Marjaanan piti tehdä patalappu, mutta siitä tulikin hattu barbielle – ja nyt hän neuloo yli sata pipoa vuodessa: ”Neulominen on lempeää terapiaa”
Marjaana Holm, 46, on porilainen saariaktivisti ja kahden pienen pojan isoäiti. ”Kymmenen vuotta sitten iski paha neuloosi, ja homma lähti ihan käsistä”, Marjaana kertoo. Nykyään neulominen on niin tärkeää, että etelänlomalle tuli otettua mukaan kasa lankoja mutta uimapuku unohtui.
"Opin neulomaan koulun käsityötunneilla. Muistan, että käsityöopettajamme Helena Nurmi luki meille ääneen Pikku Naisia -kirjaa samalla, kun me oppilaat neuloimme vanttuita. Se oli ihanaa. Olen aina neulonut, mutta noin kymmenen vuotta sitten iski paha neuloosi, ja homma lähti ihan käsistä.
Neulon mieluiten pipoja, parhaassa tapauksessa pipo valmistuu yhdessä illassa. Pipohomma lähti siitä, kun tein ensimmäisen virkkuutyöni – sen piti olla patalappu, mutta sitä tulikin barbie-nukelle hattu. Neulon ehkä reilu sata pipoa vuodessa.
Kun ystävien ja sukulaisten kaapit alkoivat olla pipoja ja sukkia pullollaan, mietin, että ehkä niitä voisi myydäkin. Perustin hetken mielijohteesta sivutoimisen Mansuli-toiminimen. Myyn lähinnä tilaustöitä, ja silloin tällöin olen mukana pop up -tapahtumissa tai markkinoilla.
”Neulon saaren jokaiselle uudelle vauvalle pipon.”
Rakastan idyllistä kotisaartani, noin 900 asukkaan Reposaarta. Olen toiminut useissa saaren yhdistyksissä. Olemme taistelleet palvelujen säilymisen puolesta, virkistäneet kylätoimintaa ja markkinoineet saarta uusille asukkaille.
Neulon saaren jokaiselle uudelle vauvalle pipon. Se on hyvän mielen kampanja. Viime vuonna meille syntyi vain pari vauvaa. Olen asunut saarella käytännössä koko elämäni, jos ei yhtä vuoden pyrähdystä ulkomaille lasketa. On arjen luksusta, että kotipihalta pääsee merenrantaan parissa minuutissa.
Mikään ei ole parempaa kuin neuloa merta tuijottaen. Olin syksyllä viikon Kyproksella, ja pakatessa suurin huoli oli se, että onhan lankoja mukana riittävästi. Unohdin uimapuvun, jota tuli helteessä ikävä. Mutta langatkin tulivat tarpeeseen, sillä jouduin odottamaan paluulentoa pari päivää lentokentällä matkanjärjestäjän konkurssin vuoksi.
”Olin syksyllä Kyproksella, ja pakatessa suurin huoli oli se, onhan lankoja mukana. Unohdin uimapuvun, jota tuli helteessä ikävä.”
Kolme tytärtä, kaksi suloista tyttärenpoikaa ja vaativa työ pitävät arjen kiireisenä. Sain esikoiseni 20-vuotiaana ja isoäidiksi tulin 43-vuotiaana. Tapaan lapsenlapsia kerran pari viikossa.
Neulominen onkin pelastusrenkaani ruuhkavuosissa. Kun saan neuloa riittävästi, stressaan kaikesta paljon vähemmän. Voin rauhassa miettiä omia juttujani. Neulominen on lempeää terapiaa, se ei vaadi mitään.
