Meidän Mökki

Marko päätti rakentaa saareen mökin laadukkaasti mutta mahdollisimman edullisesti – seuraa projektia alusta loppuun!

Marko päätti rakentaa saareen mökin laadukkaasti mutta mahdollisimman edullisesti – seuraa projektia alusta loppuun!
Marko Sandbergilla oli saari ja siellä korkea kallio. Sen päälle hän päätti rakentaa mökin yksinkertaisesti, laadukkaasti ja silti mahdollisimman edullisesti. Seuraamme projektia ideasta aina valmiiseen lomaparatiisiin asti, tämä on juttusarjan osa 1/5.
Julkaistu: 31.8.2022
Marko Sandbergin unelmamökki nousee Nauvossa sijaitsevaan saareen.

"Päädyin saaren omistajaksi melkein vahingossa. Asuin vuonna 2000 Helsingin keskustassa ja kaipasin rauhoittumisen paikkaa mieluiten meren ääreltä, olenhan Kotkan poikia, ja isälläni oli Kotkan saaristossa mökki.

Silmiini osui valtion silloisen kiinteistösijoitusyhtiön Kapiteelin ilmoitus, jossa yhtiö kauppasi kahta majakkaa. Kun kyselin niistä, välittäjä mainitsi sivulauseessa myytävänä olevasta saaresta Nauvossa.

Ajattelin, ettei minulla olisi sellaiseen varaa, mutta päätin kuitenkin käydä katsomassa. Saarta kiertäessäni tajusin, että tämä on unelmieni paikka.

Saarella oli kokoa 4,7 ha, ja siinä oli pikkumökki noin 10 metriä rannasta. Saunarannasta rinne nousi jyrkästi kallion päälle, enkä silloin arvannut, kuinka tutuksi tuo rinne kävisi.

Saareen oli autopaikalta vain joitain satoja metrejä, mutta vesi rannan ja saaren välissä loi kiehtovaa yksityisyyttä.

"Ajattelin, että nyt tai ei koskaan."

Ystävämme päivittelivät kauppasummaa. Päiviteltävää saattoi tulla lisää vuoden kuluttua, kun erosin. Tärkeäksi käynyt saari jäi minulle.

Sähköistämätön noin 20 neliön mökki oli vaatimaton. Elämä helpottui, kun hankin sähköliittymän vajaa 10 vuotta sitten. Liittymä töineen ja tarvikkeineen maksoi noin 6 000 euroa.

Alusta saakka unelmoin modernimmasta ja avarammasta vapaa-ajan asunnosta. Jo alkuvaiheessa hankittu poikkeuslupa rakentamiseen jäi käyttämättä, kunnes Nauvoon tuli rantakaava ja sain oikeuden kahteen 200 rakennusneliön rakennuspaikkaan.

Rakentaminen kuitenkin siirtyi, ja viisikymppisenä havahduin mökkeileväni yhä 20 neliössä ja haaveilevani yhä uudesta mökistä. Ajattelin, että nyt tai ei koskaan.

Minun ei onneksi tarvinnut rakentaa yksin. Löysin vierelleni Nina Aution pari vuotta sitten. Tutustumisvaiheessa kerroin varovasti, että minulla on mökkiprojekti. Hän oli ollut entisessä elämässään rakentamassa kahta omakotitaloa ja luvannut rakentamisen riittävän. Tästä projektista hän innostui, joten heittäydyimme siihen yhdessä.

Kimara K90 -talomallin pohja käännettiin peilikuvaksi alkuperäisestä, ja sitä myös yksinkertaistettiin. Eteinen esimerkiksi jätettiin kokonaan pois.
"140-kiloiset ikkunat ja maksimissaan 160-kiloiset hirret alkoivat olla lihasvoimien rajoilla, vaikka käsipareja olisi useita."

Periaatteeni on, että hyvää ja laadukasta voi saada myös edullisesti. Kustannuksissa tavoite oli jäädä noin 200 000 euroon, vaikka mukaan tuli omakotitalon mukavuuksia ja saareen rakentamisessa on aina hintalisä.

Laskeskelin avaimet käteen -hinnan olevan noin 300  000 euroa, mutta uskoin saavani säästöä omasta panoksestani ja talkooväen avusta.

Mökkipaikka sijaitsee lähes koskemattomassa saaristomaisemassa.

Kontion valmistama Kimara-omakotimalli K90 oli eniten mieleemme. Siitä muokkasimme mieleisemme. Päätimme pienentää lamellihirren vahvuutta 205 millistä 135 milliin ja kääntää alkuperäisen pohjan pelikuvaksi sekä yksinkertaistaa pohjaa. Emme tahtoneet esimerkiksi lainkaan eteistä. Toinen sisäänkäynti tulisi keittiöön ja toinen terassin kautta olohuoneeseen. Muutoksilla saimme terassin ilta-aurinkoon ja korkeat ikkunat meren suuntaan etelään, mikä pienentää lämmityslaskua.

Halusimme valoa ja isoja ikkunapintoja, sillä korkealta kalliolta olisi mukava katsella meriluontoa ja sen monipuolista linnustoa. Alemmalle ikkunalle tuli korkeutta 190 senttiä ja sen päällä olevalle 100 senttiä.

Suunnittelun kaikissa vaiheissa mietin tarkasti materiaalien painoja, sillä joutuisimme kantamaan lähes kaiken kallion päälle ja nostamaan paikoilleen lihasvoimin. Hirsikehikko pystytettäisiin sisältä käsin, ja päätin koettaa selvitä ilman ulkopuolisia telineitä.

140 kiloa painavat ikkunat ja maksimissaan 160-kiloiset hirret alkoivat olla lihasvoimien rajoilla, vaikka käsipareja olisi useita.

"Luparumba koetteli hermoja."

Teimme kaupat mökkipaketista rakennustarvikkeiden hintojen suuren nousun kynnyksellä joulukuussa 2020. Toimitusaika oli puoli vuotta, joten meillä piti olla hyvää aikaa hoitaa lupa-asiat kuntoon.

Vastaavaksi työnjohtajaksi lupautui tuttumme, ja hän opasti meidät alkuun. Teimme Lupapiste.fi-sivustolla rakennuslupahakemuksen. Ensikertalainen joutui oikeastaan miettimään eniten, mitä liitteitä piti laittaa mukaan: muun muassa poikkileikkauskuvat, asemapiirros, jätevesisuunnitelma, julkisivukuvat ja pohjapiirustus.

Itse olin luparumban alussa eniten pihalla siitä, pitääkö omalla saarella kuulla naapureita. Paikkakatselmuksessa rakennusvalvonta ilmoitti, että 200 metrin päässä rakennuspaikasta se on tarpeen.

Siitä tuli yllättävä viivästys. Kun pahimmillaan kuulemisetäisyydellä voi teoriassa olla vaikka sata naapuriosakasta, aikaa ja rahaa voi tuhraantua melkoisesti. Jos ei itse onnistu tavoittamaan jotakuta, viranomaistietä se maksaa 60 €/henkilö. Meillä naapureita oli onneksi ”vain” 14, ja parissa viikossa homma oli ohi.

Aikataulujen sovittelua tarvittiin myös, että tarkastaja ja pääsuunnittelija pääsivät tutustumaan rakennuspaikkaan samanaikaisesti. Loppujen lopuksi kaikki oli hoidettu rakennuspaikan alkukatselmuksesta ja rakennuspaikan määrittelystä ”tikutukseen” eli paikan merkitsemiseen. Viimein heinäkuun alussa luvat olivat kunnossa.

"Venematkaa kovempi suoritus oli tavaroiden vienti mäkeä ylös rakennuspaikalle."

Jouduimme siirtämään rakentamisen aloitusta, kunnes luvat saatiin kuntoon. Toisaalta saatoimme käyttää kevään ja alkukesän tarvikkeiden vientiin saareen.

Ninan loma osui kesän alkuun, joten siitä tuli meidän yhteinen ponnistuksemme. Siirsimme noin 10 000 kiloa rakentamiseen liittyvää tavaraa peltiveneellä ensin autopaikalta saaren rantaan. Usein veneen laidat olivat vain 20 senttiä vedenpinnan yläpuolella. Oli varmasti näky vastaantulijalle, kun pieni peltivene oli täynnä harkkoja, betonia, perustusrautoja ja puuta. Emme edes nähneet toisiamme veneessä, kun toinen istui perässä ja toinen keulassa.

Venematkaa kovempi suoritus oli tavaroiden vienti mäkeä ylös rakennuspaikalle. Kokeilimme eri välineitä, kuten nokkakärryä, olkapäillä naruja ja koukkuja sekä betonisäkkejä olkapäillä. Tehokkaimmiksi osoittautuivat parit kottikärryt. Meille vakiintui työnjako, että Nina puskee mäen puoleenväliin ja minä siitä loppumatkan. Kohtaamishetkellä vaihdoimme kärryjen lisäksi tsemppiläpsyn ja pusun. Vähitellen aloimme oppia voimaa säästäviä tekniikoita.

"Ajankohtaan osui 30 asteen helle, ja paarmatkin koettelivat."
Suuri osa materiaaleista kuljetettiin peltiveneellä vanhan mökin rantaan, josta ne kannettiin käsivoimin kallion päälle. Tekniikoita testattiin useita, ja voiton veivät lopulta kottikärryt. Kuva Marko Sandberg.

Ajankohtaan osui 30 asteen helle, ja paarmatkin koettelivat. Ninaan oli iskeä epätoivo, kun rakennuspaikalle kuljetettu materiaalimäärä osoittautui liian pieneksi ja jouduimme kuskaamaan toiset 5 000 kiloa mäen päälle. Kannustin ottamaan kantamisen kuntoilun kannalta: aivot narikkaan, runsaasti vettä ja limsaa ja pieni pulahdus meressä.

Ennen perustusten tekoa kallion päältä piti poistaa kiviä, pieniä puita, sammalta ja kanervikkoa. Puiden juuret olivat syvällä kallion koloissa, ja väänsin niitä kangella irti. Yhden juuri oli paksumpi kuin itse puu.

Pahin oli kuitenkin kanervikko, jonka alta paljastui yli metrin kalliosyvennys täynnä jääkauden tiivistämää soraa ja kiveä, multaa ja satojen kilojen painoisia kivenlohkareita. Ne oli saatava pois, sillä 55 perustuspilarin anturat pitää saada kiinnitettyä kallioon.

Olisin tilannut kaivurin, jos en olisi vasta työn edetessä tajunnut montun syvyyttä. En tiedä, mistä saimme voimat kivien raivaamiseen ja kaivetun maa-aineksen maisemointiin vaikeassa maastossa kallion koloihin.

Maan poistaminen kallion päältä piti olla helppo homma. Yllätys oli suuri, kun maanpinta kätki kivisiä kalliosyvennyksiä. Joka kivi oli käännettävä, muuten pilareita ei olisi saatu kiinnitettyä tukevasti. Kuva Marko Sandberg.
Rakennusta kannattelee kaikkiaan 55 harkkopilaria.
Perustusten tekeminen ja pilareiden saaminen oikeaan korkoon kuului vaativimpiin työvaiheisiin.
”Kuinka juhlallista olikaan katsoa heinäkuun puolivälissä valmiiksi saatuja perustuksia.”

Makean veden saanti oli ratkaistava ennen töiden alkua, sillä perustusvaihe ja työväen vesihuolto vaati sitä. Saaressa ei ollut kaivoa, ja aiemmin vesi tuotiin mukana.

Hankin käänteisosmoosilaitteen, joka suodattaa juomakelpoista vettä noin 40 litraa tunnissa. Laite teki puhdasta vettä saunarannassa, ja kannoimme vettä betonivaluja varten kallion päällä olevaan 1 000 litran säiliöön.

Käänteisosmoosilaitteen ansiosta saareen ei tarvinnut raahata makeaa vettä.

Korkeusero rakennuksen korkeimman ja matalimman kohdan välillä oli yli kaksi metriä, ja kaikki noin 55 harkkopilaria piti saada sentilleen oikealle korkeudelle. Siinä oli suurin syy, miksi tahdoin mukaan rakennusalan ammattilaisen, serkkuni Patrik Ekstamin.

Ensin merkitsimme pilareiden paikat, ja betoniraudat asennettiin kallioon porattuihin reikiin kaksikomponentti-injektiomassalla. Rautojen ympärille valettiin anturat, joiden päälle sitten ladottiin harkot ja täytettiin betonilla ja betoniraudoilla.

Kun serkkuni oli mitannut laserlaitteella harkkojen korot, päällimmäinen harkko leikattiin timanttilaikalla varustetulla kulmahiomakoneella oikeaan korkoon ja ylimmät harkot täytettiin vielä betonilla.

Kuinka juhlallista olikaan katsoa heinäkuun puolivälissä valmiiksi saatuja perustuksia. Niiden päälle kelpaisi kuukauden kuluttua tulla mökkipaketti.”

Tältä saarimökki näyttää, kun rakentaminen on jo edennyt pystytysvaiheeseen. Voit seurata Marko Sandbergin mökkiprojektia Instagramissa tilillä @loghouseinisland.
1 kommentti