
Voiko monivuotisia kasveja pitää ulkona ruukussa vuoden ympäri? Hortonomi kertoo, mikä vaikuttaa talvehtimisen onnistumiseen
Kestävimmät kasvit voivat pärjätä astioissaan talven yli ilman minkäänlaista lisäsuojaa, mutta talvehtimista voi myös auttaa muutamalla konstilla. Ulos ruukkuun jättäminen on silti aina kokeilua, eikä lopputulosta voi luvata. Arat ja arvokkaat kasvit onkin varminta siirtää suosiolla viettämään talveaan viileisiin sisätiloihin, kirjoittaa hortonomi Tuovi Mutanen.
Ulkoruukuissa ei tosiaan tarvitse tyytyä yksivuotisiin kesäkukkiin. Monivuotiset kasvit kookkaissa ruukuissa tuovat puutarhaan rakennetta, ja astian väri ja korkeus saavat monen tutun perennan tai puuvartisen lajin näyttämään uudenlaiselta ja jännittävältä. Rajoitetussa kasvualustassa olosuhteet ovat kuitenkin äärevämmät kuin maanvaraisessa istutuksessa, minkä vuoksi kasvit tarvitsevat hiukan ylimääräistä huolenpitoa vuoden ympäri.
Talvehtimisen lähtökohta on kesäkauden hyvä hoito. Kastele riittävästi, sillä ruukussa kasvi kuivuu herkemmin kuin maassa, ja anna loppukesällä talvehtimista tukevaa typetöntä syyslannoitetta. Talvea vasten mullan on hyvä jäädä ilmavaksi ja hivenen kosteaksi, muttei märäksi.
Talvehtimisen lähtökohta on kesäkauden hyvä hoito.
Kesähoidon ohella ruukkuun istutetun kasvin talvenkestoon vaikuttaa moni muukin asia: astian koko ja materiaali, talven säät, kasvuvyöhyke ja valittu laji.
Kokeile ensin omalla alueellasi tai sitä pohjoisemmalla vyöhykkeellä varmoja lajeja. Esimerkiksi norjan- ja koivuangervo ovat pensaiden reippaimmasta päästä, perennoista kokeilunarvoisia lajeja ovat muun muassa keltapäivänlilja, pikkutöyhtöangervo ja hopeatäpläpeippi.

Kokeile ensin omalla alueellasi tai sitä pohjoisemmalla vyöhykkeellä varmoja lajeja.

Kestävimmät kasvit voivat pärjätä astioissaan talven yli ilman minkäänlaista lisäsuojaa, mutta voit myös auttaa asiaa muutamalla konstilla. Perennat ja pienet puuvartiset lajit voi nostaa pois ruukuistaan ja istuttaa talven ajaksi maahan. Vaihtoehtoisesti ruukun voi kellauttaa kyljelleen ja peitellä vaikkapa havuilla, kuivilla lehdillä, pakkaspeitteellä tai lumella. Pystyasennossa talvehtiva ruukku kasveineen on helpointa kääräistä ilmavasti pakkaspeitteeseen. Koska juuret kestävät kylmyyttä maanpäällisiä osia huonommin, etenkin juuripaakun suojaus on tärkeää. Esimerkiksi parvekkeella kylmyys hohkaa myös alhaalta päin, jolloin ruukun alle on hyvä laittaa eristävä kerros esimerkiksi solukumista.
Arat ja arvokkaat kasvit on silti varminta siirtää suosiolla viettämään talveaan viileisiin sisätiloihin. Tällöin perusohje on, että lehtensä säilyttävät lajit tarvitsevat valoa myös lepokaudella, kun taas lehtensä varistavat lajit pärjäävät talven pimeässä tilassa.


