Muistisairaus oli viedä ilon 94-vuotiaan Hellen elämästä, mutta sitten löytyi unohdettu villasukka: ”Siitä alkoi mummille uusi, hyvä elämä”

Muistisairaus oli viedä ilon 94-vuotiaan Hellen elämästä, mutta sitten löytyi unohdettu villasukka: ”Siitä alkoi mummille uusi, hyvä elämä”
Helle oli ikänsä ollut innokas neuloja, mutta muistisairaus oli tehdä harrastuksesta lopun. Lapsenlapsi Sari keksi käsityöprojektin, joka toi ilon takaisin isoäidin elämään.
Julkaistu 13.1.2023

Yksi yö muutti kaiken. 94-vuotias Helle kaatui kotonaan ja loukkasi ranteensa. Onnettomuutta seurasi sairaalajakso, jonka aikana orastanut muistisairaus otti suuren harppauksen eteenpäin. Helle oli ikänsä tehnyt aktiivisesti käsitöitä, kuten upeita kohokuvio- ja kirjoneuleita, mutta kaatumisen jälkeen edes kantapään neulominen ei enää luonnistunut, kertoo edesmenneen Hellen lapsenlapsi Sari, 56.

Vaikean toipumisjakson jälkeen Helle lopulta löysi käsitöiden ilon uudelleen – tarvittiin vain hieman kekseliäisyyttä ja armollisuutta.

Tilkkupeiton tekeminen antoi muistisairaan Hellen elämään sisältöä.

Keskeneräinen sukka kutsui takaisin neulomaan

Helle ei sairaalajakson jälkeen ollut enää entisellään, Sari sanoo. Hän kotiutui ja hänen luonaan kävi hoitajia, mutta tutut puuhat, kuten palapelien kokoaminen, käsityöt ja television katselu, jäivät pois. Luultavasti keskittyminen ei sairauden myötä enää riittänyt niihin. Puolisen vuotta Hellen päivät kuluivat lähinnä vuoteessa maaten ja kotona haahuillen.

– Kukaan ei huomannut, että hänen ajatuksensa olivat jo sumentuneet, koska hän pystyi edelleen toimittamaan tavalliset askareet.

Tilanne kuitenkin paheni, ja Hellen käytös alkoi huolestuttaa läheisiä, Sari muistelee kuuden vuoden takaista aikaa. Sen jälkeen Sari kävi isoäitinsä luona päivittäin. Hän siivosi mumminsa kodin ja varmisti, että tämä söi. Rutiinien vakiintumisen myötä tilanne rauhoittui. Helle vaikutti virkeämmältä, mutta silti alakuloiselta.

”Mummi oli edelleen niin rivakka kutoja, että sukanvarsi oli pian metrin mittainen.”

Olohuoneen nojatuolin vieressä, käsitöille varatussa korissa, odotti keskeneräinen villasukka, kuin muistutuksena elämästä ennen kaatumista. Sari ei enää muista, kumpi lopulta poimi sukan korista, mutta eräänä päivänä se päätyi jälleen Hellen käsiin. Neulominen näytti edelleen tuottavan iloa. Kun työ meinasi tyssätä kantapäähän, Sari kannusti mummiaan jatkamaan vartta tavallista pidemmäksi. Oli kuitenkin saman tien selvää, ettei harrastus voisi jatkua siten, että joku muu tekisi sukkiin jalkateräosat.

– Mummi oli edelleen niin rivakka kutoja, että varsi oli pian metrin mittainen. Hän olisi ehtinyt kutoa sukkaa itsekseen vain tunnin kerrallaan, ennen kuin olisi tarvinnut apua.

Sitten Sarilla välähti. Hellen taidot eivät ehkä olleet entisellään, ja nurjatkin silmukat saattaisivat tuottaa vaikeuksia ennen niin taitavalle neulojalle. Ei kuitenkaan ollut mitään syytä, etteikö hän olisi voinut jatkaa rakasta harrastustaan kykyjensä mukaan. Niinpä Sari ehdotti, että isoäiti neuloisi tilkkuja ainaoikeinneuleena, ja Sari kokoaisi niistä peiton. Tilkkujen aloittaminen ja päättely onnistuivat Helleltä edelleen omin neuvoin.

– Siitä alkoi mummille uusi, viimeinen, hyvä elämä.

Helle oli silmin nähden onnellinen aina neuloessaan, muistelee hänen lapsenlapsensa Sari.

Täydellinen muutos mielialassa

Tilkkuprojekti kesti puolitoista vuotta. Sari muistaa tuon ajan seesteisenä ja onnellisena. Helle ehti neuloa tilkut kahteen suureen peittoon ja lisäksi kasan tilkkuja, jotka jäivät käyttämättä. Tilkuissa kun alkoi ajan kuluessa ilmetä enenevissä määrin silmäpakoja.

– Pistin reikäneuleet vaivihkaa syrjään. Mummi ei itse pikkuvirheitä huomannut, ja innostus säilyi, Sari kertoo.

”Mummin kasvoille syttyi valo, kun hän muisti tilkkutyön.”

Paluu käsitöiden pariin näytti tekevän ihmeitä Hellelle.

– Hänen mielialansa muuttui totaalisesti, kun hän pystyi taas tekemään jotain, minkä itse koki hyödylliseksi. Hän oli selvästi aivan autuaan onnellinen aina kutoessaan ja veivasi puikkoja tuntikausia päivässä käsittämättömän kärsivällisesti.

Sarin mieleen on painunut erityisesti yksi hetki ruokapöydän äärellä.

– Mummi oli juuri syönyt, kun hänen kasvoilleen yhtäkkiä syttyi valo. Ilmeisesti hän muisti tilkkutyön ja ehti hädin tuskin pyyhkiä suunsa, kun jo nousi touhukkaana ja sanoi iloisesti, että ”pitää mennä töihin”.

Helle nautti siitä, että tilkkuprojektissa sai vaihdella värejä.

Tilkkupeitot ovat edelleen ahkerassa käytössä Sarin serkuilla, Hellen pojanpojilla. Sari uskoo, että rakkaille lapsenlapsille neulominen lisäsi tekemisen iloa. Myös mahdollisuus käyttää erilaisia värejä oli vaihtelunhaluisen Hellen mieleen.

– Mummi tykkäsi kauheasti väreistä, ja tilkuissa niitä sai vaihdella. Hän teki paljon myös monivärisiä tilkkuja.

Kun Helle aikanaan muutti hoivakotiin, hän jatkoi neulomista vielä muutaman kuukauden, kunnes lopulta laski kutimet viimeisen kerran käsistään. Kaksi vuotta myöhemmin, vuonna 2021, Helle kuoli 98-vuotiaana.

Sari kasasi Hellen neulomista tilkuista suuret peitot kahdelle tämän lapsenlapselle. Ne ovat edelleen kovassa käytössä.

Parempi elämä käsitöiden avulla?

Sari pohtii, johtuuko suuri osa muistisairaiden vihaisesta tai sekavasta käytöksestä rutiinien ja tekemisen puutteesta.

– Kyllähän kuka tahansa hermostuu, jos vain haahuilee omassa hämärässä maailmassaan ilman mitään kiinnekohtaa, hän sanoo.

Monelle käsityöt voivat tuoda kaivatun kiinnekohdan.

– Käsitöitä voi yrittää jatkaa niin kauan kuin puikko vielä osuu silmukkaan. Jos kokonainen tilkkupeitto ei onnistu, rakkaille jälkeläisille voi tehdä patalappuja. Jos päättäminen ei onnistu, oman mummin tekemälle kolme metriä pitkälle kaulahuivillekin löytynee aina käyttöä.

Sari esiintyy jutussa etunimellään isoäitinsä yksityisyyden suojelemiseksi.

MAINOS - SISÄLTÖ JATKUU MAINOKSEN JÄLKEEN
Inspiroidu neuleohjeista & tee itse talven kauneimmat käsityöt
SISÄLTÖ JATKUU
4 kommenttia