
Samettikukka todellakin tehoaa tuholaisiin! Väittelyn voi lopettaa, sillä asia on nyt tieteellisesti todistettu
Puutarhurit ovat jo pitkään istuttaneet samettikukkia esimerkiksi tomaattien viereen, koska ovat huomanneet kukkien karkottavan tuholaisia. Newcastlen yliopiston tutkimuksen mukaan ansarijauhiaiset jättivät tomaatit kasvihuoneessa useammin rauhaan, jos tomaattien lähelle istutettiin samettikukkia.
Aurinkoisen väriset samettikukat ovat tuttu näky paitsi kukkapenkeissä myös kasvimailla. Sen lisäksi, että samettikukat ovat kauniita ja erittäin helppoja kasvatettavia, puutarhurit ovat huomanneet kasvituholaisten kiertävän keltaoranssit kukkahurmurit kaukaa. Tästä syystä samettikukkia on tapana istuttaa erityisesti tomaattien ja muiden hyötykasvien läheisyyteen.
Koska käsitys samettikukkien tuholaisia karkottavasta tehosta on perustunut pitkälti kokemustietoon, myös epäilijöitä on ollut.
No, onko kyse täydestä humpuukista ja höpöhöpöstä? Ei ole, kertoo tuore tutkimus!

Newcastlen yliopiston tutkimuksessa asiaa selvitettiin istuttamalla samettikukkia (French marigold, Tagetes patula) tomaattien viereen kasvihuoneessa. Tutkijat halusivat saada selville, miten samettikukkien läheisyys vaikuttaa ansarijauhiaisten (Trialeurodes vaporariorum) määrään tomaattikasvustoissa. Jauhiaiset ovat yleisiä kasvituholaisia myös Suomessa. Niiden nymfit lymyävät lehtien alapinnoilla imien kasvinesteitä ja tuottaen mesikastetta, jossa viihtyvät homeet ja nokisienet.
Tutkimuksen mukaan jauhiaiset karttoivat kuin karttoivatkin samettikukkia: jos tomaatin lähellä kasvoi samettikukkaa, jauhiaisten määrä oli selvästi pienempi kuin tomaateissa, joiden lähellä kukkia ei ollut. Tutkijoiden mukaan tuholaisia häiritsi erityisesti samettikukkien erittämä limoneeni, jota on myös sitrushedelmissä.
Samettikukat kannattaa istuttaa kasvimaalle jo varhain. Tutkimuksen mukaan niiden teho nimittäin oli heikompi ”hätätilanteissa”, eli silloin, jos jauhiaiset olivat jo päässeet valloittamaan tomaatit.
Uutinen on hyvä paitsi tarhureille ja kukkien ystäville – myös luonnolle. Kun samettikukat todella tehoavat tuholaisiin, tarve kaikki hyönteiset tappaviin kemiallisiin karkotteisiin on pienempi.
Tutkimuksesta kirjoitti ensin Modern Farmer -sivusto. Lähteenä käytetty lisäksi Vieraslajit.fi-sivustoa.
Juttua muokattu 10.1.2025 klo 11.40: Lisätty ingressiin tarkempi tieto tutkimuksen aiheesta. Muokattu jutussa sana toukka muotoon nymfi.