Tarvikkeet:
- puisia askartelutikkuja, esimerkiksi sekoitustikkuja, balsaa tai aaltopahvia
- läpikuultavaa paperia, esimerkiksi voipaperia
- liimaa
- petsiä tai maalia
- muutaman millin paksuista mdf-levyä kiskoihin
- katkoteräveitsi puuosien ja levyn leikkaamiseen.
Näin teet liukuovet
1. Aloita työ kiskojen mittaamisesta ja liimaamisesta. Tee kiskoista pidemmät kuin oviaukon leveys puitteineen on. Mitä pidemmät kiskot ovat, sitä enemmän ovet aukeavat. Mallityön kiskot tehtiin vain hieman oviaukkoa pidemmiksi.
Tee kiskot sahaamalla mdf-levystä neljä noin sentin levyistä ja tarvitsemasi pituista pätkää. Liimaa niistä kaksi profiililtaan L:n muotoista kiskoa. Anna kuivua hyvin ja maalaa ne. Liimaa toinen kisko oviaukon päälle ja toinen lattiaan niin, että kiskon ja seinän väiin jää tila, jossa liukuovi pääsee liikkumaan.
2. Tee ovet. Mittaa kiskojen väliin jäävä korkeus tarkkaan ja vähennä siitä milli tai kaksi, jotta ovet mahtuvat niiden väliin. Jos ovista tulee liian matalat, ne putoavat pois yläkiskosta. Mitan pitää siis olla melko tarkka. Ovien leveyden saat mittaamalla oviaukon leveyden ja jakamalla sen kahdella.
3. Leikkaa puisista sekoitustikuista, balsasta tai aaltopahvista katkoteräveitsellä yhtä ovea varten kaksi pitkää kappaletta (oven korkeus). Leikkaa pidempiä poikkipuita (oven leveys) viisi kappaletta ja lyhyempiä poikkipuita (oven ikkunan leveys) viisi kappaletta. Mallityössä mitat ovat: pitkä kappale 14 x 0,5 cm, pidempi poikkipuu 7 x 0,5 cm ja lyhyempi poikkipuu 6 x 0,5 cm.
4. Maalaa tai petsaa kaikki osat ennen liimausta.
5. Liimaa pitkiin osiin, ylös ja alas päistään kiinni yhdet pidemmistä poikkipuista. Liimaa loput kolme pidemmistä poikkipuista tasavälein pitkiin puihin. Tarkista, että kulmat ovat suorat. Anna liiman kuivua.
6. Käännä oven toinen puoli päälle ja mittaa ikkunaa varten aukon koko. Leikkaa ikkunapaperi yhtenä kappaleena niin, että se yltää ylhäältä ja alhaalta ylä- ja alariman päälle. Laita liimaa kaikkiin poikkipuihin ja aseta ikkunapaperi paikalleen. Jos haluat oveesi jykevämmän ikkunan, voit tehdä sen esimerkiksi edullisten taulukehysten muovisesta "lasista".
7. Liimaa vielä lyhyemmät poikkipuut paikoilleen, ikkunapaperin päälle, alapuiden kohdille.
8. Pujota ovet kiskojen sivuilta paikoilleen.