivat Aino Sibeliuksen lempikasveja. Niitä ja muita kukkia kerättiin runsaasti myös sisätilojen koristeiksi. Tyttöjen penkiksi kutsutussa paikassa talon seinustalla kasvoi erilaisia kesäkukkia, esimerkiksi unikkoja, sulkaneilikkaa, kehäkukkia ja silkkikukkia. Aino Sibeliuksen ohjeiden mukaan rakennettu sauna oli alkujaan pärekattoinen. Vesi kulki vinttikaivosta kylpijöiden käyttöön Ainon itsensä suunnittelemaa järjestelmää pitkin.

Myös runsaat kesäkukat toivat väriä. Aino suosi helppohoitoisia, suoraan kasvupaikalle kylvettäviä lajeja, kuten kesäruusuleinikkejä, silkkikukkia, resedoja, tuliunikkoja, sievikkejä ja unikkoja. Krasseja ja Ainon rinkikukiksi nimittämiä kehäkukkia oli kylvettyinä kaikkialle – jopa hyötytarhan vihannesten joukkoon ja omenapuiden ympärille kantattuihin pyöreisiin pikku penkkeihin.

Puutarha oli Ainolle myös virkistyksen lähde ja terapiapaikka. Hän kertoi hautaavansa surunsa samalla, kun kylvi siemenet maahan. Puutarha oli Ainolan väelle myös eräänlainen vapaampi vyöhyke, kun taas talon sisällä elettiin pitkälti Jean Sibeliuksen ehdoilla. Niihin kuului esimerkiksi täydellisen hiljaisuuden vaatimus, sillä säveltäjämestari vaati häiriötöntä työrauhaa.

Ainolasta ympäristöineen muodostui kyllä Jean Sibeliuksellekin tärkeä, tosin eri tavoin. Kun Ainon valtakuntaa oli taloa ympäröivä puutarha, Jean haki innoitusta sävellystyöhönsä talon itäpuolella avautuvien metsien luonnonmaisemista ja hiljaisuudesta. Tyylikkäästi pukuun, vitivalkoiseen paitaan ja solmioon sonnustautunut säveltäjä teki lähiseudun luontoon mielellään kävelyretkiä.

Jean Sibeliuksen mielipaikkoja puutarhassa oli juurista tehty tuoli Temppeliksi kutsutulla alueella metsän reunassa.

Vuoden 1915 huhtikuussa kotitalon ylitse lentäneet joutsenet inspiroivat säveltäjää niin, että linnuista tuli hänen viidennen sinfoniansa pääteema. Niin sanotun ”puusarjan” sävellyksiin häntä innoittivat kotimaiset luonnonpuut pihlaja, mänty, haapa, koivu ja kuusi, ”kukkasarjan” kohteina ovat Ainolankin puutarhassa kasvaneet kaunokaiset, neilikat, kurjenmiekat, akileijat ja kellokukat. ”Minusta tuntuu aina, että jokaisen pitää elää metsässä taikka suuressa kaupungissa. Täällä Ainolassa tämä hiljaisuus puhuu”, Jean Sibelius kuvaili. Ainolan vuosinaan 1904–1957 hän sävelsi yhteensä yli 300 teosta.

Koti oli Jean Sibeliukselle myös rauhan paikka, joka tarjosi tarpeellista vastapainoa maailmanmatkoille. Kun eräällä matkalla lääkäri suositteli hänelle kasvispitoista ruokavaliota ja varsinkin salaatteja, Jean toi salaatinsiemeniä kotiin tuliaisiksi. Pian salaatteja oli kylvetty Ainolan lämpölavoihin.

Aino oli puutarhansa antimiin syystäkin tyytyväinen. ”Olen tietenkin kovin ylpeä siitä, että Jean syö nykyisin kasviksia ja hedelmiä vain minun kasvimaaltani”, hän kertoi 1940-luvulla tehdyssä haastattelussa.

Näyttävät tertturuusut ovat samaa ’Europeana’-lajiketta kuin Aino Sibeliuksenkin aikaan.

Ainola nykyään

Sibeliusten tyttäret halusivat taata lapsuudenkotinsa säilymisen alkuperäisessä asussa, joten he myivät Ainolan Suomen valtiolle vuonna 1972. Ainola avattiin kotimuseona kaksi vuotta myöhemmin.

Ainolan päärakennus on jätetty kaikilta osiltaan sellaiseksi, kun se oli isäntäväen yhä eläessä. Valitettavasti Aino Sibeliuksen komeat kasvimaat eivät ole säilyneet meidän päiviimme asti, mutta Ainon istuttamia omenapuuvanhuksia kasvaa yhä Ainolan puutarhassa lähellä Sibeliusten hautapaikkaa. Talon edessä oleva, Aino Sibeliuksen suunnittelema kukkatarha on entisöity alkuperäiseen asuunsa.

Lähteet: Julia Donnerin ja Ainolan puutarhurin Oona Niirasen haastattelut, kirja Oi terve tarhurineito (Multikustannus 2006) sekä ainola.fi ja sibelius.fi.

Lue lisää:

Fredrika Runebergille puutarha oli rakkauden ja hoivan kohde

Yli satavuotias koelaboratorio! Mustilan arboretumin rohkeat kasvikokeilut näkyvät yhä suomalaisissa puutarhoissa

Sibeliuksen unelmakoti Ainola oli aikaansa edellä

Julkaistu: 5.12.2017
Katso myös nämä