Näätäkujan rapistunut kaunotar joutui väistymään uuden tieltä – seuraa Piian ja Mikon talonrakennusprojektia suojellulla vanhan Herttoniemen alueella

Rakennusvirheet ja kosteusongelmat koituivat upean omakotitalon kohtaloksi. Sille haettiin purkulupa vuonna 2019.

Tässä seisoo Näätäkujan keltainen komistus. Helsingin Länsi-Herttoniemen arvostetun pientaloalueen parhaan tontin haltija. Tontti rajautuu kahdelta sivulta rauhalliseen Kettupuistoon. Ja Näätäkuja päättyy tähän, läpikulkuliikennettä ei ole.

Upean rapatun, hirsirunkoisen talon rakensi maalarimestari Venfrid Nordman 1950-luvun alussa. Jälleenrakennuskaudella rakentamisen tahti oli kova, ja tarvikkeista oli pulaa. Maalaus­urakoidensa yhteydessä Venfrid kiskoi nauloja rakennustyömaiden purkulaudoista ja suoristutti ne Katajanokan vankilassa.

Talkooväen kahvi­tauko. 1940- ja 1950-luvuilla lähes kaikki pientalot rakennettiin pääosin hartia­pankki­periaatteella.

Tontti oli suureksi osaksi paljasta kalliota, joten talon perustuksia ja kellarikerrosta varten louhittiin syvä monttu. Louhinnan yhteydessä olisi pitänyt tehdä salaojaputkille niin sanottu kanaalilouhinta perustusten alimman kohdan alapuolelle. Tämä jäi talkooporukoilta tekemättä.

Rintamamiestyyppisiin taloihin rakennetut kellarit olivat aluksi kylmiä ”perunakellareita”. Ne kostuivat helposti hulevesistä ja kapillaari­nosteisesta kosteudesta, mutta suurin osa kosteudesta myös haihtui maalattialta ja paljaalta betonilta itsestään.

1950-luvulla oli jo halua tehdä kellariin oikeita käyttötiloja. Perusrakenteeltaan talot olivat yhä keskusmuurilla varustettuja rintamamiestaloja, mutta kellareihin rakennettiin saunoja, pesuhuoneita, pannuhuoneita, askartelu­tiloja ja jopa autotalleja. Umpeen eristetyistä tiloista kosteus ei enää haihtunutkaan omia aikojaan vaan jäi muhimaan rakenteisiin aiheuttaen ajan mittaan homeongelmia.

Näätäkujan taloon pesiytyi ummehtunut perustuoksu melko nopeasti, mutta sitä ei osattu yhdistää rakenteellisiin ongelmiin. Venfridin, Ida-rouvan sekä heidän tyttärensä elämä jatkui, Venfridin maalausfirma ja Idan asusteliike kukoistivat.

Venfrid ja Ida vilvoittelevat takapihan koristealtaassa. Myöhemmin altaan paikalle rakennettiin oikea uima-allas.

Haaveiltiin omasta puutarhasta, mutta eihän kalliotontille sellaista voinut perustaa. Niinpä Venfrid valjasti perheensä mullan tuotantoon. Huussijäte, ruoantähteet… kaikki liikenevä orgaaninen aines muunnettiin mullaksi valtavassa betonisessa pihakompostorissa. Ja vuosien kuluessa tontista muovautui varsinainen paratiisi.

Oli neljää eri omenalajiketta, viinimarjapensaita, karviaisia, ruohosipulia, parsaa. Oli tammi, kirsikkapuu, vuorimänty, vaahtera. Oli pensasruusuja, syreeneitä, tulppaaneja, narsis­seja – ja kaupunginosan komein alppi­ruusu­pensas.

1960-luvun lopulla Venfrid innostui rakentamaan pihaan oikean uima-altaan vanhan koriste­altaan paikalle.

Kun Ida Nordman kuoli vuonna 1971 ja Venfrid yhdeksän vuotta myöhemmin, talo jäi heidän tyttärelleen.

Vähitellen puutarha villiintyi ja uima-­allas kasvoi umpeen. Tiilikaton itäisen sivun lape romahti, ja vesi pääsi tuhoamaan taloa myös ylhäältä päin. Oli jo käynyt selväksi, ettei taloa pystyttäisi pelastamaan. Se jäi lopullisesti tyhjilleen vuonna 2016.

Uudet omistajat tontilla vuonna 2019. Vielä tuolloin pidettiin selvänä, että romahtamaisillaan olevan talon korvaaminen uudella samantyyppisellä sujuisi joutuisasti.

Lähistöllä asuvat Piia Hammaren-Luoso ja Mikko Luoso olivat jo pitkään katselleet Näätä­kujan taloa sillä silmällä. Tai pikemminkin kaupungin vuokratonttia, joka, kuten sanottu, on vanhan Herttoniemen parhaalla paikalla.

Vanhan Herttoniemen asemakaava on tiukasti suojeltu. Purkaminen ja uudisrakentaminen edellyttävät myönteistä lausuntoa paitsi Helsingin rakennusvalvonnalta myös kaupunginmuseolta.

Piia ja Mikko tekivät varsinaisen uskon loikan ja ostivat tontin vuokraoikeuden luottaen siihen, että purkulupa ja rakennuslupa kyllä heltiävät.

Purkamisen ja uudisrakentamisen lupaprosessi suojellulla kaava-­alueella on tarina byrokratian pykäläviidakosta, viranhaltijoiden pilkuntarkoista tulkinnoista ja – loppujen lopuksi – järkevien ihmisten välisistä suhteista ja pyrkimisestä oikeudenmukaiseen lopputulokseen. Tästä kerromme sarjan seuraavassa osassa.