Ostoskori

Ostoskorissasi ei ole tuotteita.

Jatka ostoksia
Suosittelemme
Piha ja puutarha

Sormustinkukka – vinkit kasvatukseen ja hoitoon

Sormustinkukka on helppo kasvattaa siemenestä itse. Sormustinkukka talvehtii ruusukkeena ja kukkii kylvöä seuraavana vuonna.

10.4.2015

Sormustinkukka on perinteinen puutarhakukka, joka kasvattaa ensimmäisenä kasvuvuotenaan lehtiruusukkeen ja kukkii vasta toisena vuonna.

Sormustinkukan hoito – näin onnistut!

Sormustinkukan kukinta

Osa uusista lajikkeista ehtii kukkaan jo samana vuonna, jos niiden siemenet pääsevät multaan tammi–helmikuussa. Tällaisia ovat esimerkiksi ’Carousel’, ’Camelot’ sekä ’Dalmatian’ F1-ryhmän lajikkeet. Niiden kukinta on tavallisia sormustinkukkia näyttävämpi, sillä kellot sijaitsevat eri puolilla vartta. Lisäksi sivuversoja kehittyy runsaasti, mikä pidentää kukinta-aikaa. Taimia on satunnaisesti myynnissä puutarhakaupoissa.

Sormustinkukan kylvö ja istutus

Kylvä siemenet alkukesällä tai viimeistään heinäkuussa lavaan tai penkkiin. Kun sormustinkukka ehtii kasvattaa reilunkokoisen ruusukkeen, se kukkii seuraavana vuonna heinä–elokuussa. Siirrä taimet lopulliselle paikalle syyskesällä tai vasta seuraavana keväänä. Istuta taimet aurinkoiseen tai puolivarjoisaan paikkaan. Kasvi on arka talvimärkyydelle.

Sormustinkukan leikkaus

Sormustinkukka on pääasiassa kaksivuotinen laji. Kun leikkaat kukkavarren poikki heti kukinnan jälkeen, se saattaa jaksaa kukkia seuraavanakin vuonna. Säästä kuitenkin osa kukkavarsista kylväytymisen turvaamiseksi, niin hurmaava kukkija säilyy kasvupaikallaan vuodesta toiseen.

Sormustinkukan kaikki osat ovat myrkyllisiä. Lue lisää puutarhan myrkyllisistä kasveista täältä.

Kommentit
Ei kommentteja vielä
Katso myös nämä
Uusimmat
Tilaa uutiskirje tästä

Parhaat poiminnat suoraan sähköpostiisi.

terve
KäyttöehdotTietosuojaselosteEvästekäytännöt