Tunnelma kuin rockfestareilla – Markon mökkiprojektia vauhditti talkooväki, mutta pystytyksessä luotettiin ammattilaisiin

”Alkuperäinen ajatus oli koota mökin runko talkoilla, mikä osoittautui mahdottomaksi. Oli sairastumisia ja pakollisia menoja, ja lisäksi alkuperäisen aikataulun myöhentyminen aiheutti omat haasteensa.

Oli siis järkevää saada kokeneita ammattilaisia rakentajiksi. Meillä oli tuttuja hirsitaloja rakentavassa firmassa, ja sitä kautta saimme avuksemme virolaiset Raunon, Töniksen ja Kasperin. Talkooväkeä tarvittiin silti, sillä tavaroiden kantaminen ei suinkaan päättynyt perustusvaiheessa. Ikkunoiden ja hirsien perinteinen ja edullisin tapa olisi ollut kuljetus jäitä pitkin – matkaa mantereelle ja venepaikalle on alle kilometri. Aiemmat huonot talvet saivat hylkäämään ajatuksen, sillä useina vuosina meri ei ole ollut jäässä oikeastaan lainkaan tai se on ollut liian ohutta tuhansien kilojen painolle. Ja olisi ollut arpapeliä, osuisivatko tavarantoimitukset turvallisen jäätien hetkeen.

Onneksi nauvolaiset tuttavani tunsivat paikallisen miehen, jolla on proomu. Tämän kanssa sovimme raskaan tavaran kuljetuksesta. Heinäkuussa proomuun lastattiin noin 20 tonnia hirsiä, hirsipaneeleja, monenlaista puutavaraa, levyjä ja kattomateriaaleja. Ikkunat ja eristeet tulisivat myöhemmin. Valtavaksi avuksi osoittautui proomun pitkävartinen nosturi. Sen avulla painavat hirret ja muut materiaalipaketit saatettiin siirtää suoraan kallion päälle, josta kantomatkaa oli rakennuspaikalle enää kymmenisen metriä.

Tilan puutteen vuoksi jouduimme silti jättämään suuren osan materiaaleista lähelle rantasaunaa ja kantamaan ne ylös rinnettä. Tässä vaiheessa ymmärsimme, että onneksi ikkunat ja eristeet tulivat myöhemmin. Tila yksinkertaisesti loppui tontilla.

Rakennusporukka marssii vatsallaan

Sain talkoomiehiksi eläkeläisiä, joissa riitti voimaa kuin raavaissa työmiehissä. Isäni Santun lisäksi sain talkoisiin muun muassa Keiturin Pekan. Hän muistaa minut jo ajalta, jolloin rakentelin hiekkakakkuja viisivuotiaana. Olihan siellä muitakin, kuten eräs toinen Pekka, Kalle, Helge ja Anssi.

Elokuun loppupuolella muutin vanhan saunatuvan ja sen ympäristön majoitusalueeksi, sillä pitäähän talkooväen päästä kokkaamaan, peseytymään ja nukkumaan. Armeijat ja rakennusporukat marssivat vatsallaan, ja puolisoni Nina hoiti yhdentoista hengen ruokailut käsittämättömän hyvin alkeellisissa oloissa. Saunan ympärillä oleva telttakylämme mahtoi huvittaa ohiajavia veneilijöitä, sillä näkymä ja tunnelma olivat kuin rockfestareilla.

Välillä myrsky hakkasi telttakankaita niin, että nukkuminen oli vaikeaa tai mahdotonta. Salamakin iski yhtenä yönä aivan viereen. Silti talkooporukka kantoi urheasti tavaraa rannasta rakennuspaikalle 14-tuntisia päiviä.

Kaiken kukkuraksi tähän saumaan iskivät vesisateet, mikä vaati sekä materiaalin että miesten suojaamista kosteudelta. Isäni teki paremman puutteessa jätesäkistä sadeviitan, jolle oli totisesti käyttöä.

Materiaalit suojaan sateelta ja auringolta

Kun saimme kannettua kaiken rakennuspaikan ympäristöön, kaaos oli valtava. Ajattelin, että tästä tavarapaljoudesta ei löydä yhtään mitään. Keituri nousi tässä vaiheessa suureen rooliin. Huumorimiehenä hän tapaa kutsua itseään ”melkonomiksi”, mikä viittaa siihen, että hän on tehnyt elämässään melkein mitä vain.

Miehessä on sisään rakennettu logistiikan taju, ja asioiden järjestelyssä hän on parhaimmillaan. Hän painotti kaikille, että työmaalla on oltava siistiä: roskat ja narut pois, jotta liikkuminen on turvallista ja tarvittava tavara löytyy oikeaan aikaan.

Haasteelliseksi tuon teki ahdas rakennuspaikka. Kävimme Keiturin kanssa materiaalit läpi ja teimme niistä kartan. Työmiehillä oli oltava oikea tuote oikeaan aikaan esillä, ei liian aikaisin eikä liian myöhään.

Vuoroaan odottavat materiaalit puolestaan oli saatava suojaan sateelta ja auringolta, jotka pilaavat suojaamattomat materiaalit nopeasti.

Huvilapaketin jopa 800 kiloa painavat pienpaketit eivät tule koskaan tontille siinä järjestyksessä kuin ne tarvitaan vaan esimerkiksi eri kerrosten hirret ovat sekaisin. Niitä on järjesteltävä ja suojattava.

Kartan lisäksi Keituri kirjoitteli pakettien kylkiin vettä kestävällä tussilla, mitä missäkin paketissa on. Silti paniikin oireita ei voitu täysin välttää, kun jokin tuote oli kadoksissa kriittisellä hetkellä. Keiturin piti sanoa painokkaasti meille muille, että ”nyt rauhassa”, kun viisi miestä säntäili paniikissa pitkin tonttia.

Yllättävää säästöä

Timpurit mittasivat linjalangoin hirsien suorat linjat, jotta alimmat hirret lähtevät menemään suoraan ja oikeisiin paikkoihin. Lisäksi he laittoivat betoniruuveja ankkuroimaan hirret perustuspilareihin. Niiden päälle asetettiin huopakaistaleet estämään kapillaarista kosteutta imeytymästä alimpiin hirsiin.

Ensimmäiset hirsikerrokset nostettiin telineiden päältä, ja muutaman hirsikerrosvarvin jälkeen kiinnitettiin alapohjan lattiavasat. Niiden päälle asennettiin vesivanerilevyt hirsikehikon rungon sisäpuolelle, jotta runkoa voitiin alkaa pystyttää sisältä käsin.

Noissa vanerilevyissä onnistuin säästämään monta euroa. Äkkäsin 20 kappaletta tukevaa, käytettyä vesivanerilevyä netin myyntipalstalla. Niiden kappalehinta olisi ollut kaupassa yli sata euroa, mutta nyt ostin muutaman kappaleen hinnalla koko setin.

Porukalla nypimme niistä ruuvit ja naulat pois mökkirannassa. Hirsien väliin iskettiin välillä vaarnatappeja ja kierretankoja, ja runko nousi vauhdikkaasti.

Ammattilaiset pystyttämään

Tavaran toimittaminen kirvesmiehille myös rakennuksen kupeesta oli oma työnsä varsinkin, kun kallio oli sateen liukastama ja työporukka hääräsi parin metrin korkeudessa. Etsimme aina seuraavan hirren koodin ja pienpaketin numeron. Sitten kampesimme parrut kolmelle timpurillemme, jotka ottivat ne vastaan ja asensivat paikoilleen.

Keskellä kattoa oleva kurkihirsi yksistään painaa 190 kiloa, ja sillä on mittaa yksitoista metriä. Viimeistään nyt vakuutuin, että ammattilaisten käyttö pystytysvaiheessa oli järkevää: aikaa säästyi ja lopputulos oli taattu. Amatöörirakentajilla puuttuvat jo monet tarpeelliset työkalutkin, ja väärät ratkaisut tulevat kalliiksi.

Vihdoin sateelta suojassa

Rungon valmistuttua päästiin pulpettikaton asennukseen. Kattorimat asennettiin poikittain kattovasojen päälle. Kattomateriaaliksi valitsin perinteisen huopakaton, koska se on edullinen, helppo asentaa ja äänetön. Lisäksi huopa on todella helppohoitoinen ja vaatii vain roskien poiston keväisin. Uuden kerroksen asennus joskus 30 vuoden päästä on melko nopea ja vaivaton operaatio.

Päädyimme asentamaan rullahuovan pituussuunnassa alhaalta ylöspäin, mutta sen olisi voinut asentaa myös sivuttain. Kumibitumiliimaa kului arviolta yli 30 tuubia ja siveltävää kumibitumimassaa yksi viiden litran pönttö. Hyvä niin, sillä saaristossa tuuli puhaltaa usein voimakkaasti vaakasuorassa ja jokaisen sauman täytyy pitää vettä.

Mökki oli nyt sateelta suojassa, vaikka alavasojen levyjen välistä pilkotti avoin kallio ja ikkunat puuttuivat.

Näkymät salpaavat hengen

Kimaran K90-talopaketissa etusivulla oli kolme paria ikkunoita, joissa oli 190 cm ja 100 cm korkea ikkuna päällekkäin. Halusin etusivustalle neljännen ikkunaparin, jolloin talo näyttäisi vielä symmetrisemmältä ja luonnonvaloa tulisi vielä enemmän. Lujuuslaskelmat mahdollistivat muutoksen.

Lisäksi lännen suuntaan avautuvaa makuuhuoneen ikkunaa suurennettiin, mikä antoi sängystä entistä upeamman näköalan salmen suuntaan.

Suurimmat ikkunat painoivat noin 140 kiloa, sillä ne olivat turvalasia ja tavallista ikkunalasia raskaampia. Loppujen lopuksi nekin liikkuivat muutaman miehen voimin kymmeniä metrejä ja vielä korkeita väliaikaisia rappusia pitkin ylös.

Jokainen rakentaja tietää, kuinka hieno ja helpottava hetki on saada ulkovaippa valmiiksi. Sisätöihin voi lähteä rauhassa, kun tietää materiaalien olevan turvassa.

Nousin valmiin katon päälle ja ihastelin eteeni avautuvia maisemia. Jos ne ovat hienot mökin sisältä, ylhäällä näkymät salpaavat henkeä. Ajattelin, että tänne tulen joskus loikoilemaan, kun haluan olla täysin rauhassa.”