Näin onnistuu ruusujen talvisuojaus
Piha ja puutarha
Näin onnistuu ruusujen talvisuojaus
Ruusujen talvisuojaus pitää kylmänarat ruusut turvassa. Verkkojen ja runkosuojien lisäksi voi käyttää ruusun juurakkoa suojaavaa talvisuojaturvetta.
4.10.2016
 |
Viherpiha

Talvisuojauksista on monta mielipidettä. Toiset pitävät periaatteenaan, että puutarhan kasvien on pärjättävä omillaan. Suuressa puutarhassa kasvien suojaaminen voi olla kasvien runsauden takia jopa mahdotonta. Toiset taas haluavat istuttaa ja kokeilla aroiksikin tiedettyjä kasveja ja suojaavat niitä parhaansa mukaan.

Puiden ja pensaiden kaarna ja oksat ovat suurta herkkua monille eläimille. Jos puun runko jyrsitään kauttaaltaan paljaaksi, vaurio on puulle usein kohtalokas. Siksi puuvartiset kasvit kannattaa suojata verkoilla ja runkosuojilla.

Köynnösruusun suojaus

Köynnösruusun versot lasketaan alas, kun kasvi on tuleentunut. Yleensä kasvissa on kuitenkin vihreitä lehtiä vielä pitkälle alkutalveen, joten alaslaskun voi tehdä oman harkinnan mukaan. Jos köynnösruusu kasvaa seinän vieressä tai muuten suojaisassa paikassa tai kyseessä on kestävä ’Pohjantähti’-lajike, sitä ei tarvitse laskea alas.
Taivuta versojen päälle kanaverkkoa tai muuta pienisilmäistä metalliverkkoa. Se torjuu jäniksiä ja kaneja. Harsoa ei kannata käyttää, sillä se on liian umpinainen eikä päästä lunta läpi, eli siitä voi tulla hyvin painava taakka versojen päälle. Ujuta verkon väleistä havunoksia. Ne tuovat suojaa ja parantavat pienilmastoa.
Taivuta verkon liepeitä hieman ulospäin maata vasten ja kiinnitä verkko maahan puu- tai metallitapeilla. Näin estetään versoja syövien eläinten pääsy verkon reunan alitse.
Valmiissa suojauksessa köynnöksen versot ovat verkon ja havunoksien alla. Tapit pitävät verkon tukevasti paikoillaan.

Ryhmäruusujen suojaus

Leikkaa ruusujen versot suurpiirteisesti noin 20 sentin korkeudelta eli jätä leikkausvaraa kevääseen. Jos talvi on kylmä ja hankala, osa verson kärjistä voi paleltua. Keväällä versot typistetään uudelleen ja jokaiseen oksaan jätetään noin kolme silmua.
Levitä kasvuston juurelle talvisuojaturvetta 10–15 sentin kerrokseksi. Talvisuojaturve on saatu kuumentamalla sellaiseksi, ettei se ime vettä. Turve muodostaa eristävän kerroksen juurakon suojaksi.
Jos ruusualue on iso, kätevintä on virittää suojaverkko koko istutuksen ympärille. Pystytä tukikeppejä sopivin välein alueen reunoille ja kieritä kanaverkko keppien takaa.
Taita verkon alareunaa ulospäin ja kiinnitä se tikuilla tukevasti maata vasten. Voit käyttää myös kiviä tai lautoja verkon alareunan tukemiseen maata vasten.

Ruusujen talvisuojauksen muut keinot

Suojaa puiden taimet verkolla eläintuhojen varalta. Verkon on oltava korkeudeltaan vähintään 70–80 senttiä. Rusakot tai kanit eivät yleensä loikkaa verkotetun alueen keskelle. Huolehdi kuitenkin, ettei alueen lähellä ole isoa kiveä tai muuta kumparetta, jonka päältä rusakko yltää kasviin. Jos ulotat verkon latvuksen yli, varmista, ettei lumi pääse painamaan latvaoksia poikki.
Jos tiedät, että asuinalueellasi on paljon myyriä tai kaneja, suojaa kaikkien puiden rungot muovispiraalilla. Kieritä spiraali niin alas rungon tyveen kuin mahdollista ja ylöspäin niin pitkälle kuin spiraalia riittää.
Alppiruusun oksia voit tukea laudanpätkillä. Viistä laudan toinen pää, jotta saat painettua sen paremmin maahan. Koverra toiseen päähän syvennys. Aseta lauta verson keskivaiheille. Lumi pääsee satamaan oksien väliin, mutta laudat tukevat oksia. Ota laudat kesäksi pois, jotta oksat vahvistuvat.
Monirunkoisten tuijien ja katajien rungot kannattaa sitoa talveksi yhteen. Silloin runkojen väliin satava lumi ei pääse erottamaan runkoja toisistaan ja repeämisriski pienenee.

Asiantuntija: ylipuutarhuri Pertti Pehkonen, Helsingin yliopiston kasvitieteellinen puutarha

Lue lisää:

Kommentoi »