
"Olen aika boheemi, en mikään siivousintoilija. Ison porukan kanssa aina jokin tavara on pois paikaltaan, mutta minusta on ihanaa, että eteinen on hallittu. Täällä on kaikelle paikkansa.
Kun muutimme tähän taloon, meillä oli kolme lasta. Nyt lapsia on kymmenen. Aluksi meillä oli vain metrin pätkä naulakkoa, ja sehän tukehtui vaatteisiin. Monenlaista systeemiä on matkan varrella kokeiltu, mutta nyt eteisemme on toimiva. Jokaiselle perheenjäsenelle on oma liukukori, jossa on hanskat, huivit, pipot ja muut. Vaatekoukkuja on neljä jokaista kohden sekä muutama ylimääräinen, yhteensä 64.
Jos jokainen meistä jättää kymmenen vaatekappaletta lojumaan, niitä on lattialla yhteensä 120
Korit ja naulakot on nimikoitu, ja jokaisella lapsella on omien vaatteidensa paikalla merkkinä jokin kuva – sama kuin muuallakin kotona, esimerkiksi hammasharjoissa. Kuvat auttavat pienimpiä hahmottamaan omat tavaransa.
Erityisen tyytyväinen olen jokaisen omiin asustekoreihin. Niiden ansiosta vaatteet löytyvät ja pysyvät tallessa paremmin.
Aiemmin meillä oli kaikkien hanskat yhdessä laatikossa, hatut yhdessä ja niin edelleen. Se toimi, kun lapset olivat pienempiä, ja etsin heille itse päällepantavaa, mutta isompien kanssa systeemi alkoi olla hankala. Sieltä vain otettiin parhaimmat päältä ja jätettiin seuraava ilman. Hanskojen katoamisesta ei välitetty, kun uusia oli kori täynnä.
Jos lähdemme koko porukka kerralla, jokainen isommista lapsista pukee yhden pienemmän. Me vanhemmat sitten vähän katsomme päältä.
Tällä porukalla tavaramäärä on ihan mahdoton. Eteisessä on juuri nyt 88 paria kenkiä, joista 12 paria on minun. Lattialla on koreja kengille siten, että kaksi lasta jakavat yhden korin.
Tavaroiden paikalleen laittamista harjoitellaan lasten kanssa päivittäin. Jos jokainen meistä jättää kymmenen vaatekappaletta lojumaan, niitä on lattialla yhteensä 120.
Eteisessäni on nyt paras järjestely, jonka olen tähän mennessä keksinyt. Toisinaan mietin, että lattialla olevat kenkäkorit ovat hankalat siivotessa, koska ne on kerättävä syrjään. Toisaalta hiekka karisee koreista suoraan lattialle, josta se on helppo imuroida. Hyllyt pitäisi erikseen pyyhkiä.
Eteisen vieressä meillä on iso pesuhuone, jossa voi tarvittaessa huuhdella isoimmat sotkut lapsista pois ja johon saa kuravaatteet kuivumaan.
Kuivauskaappi olisi silti vielä kiva lisä eteiseeni. Lisäksi toivon keksiväni toimivan systeemin, johon lapset voisivat itse ripustaa hanskansa kuivumaan."
Ammattijärjestäjän 5 vinkkiä lapsiperheen eteiseen
- Järjestä kunkin perheenjäsenen asusteet omiin koreihin tai laatikoihin. Harkitse värikoodaamista: yhdelle pinkit, yhdelle siniset, yhdelle vihreät asusteet.
- Käytä etikettejä, kuvia ja nimilappuja kertomaan, mihin mikäkin kuuluu.
- Lapset pitävät tumpuistaan ja sukistaan paremmin huolta, kun niitä ei ole liikaa. Mikäli haluat säilyttää laajan hanskareservin, pidä se lasten ulottumattomissa.
- Karsi ylimääräiset kengät. Usein lapset käyttävät vain lenkkareita ja kaudesta riippuen saappaita tai sandaaleja.
- Järjestä kausivaatteille muualta kodista paikka ja varaa kalenteristasi aika, jolloin siirrät vanhan kauden vaatteet pois eteisestä ja uudet tilalle.
Vinkit antoi ammattijärjestäjä Ilana Aalto.
Juttu on julkaistu alun perin 8.8.2018.