Kotivinkki

Marjaanan piti tehdä patalappu, mutta siitä tulikin hattu barbielle – ja nyt hän neuloo yli sata pipoa vuodessa: ”Neulominen on lempeää terapiaa”

Marjaana Holm, 46, on porilainen saariaktivisti ja kahden pienen pojan isoäiti. ”Kymmenen vuotta sitten iski paha neuloosi, ja homma lähti ihan käsistä”, Marjaana kertoo. Nykyään neulominen on niin tärkeää, että etelänlomalle tuli otettua mukaan kasa lankoja mutta uimapuku unohtui.
Kuvat Johanna Lehtinen

"Opin neulomaan koulun käsityötunneilla. Muistan, että käsityöopettajamme Helena Nurmi luki meille ääneen Pikku Naisia -kirjaa samalla, kun me oppilaat neuloimme vanttuita. Se oli ihanaa. Olen aina neulonut, mutta noin kymmenen vuotta sitten iski paha neuloosi, ja homma lähti ihan käsistä.

Neulon mieluiten pipoja, parhaassa tapauksessa pipo valmistuu yhdessä illassa. Pipohomma lähti siitä, kun tein ensimmäisen virkkuutyöni – sen piti olla patalappu, mutta sitä tulikin barbie-nukelle hattu. Neulon ehkä reilu sata pipoa vuodessa.

Kun ystävien ja sukulaisten kaapit alkoivat olla pipoja ja sukkia pullollaan, mietin, että ehkä niitä voisi myydäkin. Perustin hetken mielijohteesta sivutoimisen Mansuli-toiminimen. Myyn lähinnä tilaustöitä, ja silloin tällöin olen mukana pop up -tapahtumissa tai markkinoilla.

Marjaana kuvaa ja merkitsee jokaisen neulomansa pipon Mansuli-tuotemerkillä. Harrastuksesta on tullut sivutoiminen työ, sillä hän myös myy pipoja. Marjaanalla on lisäksi päivätyö työturvallisuusasioiden parissa Harjavallassa.
Neulon saaren jokaiselle uudelle vauvalle pipon.
Marjaana kiittää miestään neuleharrastuksensa mahdollistamisesta kiireisessä arjessa: ”Mieheni osallistuu kotihommiin ja avustaa Mansuli-töissä muun muassa kuljettamalla tavaroita ja viemällä paketteja postiin.” Puusohva on hankittu naapurin kirppikseltä. Lähes kaikki kodin huonekalut on kierrätetty mummoloista tai reposaarelaisista kodeista.

Rakastan idyllistä kotisaartani, noin 900 asukkaan Reposaarta. Olen toiminut useissa saaren yhdistyksissä. Olemme taistelleet palvelujen säilymisen puolesta, virkistäneet kylätoimintaa ja markkinoineet saarta uusille asukkaille.

Neulon saaren jokaiselle uudelle vauvalle pipon. Se on hyvän mielen kampanja. Viime vuonna meille syntyi vain pari vauvaa. Olen asunut saarella käytännössä koko elämäni, jos ei yhtä vuoden pyrähdystä ulkomaille lasketa. On arjen luksusta, että kotipihalta pääsee merenrantaan parissa minuutissa.

Mikään ei ole parempaa kuin neuloa merta tuijottaen. Olin syksyllä viikon Kyproksella, ja pakatessa suurin huoli oli se, että onhan lankoja mukana riittävästi. Unohdin uimapuvun, jota tuli helteessä ikävä. Mutta langatkin tulivat tarpeeseen, sillä jouduin odottamaan paluulentoa pari päivää lentokentällä matkanjärjestäjän konkurssin vuoksi.

Sympaattisen kääpiösnautserin Marion hermo kestää jopa pipoleikit.
Olin syksyllä Kyproksella, ja pakatessa suurin huoli oli se, onhan lankoja mukana. Unohdin uimapuvun, jota tuli helteessä ikävä.
Vanhat kapsäkit eli matkalaukut toimivat lankavarastona. Yksi laukuista on tullut Marjaanan Ahti­vaarin mukana evakkomatkalta Uuraan saarelta Karjalasta.
”Perhe on tottunut siihen, että lankoja ja keskeneräisiä töitä lojuu siellä täällä,” neulomista intohimoisesti harrastava Marjaana Holm sanoo.

Kolme tytärtä, kaksi suloista tyttärenpoikaa ja vaativa työ pitävät arjen kiireisenä. Sain esikoiseni 20-vuotiaana ja isoäidiksi tulin 43-vuotiaana. Tapaan lapsenlapsia kerran pari viikossa.

Neulominen onkin pelastusrenkaani ruuhkavuosissa. Kun saan neuloa riittävästi, stressaan kaikesta paljon vähemmän. Voin rauhassa miettiä omia juttujani. Neulominen on lempeää terapiaa, se ei vaadi mitään.

”Tykkään neuloa värikkäitä pipoja ja yhdistellä värejä rohkeasti, sillä maailma kaipaa lisää väriä”, Marjaana sanoo.
Reposaaren takarannalla on hyvä ottaa kuvat pipoista myyntiä varten. Marjaana rakastaa merenrannan lähellä asumista.
Julkaistu: 13.2.2020
Kommentoi »