Marjapensaiden leikkaus – katso ammattilaisen vinkit
Piha ja puutarha
Marjapensaiden leikkaus – katso ammattilaisen vinkit
Marjapensaiden leikkaus tehdään keväällä istutuksen yhteydessä. Jos istutat taimet syksyllä, leikkaa ne seuraavana keväänä. Täältä löydä ammattilaisen vinkit eri marjapensaiden leikkaamiseen.
Julkaistu 7.5.2018
Viherpiha

Nuorten marjapensaiden leikkaus

Poista heikot ja vaurioituneet versot kokonaan, katkaise loput versot 15–20 sentin korkeudelta, terveen silmun yläpuolelta. Anna taimien kasvaa rauhassa istutuksen jälkeen 3-4 vuotta. Poista ensimmäisten vuosien aikana vain vahingoittuneet ja maata myöten kasvavat oksat. Tee leikkaukset keväällä ennen silmujen puhkeamista tai syksyllä heti sadonkorjuun jälkeen. Poista versot niin läheltä maan pintaa kuin mahdollista.

Vanhojen marjapensaiden leikkaus

Leikkaamisella pyritään siihen, että pensaassa on tasapainoisesti sekä satoikäisiä että nuorempia oksia. Poista pensaasta ensin vaurioituneet ja maanmyötäiset oksat. Harvenna sitten versoja. Vanhojen oksien poistaminen parantaa pensaan ilmavuutta. Leikkaa vanhoja oksia myös pensaan keskiosista. Näin pensaan sisäosien valo-olot paranevat ja uudet oksat saavat kasvutilaa. Vanhat oksat on helppo tunnistaa tummasta väristä ja hilseilevästä kuoresta. Joskus iäkkäät oksat ovat sammaloituneita.

Herukoiden leikkauksessa pääset helpoimmalla, kun teet sitä säännöllisesti vuoden parin välein, muutama oksa kerrallaan. Kuva: Teija Tuisku

Marjapensaiden leikkaus lajin mukaan:

Musta- ja viherherukka

Mustaherukan hoitoleikkaukset aloitetaan, kun istutuksesta on kulunut 4–5 vuotta. Mustaherukan leikkausohjeet soveltuvat myös viherherukkaan. Musta- ja viherherukalla parhaiten satoa tuottavat 2–3-vuotiaat versot. Poista vanhimpia versoja ja harvenna nuorempia versoja siten, että pensaaseen jää noin 25 versoa. Harvenna pensaita mielellään vuosittain, mutta vähintään joka toinen vuosi.

Mustaherukan leikkaus – katso video!

Hyväksy evästeet

YouTuben videosoitin käyttää evästeitä. Hyväksy evästeet katsoaksesi videon.

Youtube video placeholder

Puna- ja valkoherukka

Puna- ja valkoherukkapensaiden annetaan kasvaa 6–8 vuotta, ennen kuin hoitoleikkaukset ovat tarpeen. Versot tuottavat satoa eniten 4–5-vuotiaina. Poista vanhimpien versojen lisäksi osa nuoremmista versoista. Parikymmentä versoa pensaassa on sopiva määrä. Leikkaa puna- ja valkoherukoita parin vuoden välein.

Ensin herukoista poistetaan vanhat oksat mahdollisimman läheltä maanpintaa (punaisella). Mitä vanhempi oksa, sitä tummempi kaarna.

Mistä tiedän herukan versojen iän? Paksuus ja väri auttavat arvioimaan

Kuvassa on kolme eri-ikäistä herukan versoa, vasemmalta oikealle: parhaan satoiän ylittänyt verso (yli 5 v), hyvä satoverso (3–4 v) ja viime vuoden verso. Kuva: Teija Tuisku

Versojen paksuus ja kuoren väri auttavat arvioimaan niiden ikää. Ota tavoitteeksesi, että herukkapensas jaksaa kasvattaa myös uusia, vaaleita ja piiskamaisia versoja. Jos niitä ei ilmaannu, pensasta kannattaa nuorentaa vähitellen muutaman vuoden aikana. Vältä rajua saksimista tai pensaan alasleikkausta. Se vain innostaa musta- ja viherherukkaa pukkaamaan lukuisia uusia versoja, jolloin edessä on mittava harvennussavotta.

Leikkaa myös rungollista herukkaa

Kuva: Teija Tuisku

Pidä rungollinen herukka tuuheana ja satoisana poistamalla sen latvuksesta kuivia ja vanhoja haaroja. Musta- ja viherherukkaa voit saksia vaikkapa parin vuoden välein, valko- ja punaherukkaa tätä harvemmin. Nypi myös alhaalta ja rungosta lähtevät versot pieninä sitä mukaa kun niitä ilmaantuu. Rungollisen herukan voit ostaa valmiina taimena tai kasvattaa itse rotevasta taimesta, jossa on vähän versoja.

Karviaismarja

Karviaismarjapensaiden leikkaustarve on vähäinen. Poista pensaista muutaman vuoden välein pari kolme vanhinta oksaa. Poista aina tarvittaessa vioittuneet tai kuivuneet oksat.

Vadelma

Vadelma leikataan istutuksen yhteydessä noin 20 sentin korkeudelta. Myöhemmin vuotuiset leikkaukset tehdään sadonkorjuun jälkeen tai keväällä. Vadelman versot ovat kaksivuotisia. Ne tuottavat satoa toisena kasvukautenaan ja kuolevat sen jälkeen. Poista marjoneet varret kokonaan maata myöten. Harvenna keväällä uutta versostoa siten, että rivimetrille jää 15–20 vahvinta versoa.

Kuvassa vasemmalta: Istutusleikkaus, noin 25 cm:n korkeudelta; 1-vuotinen varsi, joka antaa satoa seuraavana vuonna; 2-vuotias varsi, joka poistetaan mahdollisimman läheltä maan pintaa.

Tyrni

Tyrnille ei tarvitse tehdä istutusleikkausta. Tyrnipensasta typistetään vuosittain keväällä ennen silmujen puhkeamista. Ota pois versojen kärjistä ja latvasta muutama sentti kasvua. Poista kuolleet ja vahingoittuneet oksat kokonaan. Mikäli pensaiden tyvellä kasvaa runsaasti juurivesoja, voit huoletta poistaa niistä osan. Voit myös katkaista liian korkeaksi venähtäneen tyrnin latvan.

Marja-aronia

Marja-aronian (Aronia mitschurinii ’Viking’) lepotilassa olevat versot leikataan istutuksen yhteydessä parinkymmenen sentin mittaisiksi. Jos pensas on jo avannut silmunsa, tee leikkaus seuraavana keväänä. Muuten pensasta leikataan harvoin. Poista vanhimpia oksia silloin tällöin. Poista heikot ja vahingoittuneet oksat, samoin liiat juurivesat. Jos pensas on ränsistynyt tai liian korkea, typistä oksat 50–80 sentin korkeudelta. Parin vuoden kuluttua leikkauskohdista haaroittuneet uudet versot tuottavat jo satoa. Koristearonialle (A. x prunifolia) sopivat samat leikkausohjeet. Sitä voi käyttää myös vuosittain leikattavana pensasaitana.

Marjatuomipihlaja eli saskatoon

Saskatoonin (Amelanchier alnifolia) leikkaustarve on vähäinen. Poista kuivuneet, maahan lamoavat ja vahingoittuneet oksat. Vanhoja oksia poistetaan aika ajoin muutama kerrallaan.

Ruusukvitteni

Japaninruusukvittenistä (Chaenomeles japonica) on jalostettu viljelyyn sopivia kantoja. Esimerkiksi latvialainen lajike ’Cido’ tuottaa runsaasti hedelmiä, joista voi tehdä vaikkapa marmeladia. Ruusukvitteniä leikataan vähän. Leikkaa kuivuneet ja lumen painosta murtuneet oksat pois keväisin. Pensaan ikääntyessä poista siitä muutama vanhin oksa vuosittain.

Pensasmustikka

Pensasmustikkaa leikataan varovasti. Istutusleikkausta se ei tarvitse. Leikkaa talven aikana kuivuneet versojen kärjet terveeseen osaan saakka. Poista myös vahingoittuneet ja liian lamoavat oksat säännöllisesti. Jos kasviin ilmaantuu kesän aikana kuihtuvia, tummuvia versoja, poista ne heti, sillä kyseessä on mitä varmimmin pensasta vahingoittava mustikkasyöpä.

Kommentoi »