Näin hankit taidetta kotiin
Rakenna ja remontoi
Näin hankit taidetta kotiin
Asuntomessuilla näkyy monenlaista taidetta. Miten oman kodin taideteokset kannattaa valita?
20.7.2015
 |
Meidän Talo

Vantaan asuntomessukodeissa on paljon taidetta. Sitä on jopa enemmän, kuin vaikkapa suomalaisten sisustuslehtien sivuilla on totuttu esittelemään. Monet taideteoksista eivät saakaan Kivistöstä pysyvää kotia, vaan ne ovat osa sisustussuunnittelijan messukuukautta varten tekemää sisustusta. Joidenkin paikka jää tyhjäksi, toisten tilalle ripustetaan juliste.

– En ihmettele, että nykykodeissa ei ole paljoa taidetta. Hyvä taide on tosi kallista. Se, että ostaa sitä mistä pitää, onnistuu vain niiltä, joilla on varaa ostaa kallista. Useimpien täytyy tyytyä printteihin, sisustusliikkeiden sisustustaiteeseen tai kopioihin, Avotakan päätoimittaja Kari-Otso Nevaluoma selittää.

Nevaluoma näkee työssään monenlaisia koteja. Joissakin niistä taide on selvästi asukkaille hyvin tärkeää – jopa niin tärkeää, että paljo taide vie vallan muulta sisustukselta.

– Se, että koti on olemassa enää taiteelle, on omalla tavallaan viehättävää mutta sopii harvoille. Useimmat tyytyvät katsomaan valkoisia seiniä. Se on surullista. Ihmiset eivät välttämättä edes ajattele taidetta osaksi kodin sisustusta.

Surulliseksi tilanteen tekee se, että hyvä taide parantaa elämänlaatua ja tuo hyvää oloa. Kaunis taideteos saa hyvälle tuulelle aina kun näkee sen.

Tunnista itselle hyvä taide

Taideteoksia ei kannata valita sen perusteella, mikä sopii kodin arkkitehtuuriin tai muuhun sisustukseen. Taiteelta tavallaan riistetään sen arvo ja mahdollisuus tehdä vaikutus, jos se sekoittuu liikaa tapettiin tai mattoon tai valinta on muuten tehty selkeästi vain sisustuksen ehdoilla. Tärkein kriteeri tulisi olla se, mitä itse saa irti teoksesta.

– Jos itse todella pitää teoksesta, se yleensä sopii sisustukseenkin, Nevaluoma sanoo.

Taide mielletään yleensä vain tauluiksi, grafiikanlehdiksi tai muuksi seinälle ripustettavaksi. Nevaluoma näkisi suomalaisissa kodeissa mielellään enemmän myös veistoksia. Niillä voi korostaa jotakin paikkaa asunnossa tai häivyttää kohtia, jotka eivät näytä niin hyviltä.

– Suurilla veistoksilla voi jopa jakaa tilaa. Kaikenkokoiset veistokset toimivat katseenvangitsijoina. Ne kannattaa sijoittaa näkyville paikoille, vaikka keittiöönkin.

Taideteos voi olla valkoiselle seinälle heijastettava videoteos tai suoraan seinään maalattu kuva. Nevaluoma muistuttaa menneistä vuosisadoista, joina kaikki seinät sisustettiin taidetaetein tai kaikki seinät peittyivät seinämaalauksiin. Eikä ollut kyse pelkistä kuvioista vaan oikeista taideteoksista. Vastaavaa voi asuntomessuilla nähdä kohteessa 31, Lammi-kivitalo Casa del Limonin portaikossa. Suureen seinään on suoraan maalattu vuoristomaisema.

Ehkä turha moni suomalainen ajattelee, että valkoiset seinät, joissa on mahdollisimman vähän naulanreikiä, saati mitään pysyviä taideteoksia, on helpompi myydä.

– Naulunreikien lyömistä seinään ei pitäisi arastella. Jos kotona ei tehdä mitään, se ei näytä eletyltä. Ei omassa kodissa kannata elää vain ajatellen, että tämä on kohta jonkun toisen koti, Nevaluoma huokaa.

Aito taide vai edullisempi juliste

Sisustuslehdet ja blogit välittävät viestiä trendikkäistä julisteista ja printeistä. Kun itse näkee julisteen jonkun sellaisen kodissa, jonka tyylistä pitää, siitä tulee omissakin silmissä haluttava.

– Sisustamisessa on ihaninta se, jos ihastuu johonkin. Sillä ei ole väliä, vaikka sama olisi monilla muillakin. Mutta jos julisteesta tulee taiteen korvike ja oikea taide unohtuu, se on ikävää.

Sisustuksen yhteydessä puhutaan paljon kerroksellisuudesta. Kodista pitäisi löytyä itse hankittua, perittyä, itse tehtyä ja toisen tekemää. Kerroksellisuus rikastuttaa sisustusta myös siinä, mitä seinille laitetaan. Nevaluoma kehottaa kokeilemaan rohkeasti, miltä vanha taulu vanhoissa kehyksissä näyttää modernin julisteen vieruskaverina.

– Oma silmähän sen sitten kertoo, kestävätkö ne toisiaan. Kotoa voi löytyä sekä taidetta että julisteita. Pääasia on, että ne eivät sulje toisiaan pois, ja että luo itselleen ympäristön jossa viihtyy.

Hyvä taide herättää tunteita

Nevaluoma kokee, että monet tyytyvät sisustuksessa vähempään kuin kodilta ansaitsisivat. Sisustaminen jää vähän puolitiehen, kun ei jakseta tai viitsitä tehdä enempää – tai vain ymmärretä, miltä itselle paras mahdollinen tila näyttäisi. Rahakin tulee monille vastaan.

Toinen sudenkuoppa on pelata liian varman päälle. Asuntomessuillakin näkee taidetta, joka on selkeästi valittu vain värien perusteella, ajattelematta, miten se vaikuttaa asukkaisiin ja muihin katsojiin tunnetasolla.

– Liian varman päälle tehdyt ratkaisut voivat aluksi tuntua siltä, että onpas tyylikästä. Mutta niistä puuttuu se henki, ja niihin voi tylsistyä nopeasti. Jos kaikki värit ja muodot sopivat toisiinsa, sitä voi olla kiva katsoa hetken ajan. Nopeasti alkaa kuitenkin tuntua, että on vain jossakin lavastuksessa, Nevaluoma varoittaa.

Elämäntilanteiden myötä arvomaailma ja maku muuttuvat, ja ne heijastuvat myös sisustukseen. Jos sitten joku elämän varrella hankittu taideteos lakkaa puhuttelemasta, siitä voi aina hankkiutua eroon ja ripustaa tilalle jonkun uudessa elämäntilanteessa puhuttelevamman teoksen.

Lue lisää asuntomessuista:

1 kommentti