
Tarvikkeet:
- ohuehko pahvilaatikko
- kangasta (mallisohvaan käytettiin joustavaa farkkukangasta)
- vanua
- neljä puuhelmeä
- hyvää liimaa
- lankaa ja ompeluneula.
Näin askartelet sohvan
1. Leikkaa kartongista sohvalle runko. Tarvitset kaksi palaa pohjaksi ja selkänojan. Leikkaa pohjan palat laatikon kulmista. Tee ne niin, että vastakkaisissa ristikkäin on ehjä kulma (katso kuva alla). Jätä laitoihin sentin verran korkeutta. Muuten pohjan koko on 15 x 7 cm. Liimaa puoliskot toisiinsa.
2. Leikkaa selkä- ja käsinojat yhdestä kokonaisesta palasta tai kokoa se kahdesta osasta (katso kuva alla). Leikkaa kartongista 25 sentin mittainen pala ja pyöristä molemmista päistä ylemmät kulmat. Leikkaa selkänojaksi 15 x 6 sentin kokoinen pala ja pyöristä siitäkin yläkulmat. Liimaa selkänoja pitkän kappaleen keskelle. Alareunat ovat samassa linjassa.
3. Päällystä osat kankaalla. Sohvan pohja on oikein päin, kun laidat ovat alaspäin. Leikkaa sitä varten kankaasta pohjaa isompi pala, josta riittää myös reunojen yli ja pohjan alle sentti kangasta. Leikkaa kulmat niin, että saat ne taiteltua siististi alapuolelle. Liimaa kangas kiinni.
Leikkaa selkä-käsinoja-osaa varten sitä hieman isompi pala. Leikkaa ylimääräinen reuna hakkeille ja liimaa niiden avulla kangas kiinni osan taakse. Leikkaa vielä täsmälleen osan kokoinen pala ja viimeistele sillä osan takapuoli.
4. Levitä liimaa selkä-käsinoja -osan alareunaan ja paina se pohjan laitaan kiinni. Paina selkänoja pohjan pitkälle sivulle ja taita käsinojat tasaisesti molemmille lyhyille sivuille. Käsinojat ovat hieman sivuja lyhyemmät. Anna kuivua hyvin. Napakoilla pyykkipojilla on helppo pitä osat puristuksissa.
5. Tee sohvan tyynyt. Aloita istuintyynyistä (katso kuva yllä). Leikkaa peilikuvina kaksi alakappaletta ja kaksi yläkappaletta, joiden syvyys on 7,5 senttiä, leveys kapeammasta kohdasta 7,5 senttiä ja mitta leveimmässä kohdassa etuosan reunassa 8,5 senttiä. Ulokkeen syvyys on noin 2,5 cm. Tarkista mitta vielä omasta sohvanrungosta, käsinojasta sohvan etureunaan.
Piirrä osat kankaalle ja leikkaa ne irti muutaman millin saumanvaroilla. Voit pyöristää pikkuisen kulmia. Ompele tyynyn toinen kangas, käsin tai koneella, kauttaaltaan kiinni kaistaleeseen, päällipuolet vastakkain. Aloita ompelu tyynyyn takaosasta keskeltä. Kaistaleen loppupää tulee hieman aloituspään päälle. Neulaa sitten toinen puoli kaistaleeseen. Katso että tyynyn kulmat ja uloke tulevat samaan linjaan toisen puolen kanssa. Ompele toinen puoli kiinni kaistaleeseen, mutta jätä parin sentin aukko tyynyn takasaumaan täyttämistä varten. Käännä työ oikeinpäin ja täytä tyyny vanulla. Ompele sauma kiinni huomamattomilla pistoilla.
Tee toinen istuintyyny ja selkänojatyynyt samoin. Selkänojatyynyjen mitat ovat korkeutta lukuunottamatta samat kuin istuintyynyissä. Korkeus on 5 cm.
6. Tee käsinojasuojat. Piirrä kankaalle käsinojan muoto ja ompele sen muotoinen pieni huppu molempiin käsinojiin. Voit liimata hieman vanua niiden sisälle, jolloin nojista tulee pehmeämmän näköiset.
7. Liimaa puuhelmet sohvan jaloiksi. Jos jalat jäävät liikaa piiloon, korota niitä liimamalla sohvan pohjaan ensin pahvinpalat. Anna liiman kuivua, ja maalaa jalat sopivan värisiksi.