
Laiturihan liikkuu! Markon mökkiprojektin lomassa syntyi lauttalaituri, jota ohjataan aurinkotuolista
Saarimökin rakentaja Marko Sandberg teki sivuprojektin, joka olisi jälkiviisaana kannattanut tehdä ihan ensin. Hän rakensi lauttana toimivan laiturin, joka käänsi päitä Nauvon satamassa. Seuraamme mökkiprojektia ideasta aina valmiiseen asti. Tämä on juttusarjan osa 3/5.

Sinä syksynä 2021 käytin kaikki kirosanat, jotka tunsin. Kaivoin lapiolla varastoa varten perustuksia hirveässä vesisateessa, ja vastassa oli jääkauden paikalleen junttaamia kiviä. Aurinko laski iltaisin yhä aiemmin, mutta jatkoin töitä otsalampun valossa sateen valuessa pitkin selkää. Työn olisi voinut tehdä kaivurilla, mutta olin jo tottunut mökin pohjia tehdessä lapioon.
Idea varastosta putkahti mieleen kesken mökin rakentamisen, sillä meillä oli koko ajan pulaa kunnon säilytystilasta. Työkalut tarvitsivat suojan. Lisäksi olimme hankkineet käänteisosmoosilaitteen, joka tarvitsee talveksi eristetyn tilan. Meriveden puhdistava laite oli hyvä hankinta, sillä se on edullisempi kuin porakaivo.
Kaivoin perustuksia routarajan alapuolelle. Pohjalle pitäisi laittaa soraa, jota minulla ei ollut. Onneksi maaperä on kivinen ja hiekkainen. Nauvolainen kaverini Mikael Asplund onneksi tuli apuun laserin kanssa, ja saimme perustukset valettua suoraan. Paikka oli haastava, sillä varasto tehtiin rinteeseen. Koko ajan piti olla tarkkana lämpötilojen suhteen, sillä pakkasyöt saapuivat. Olin ostanut betonia, jota ei voinut valaa pakkasilla. Välillä pakkaset helpottivat ja saimme valun tehtyä.
Varaston kevythirret saatiin saareen, ja halusin jatkaa töitä mahdollisimman pitkään. Kumppanini Nina Autio lähti töihin Helsinkiin ja jäin yksin saareen.

Tuli joulukuun alku. Äkkiä pakkaset kovenivat, ja saaren ranta peittyi riitteeseen. Jää ei kuitenkaan ollut paksua, ja kokeilin, että peltiveneelläni pääsee siitä läpi. Ajattelin, että voin jatkaa töitä ilman, että jäisin saareen jumiin.
Seuraavana yönä saaren edusta oli täysin jäässä, eikä siitä päässyt läpi peltiveneelläkään. Kauempana näkyi sulaa vettä. Hain kirveen, menin veneen keulaan ja hakkasin kirveellä jäähän 30 senttimetrin aukon. Työnsin airolla venettä sen verran eteenpäin ja hakkasin väylää toiset 30 senttiä. Jatkoin hakkaamista sulaan veteen asti. Pääsin perille mutta olin aivan kuollut.
Talvi oli helpotus, sillä rakentaminen taukosi siksi aikaa. Varaston pystytys jäi kevääseen. Laitoin maaliruiskulla rakennuspuille homeensuoja-ainetta ja katsoin, että ilma kiertää niiden välissä. Peitin puut hyvin pressuilla. Saaristossa tuuli on kova ja tahtoo repiä suojat irti, kesäkeittiön kattokin on irronnut kaksi kertaa. Toivoin, että puut säilyisivät suojassa kevääseen.

Vaikka syksy saaressa oli rankka, keväällä odotin, että pääsisin takaisin. Se ei kuitenkaan ollut helppoa. Olen yleensä terve mutta sairastin pari viikkoa flunssaa. Sitten olin Ninan kanssa viikon Nizzassa, kun hän täytti pyöreitä. Reissun viimeisenä päivänä sain riesakseni vatsataudin.
Kaiken lisäksi jäät pysyivät sisäsaaristossa pitkään, eikä saarelle päässyt. Sain tietoa jäätilanteesta paikalliselta asukkaalta.
Olen pystynyt keskittymään mökkiprojektiin täysipäiväisesti, sillä tein totaalisen hyppäyksen pois palkkatöistä useita vuosia sitten. Sijoitusharrastuksestani muodostui päätyöni. Tehtäväni on lukea ja analysoida, varsinainen kaupanteko vie prosentin työajasta.


tutkin ja vertailin rakennusmateriaalien hintoja, ja talven aikana ne alkoivat nousta. 2020-luvun alun parin ensimmäisen vuoden aikana hinnat ovat kohonneet 20–200 prosenttia. Painekyllästetty puu maksoi ennen euron metriltä, 2022 jo kolme. Vertailu kannatti, sillä löysin isoja hintaeroja liikkeiden välillä.
Lisäksi saarirakentamisessa pitää ottaa huomioon kuljetusmaksut, joita isot ketjut voivat ottaa 400–500 euroa. Tavara tuotiin kuorma-autolla Nauvon puoleiselle rannalle, josta hain sen peltiveneellä saareen. Se vaati monen monta reissua.
”Minusta on tullut hamstraaja: saareni on kuinpieni rautakauppa. Vaikka Nina on hyvä kierrättämään, en anna hänen heittää mitään pois, sillä kaikkea voi vielä tarvita.”
Onneksi löysin loistavan paikallisen puutavarakauppiaan Yngve Lindqvistin. Hänen hintansa olivat samaa luokkaa kuin Turun seudun rautakaupoissa mutta kuljetusmaksut todella pienet. Vaikka yritin ennakoida tarvitsemani rakennustarvikkeet ja tilata ne yhdessä kuormassa, tuntui, että soitan alati Yngvelle.
Minusta tuli hamstraaja, jotta työt eivät seisahdu siksi, että jotain puuttuu. Saareni on kuin pieni rautakauppa. Vaikka Nina on hyvä kierrättämään, en anna hänen heittää mitään pois, sillä kaikkea voi vielä tarvita.

”Huomasin, että jos jokin, teollisesti valmistettu on edullisempaa kuin pitkästä tavarasta itse tehty.”
Kohonneiden hintojen lisäksi vaikeuksia aiheuttivat rakennusmateriaalien pidentyneet toimitusajat ja saatavuusongelmat. Rakennustyömaalla on kuitenkin aina tekemistä, ja varastokin oli yhä kesken. Pressut olivat pysyneet talven paikoillaan, ja laittamani homesuoja oli tarpeen, sillä muutamassa ruiskuttamatta jääneessä laudassa näkyi homepilkkuja. Pesin ne homepesulla ja laitoin uuden homesuojan. Sitten varasto maalattiin.
Varsinainen pystytys kävi nopeasti, sillä kaverini Rauno Raudjärv ja Tönis Laumets tulivat avuksi. Varasto on Luoman puutuotteen Seili, ja sen koko on 11 neliötä. Puutavara oli kevythirttä eli ohutta hirttä, joka on pätkitty kuin legopalikoiksi. Ne oli helppo koota.
Huomasin, että jos jokin, teollisesti valmistettu on edullisempaa kuin pitkästä tavarasta itse tehty. Varastoon en olisi saanut ostettua edes materiaaleja koko paketin hinnalla. Lisäksi pakettivaraston pystyttäminen säästi työtä. Ninan mielestä varastosta tuli niin kaunis, että siitä olisi voinut tehdä loistavan kesähuoneen.

Olemme rakennusaikana asuneet vanhassa ja pienessä rantamökissä, jonka vieressä ovat rantakalliot. Eräänä päivänä Nina kaatui selälleen kalliolla, kun hänen tuolinsa petti alta epätasaisella alustalla.
Saaressa ei ole yhtään suoraa kohtaa, ja pöydät ja muut pitää aina kiilata suoraan. Vaikka Nina ei loukkaantunutkaan pahemmin, päätin rakentaa terassin.
Poistin rantakalliolta pintamullan, porasin ja putsasin reiät. Niihin laitettiin juotosbetonia, jonka avulla teräs ankkuroitiin paikalleen. Minulla ei ollut laseria, joten vatupassilla piti katsoa tarkkaan, että terassista tulee suora. Terassin pituudeksi tuli kuusi metriä, saman verran kuin rautakaupan painekyllästetyllä puulla on pituutta. Koska sitä ei tarvinnut kovin paljon sahata, ei tullut hukkapaloja. Säästin siinäkin työtä ja rahaa.

Terassin valmistuttua mietin, miten keittiökalusteet, huonekalut ja muut isot esineet saataisiin helpoiten kuljetettua saareen. Ostin katamaraanilautan, jonka mukana tulivat rakentamisohjeet. Puutavara ja kiinnikkeet piti hankkia itse.
Halusin lautan keskelle läpinäkyvän panssari-ikkunan, sillä olen nähnyt etelässä sellaisia. Laiturinakin toimivasta lautasta tuli loistava. Sillä pystyy kuljettamaan jopa 1 500 kiloa, vaikka pienen henkilöauton. Moottorina on vanha Johnson, jossa on kuusi hevosvoimaa.
Lautta olisi pitänyt rakentaa ensimmäiseksi, sillä se helpottaa tavaroiden kuljetusta paljon. Lautta maksoi kaikkineen noin 1 500 euroa.

Laitoimme lautan päälle kaksi aurinkotuolia, otimme mukaan juotavaa ja lähdimme Ninan kanssa ajelulle. Menimme hevosenkengän muotoisen saaren rantaan, jossa oli niin kirkas vesi, että näimme pohjaan saakka.
Juhannuksena lauttailimme Nauvoon: matkaa on yhteen suuntaan noin kymmenen kilometriä, ja se kestää kaksi tuntia. Nauvossa ihmiset hymyilivät lautallemme, heiluttivat, näyttivät peukkua ja ottivat siitä kuvia. Joku kysyi, mistä näitä saa.
Oli hiukan hassua, että rannassa lepäili miljoonaluokan veneitä, mutta me saimme osaksemme enemmän huomiota.