Katon kestävyyttä on vaikea arvioida, mutta noin puolitoistametrinen lumikinos tai kasaumakohta on jo riski.
Suojasää ei lisää automaattisesti katon lumikuormaa. Katon lumipatja ei juuri ime ilmasta kosteutta eli lisäpainoa. Lumen tiheys tosin lisääntyy, joten kevätkinos painaa selvästi enemmän kuin yhtä paksu pakkaslumipeite.
Sen sijaan runsaat vesi- ja räntäsateet voivat lisätä kuormaa merkittävästi, sillä lumi sitoo vettä ja estää veden valumisen katolta. Jos rännit ovat lisäksi tukossa, vesi ei pääse pois, ja kattokuorma kasvaa huomaamatta.
Suurin vaara lumesta aiheutuu, jos asukkaat putoavat kattoa kolatessaan tai jäävät lumikasan alle. Turvallisuudesta pitää aina huolehtia, kun nousee katolle. Turvaköysi pidetään tiukalla ja sidotaan ehjään savupiippuun tai kattosiltaan, ei lumiesteisiin tai palotikkaisiin. Lumi kannattaa poistaa tasaisesti ja jättää noin kymmenen sentin suojakerros katon pintaan.
Kestokyky riippuu rakennusajasta ja -tyylistä
Rakentamismääräykset ovat ohjeistaneet kirvesmiehiä Suomessa eri aikoina eri tavoin, joten niitä tutkimalla voi saada suuntaa esimerkiksi rintamamiestalon katon kestokyvystä.
Esimerkiksi Helsingissä 1950-luvun puolivälin jälkeen rakennetut pientalot on suunniteltu kestämään vähintään 100 kilon peruslumikuorma neliötä kohti, vuodesta 1998 lähtien rakennetut vähintään 180 kiloa. Varmuuskertoimien myötä kattojen todellinen kantavuus on kaksin- tai kolminkertainen. Lumikuorman kannalta ongelmallisimpia ovat 1970-luvun tasa- ja pulpettikatot.
Valitettavasti nämä tiedot eivät auta useimpia mökinomistajia. Valtaosa loma-asunnoista on rakennettu timpurin hyväksi kokemalla tavalla, ilman rakennusvalvonnan ohjausta.
Mökit ovat onneksi usein rungoltaan kapeita, mikä lisää katon lujuutta. Mitä loivempi katto ja leveämpi runko, sitä enemmän kannattaa olla huolissaan.
Jyrkkä katto kestää parhaiten ja karistaa herkimmin lumet päältään itsestään, varsinkin jos katteena on käytetty peltiä. Vanha tiilikate ja erityisesti mökeillä usein käytetty huopa jumittavat lumen harmillisen tiukasti pintaan kiinni.
Lumen painon laskeminen
Omaa kattoa kuormittavan lumimassan painon voi laskea muoviputken, lapion, muovikassin ja vaa´an avulla seuraavasti:
Asiantuntija: johtava hydrologi Bertel Vehviläinen, Suomen ympäristökeskus