Kirsi-Marja oivalsi 47-vuotiaana, että osaa sittenkin neuloa – ”Löydän itsestäni uudenlaisen sisupussin”
Kirsi-Marja Kauppala uskoi lapsesta lähtien, ettei hänestä ole neulojaksi – kunnes puikot veivät mennessään. Miten aikuisena voi murtaa uskomuksensa ja ottaa uuden taidon haltuun?
Lokakuussa mieleeni hiipii visio. Näen itseni kotoisasti sohvalla kynttilänvalossa, pöydällä kupillinen kahvia, käsissäni kutimet ja raidallisen villasukan alku…
On vain yksi ongelma: en osaa neuloa. Näin olen uskonut ala-asteelta lähtien, jolloin käsityötunneilla tehty lapanen ei meinannut millään valmistua. Lopulta sain tumput jotenkin valmiiksi, mutta niiden mukana oli syntynyt piintynyt uskomus: tämä laji ei ole minua varten.
Nyt 47-vuotiaana neulominen alkaa nousta ajatuksiini yhä useammin. Kun sekä maailman että oman elämän palaset ovat poissa raiteiltaan, jokin silmukoissa puikoilla tuntuu syvästi rauhoittavalta. Haluan löytää tien tulevan stressaamisesta takaisin tähän hetkeen. Onnistuisiko se villasukan kautta?
Sanotaan, ettei vanha koira opi uusia temppuja, mutta onko sanonnassa oikeasti perää? Voiko vielä keski-iässä ottaa haltuun taitoja, jotka eivät lapsena onnistuneet?
Ilman muuta voi, aivotutkija ja psykologian tohtori Katri Saarikivi rohkaisee.
”Ikä ei ole este oppimiselle, koska aivot muovautuvat läpi elämän. Kun ottaa uusia taitoja haltuun, aivojen toiminta ja rakenne muuttuvat ja aivoalueiden välille muodostuu uusia verkostoja”, Saarikivi sanoo.
Hidaste ikä kuitenkin on. On totta, ettei uuden opettelu aikuisena suju välttämättä yhtä sutjakasti kuin lapsena. Aikuisena oppiminen on vaikeampaa ja ainakin hitaampaa kuin lapsena.
”Tämä johtuu siitä, että aivot ovat lapsuudessa muovautuvammassa tilassa. Silloin on lisäksi herkkyyskausia, joiden aikana tiettyjen taitojen, kuten kielitaidon, oppiminen tapahtuu tehokkaimmin”, Saarikivi jatkaa.
Lapsilta puuttuu myös eräs oleellinen asia, joka usein estää aikuisia edes yrittämästä uusia asioita: häpeä.
”Lapset eivät pelkää muiden arvostelua eikä heitä hävetä, jos menee vähän pieleen”, Saarikivi sanoo.
Aikuisena uusien asioiden opettelussa nouseekin avaintekijäksi oma kiinnostus ja motivaatio oppia. Kun aihe aidosti innostaa, sen oppii helpommin aikuisenakin.
”Ikä ei ole este oppimiselle, koska aivot muovautuvat läpi elämän.”
Minun matkaani neulomisen maailmaan vauhdittavat muiden neuloosiin hurahtaneiden somekanavat. Instagram-uutisvirtani alkaa pursuta toinen toistaan ihanampia neuleita, pipoja ja huiveja. Luon puhelimeen Neuleinspis-nimisen kuvakansion, joka alkaa täyttyä hetkessä.
Katson putkeen etenkin Kutovakikan eli neulevaikuttaja Veronika Lindbergin Youtube-videoita, joissa hän opettaa innostavalla tyylillään puikkojen saloihin. Tämähän on aivan oma maailmansa, ajattelen. Miten mieletöntä olisi tehdä itse omat, uniikit vaatteensa, valita niihin juuri sellaiset langat ja sävyt kuin itse haluaa.
Mallistoni alkakoon villasukista. Pyydän apua kokeneemmalta neulojaystävältäni, joka lähettää minulle saman tien yksinkertaisen perussukan ohjeen.
Hankin marketista raitalankaa ja puiset 3,5 millimetrin sukkapuikot. Googlaan aloittelevan neulojan opetusvideoita, joita onnekseni löytyykin jokaisesta ohjeen kohdasta: Miten luoda silmukat, miten neuloa oikeaa ja nurjaa, miten tehdä ylivetokavennus.
Videot ovat armollisia opettajia. Voin kelata ja pysäyttää ne niin monta kertaa kuin haluan ja katsoa lähikuvasta, mistä suunnasta koukkaan langan puikolle.
Kuin huomaamatta olen flow’ssa. Neulominen tuntuu ihmeellisen tutulta, helpolta ja luontevalta. Aivan kuin taito olisi ollut säilöttynä lihasmuistiini! Käteni tuntuvat muistavan heti, missä hommassa on kyse. Kuten aavistinkin, neulonta tyhjentää hetkessä muut ajatukset, kun jokainen silmukka vaatii täyden huomion.
Tunnen solahtaneeni osaksi käsitöitä tehneiden esiäitieni ketjua. Äiti virkkasi niin verhoja kuin päiväpeittoja, ja molemmat mummoni olivat neuloneet vaatteita. Ja nyt minä jatkan tätä neulovaa ketjua!
Saarikivi kertoo, että jotkin uusiin taitoihin liittyvät ominaisuudet voivat kulkea suvussa.
”Esimerkiksi neulomisessa tarvittavat ominaisuudet, kuten sorminäppäryys ja keskittymiskyky, ovat osin periytyviä.”
Mutta miksi puikot eivät istuneet käsiini heti ala-asteella? Saarikivi samaistuu kokemukseeni. Myös hänelle käsityötunnit olivat stressaava pakkopulla, jota opettajan ankara arvostelu pahensi. Innostuksen puutteelle löytyy toinenkin selitys.
”Alakouluikäiselle ei ole vielä kehittynyt oppimiselle tärkeitä taitoja, kuten oman toiminnan ohjausta ja tarkkaavuuden hallintaa. Aikuinen taas pystyy ohjaamaan oppimistaan tavoitteellisesti, säätelemään etenemistään ja huomaamaan edistyksen,” Saarikivi sanoo.
Muistan itsekin, miten helposti saatoin antaa nuorempana periksi. Sen sijaan nyt löydän itsestäni uudenlaisen sisupussin. Luovuttaminen ei tule kysymykseenkään edes silloin, kun kantapää oli uudestaan puikoilla eikä tälläkään kertaa suostu syntymään sovinnolla. Kelaan opetusvideota yhä uudestaan, ja joka kerta kantapäästä tulee enemmän tai vähemmän epämuodostunut.
Onnistun vasta, kun ystäväni lähettää minulle yksityiskohtaiset vaihe vaiheelta -ohjeet.
”Aikuinen pystyy ohjaamaan oppimistaan, säätelemään etenemistään ja huomaamaan edistyksen.”
Huomaan, että neulominen on yhtä kovaa treeniä aivoille ja käsille. En muista, milloin viimeksi olisin opetellut uutta taitoa yhtä intensiivisesti.
”Neulominen vaatii myös uuden oppimista, pähkäilyä ja harjoittelua, mikä on hyväksi aivoterveydelle. Uusien taitojen opettelun aikuisena onkin todettu pienentävän muistisairauksien riskiä”, Saarikivi sanoo.
Oppiminen on myös mahtava keino rikkoa itseä koskevia ennakkoluuloja, hän lisää. Kyseessä on niin kutsuttu minäpystyvyys, joka on osin synnynnäinen, osin kokemusten muokkaama käsitys itsestä ja omasta kyvykkyydestä.
”Uusien taitojen opettelun aikuisena on todettu pienentävän muistisairauksien riskiä.”
”Uskomus siitä, että pystyn tai en pysty on mielestäni merkittävin oppimista edesauttava tai estävä uskomus aikuisiälläkin”, Saarikivi sanoo.
Minun kohdallani tämä pitää täysin paikkansa. Olinhan itsekin uskonut, etten osaa neuloa – kunnes huomasin, että olin väärässä. Saarikiven mukaan kokeilu onkin ainoa keino ylittää tämä kynnys oppimisen tiellä.
”Heti kun saa pienen onnistumisen kokemuksen, käsitys itsestä alkaa muuttua positiivisemmaksi,” hän sanoo.
Uuden oppimista aikuisena voi estää myös yksinkertaisesti laiskuus.
”Oppiminen tarkoittaa sitä, että aivot muuttuvat – ja se kuluttaa paljon energiaa. Ihmiset on perimältään koodattu laiskoiksi, jotta energiaa säästyy, kun ravintoa on ollut niukasti. Moni ajattelee vieläkin helposti, ettei viitsi aloittaa uuden opettelua: ei ole aikaa eikä energiaa perehtyä uuteen,” Saarikivi kertoo.
Jotta energiaa on valmis kuluttamaan uuden oppimiseen, uteliaisuus auttaa.
”Uteliaisuus helpottaa oppimista. Joillekin uteliaisuus on luontevampaa kuin toisille, mutta kaikki voivat saavuttaa sen,” Saarikivi sanoo.
Tunnistan itsessänikin uteliaisuuden, joka motivoi käsitöiden pariin. Halusin nähdä, pystynkö tekemään villasukat ja millaiset niistä tulisi.
Minua neulominen on ennen kaikkea auttanut palauttamaan laukkaavat ajatukset tähän hetkeen. Kyse ei ole vain villasukista, vaan mielenrauhasta ja läsnäolosta. Mahdollisuudesta levätä hetki rauhan suvannossa ja keskittyä yhteen silmukkaan, yhteen hengitykseen.
Saan ensimmäiset villasukkani valmiiksi neljässä päivässä. Kun laitan sukat jalkaani, en voi olla hymyilemättä. Tässä ne ovat, konkreettinen todiste siitä, että minähän osaan! Olen innoissani uudesta taidostani, mutta vielä enemmän uskomusteni räjäyttämisestä. Miten paljon ajattelemmekaan itsestämme sellaista, mikä ei ole totta? Miksi uskoisin enää rajoittavia ajatuksiani ylipäänsä mistään?
Neulomisen avulla löytämäni minäpystyvyys tuntuu heijastuvan koko elämään. Kuten elämässäkin, myös neuloessa tulee jatkuvasti vastaan haasteita, jotka koettelevat kärsivällisyyttä, itseluottamusta ja kontrollinhalua. Valmista työtä on purettava ja aloitettava alusta. On siedettävä pieniä virheitä. On kokeiltava luovia ratkaisuja, jotta pääsee eteenpäin. Neulonta opettaa minulle paljon enemmän kuin vain silmukoiden parissa puuhastelua. Se vahvistaa luottamusta siihen, että selviän.
Villasukan jälkeen haluan oppia lisää. Muutamien kuukausien aikana puikoiltani syntyy joululahjasukkia, pipoja, kaulahuivi, pörröliivi, tweed-hame, puuvillatoppi ja silkkimohairpusero. Diagnoosi lienee selvä: vakavanpuoleinen neuloosi. Jos en ole sohvalla neulomassa, olen suunnittelemassa tulevaa projektiani.
Ainoa, joka ei ole ollut kovin ilahtunut uudesta harrastuksestani, on hierojani. Hän kauhistuu jumiutunutta käsilihastani ja näyttää heti muutaman pakollisen venytyksen. Itse ajattelen, että lihasjumit ja kovettuma etusormessa ovat pieni hinta tästä ilosta.
Olen löytänyt uuden kanavan toteuttaa luovuutta ja lisätä kauneutta maailmaani. Ennen kaikkea olen oppinut olemaan stressaamatta ja luottamaan niin itseeni kuin elämään. Muistan taas, että vain tämä hetki on se, johon voin vaikuttaa – yksi silmukka kerrallaan.
Kirsi-Marjan vinkit uuden oppimiseen
Kyseenalaista
Uskomukset ovat usein menneistä kokemuksista tehtyjä päätelmiä, jotka eivät aina pidä paikkaansa tässä hetkessä. Minäkin luulin, etten osaa neuloa, kunnes kokeilin uudestaan.
Ole ystävällinen
Kun puhelet itsellesi kannustavasti ja lempeästi, uuden opettelu onnistuu helpommin. Omat lempilauseeni ovat ”We can do it!” ja ”Hyvä kulta, olen ylpeä sinusta!”
Muista sinnikkyys
Pienet haasteet kuuluvat uuden opetteluun. Jos alku tuntuu hankalalta ja ärsyttää, pidä paussi ja kokeile uudestaan seuraavana päivänä.
