Vaunujen renkaat rahisevat hiekkaa vasten, kun vanhemmat työntävät lapsiaan pitkin Helsingin Töölönlahtea. Aurinko lämmittää, ja koivujen oksista työntyvät vihreät lehdet. Sellaisia asioita huomaavat ne, joilla on joutilasta aikaa keskellä arkipäivää.
Maria Veitola on liikkeellä ilman rattaita, sillä hänen äitinsä on tullut hoitamaan yksivuotiasta Taistoa. Viime vuoden Maria työnsi vauvaa pitkin rantoja ja kohti uusia kaupunginosia.
– Kävelin, kävelin ja kävelin.
Ensimmäistä kertaa kahteenkymmeneen vuoteen Maria oli elämäntilanteessa, jossa hän ei lähtenyt aamulla töihin. Se oli työhullulle suuri muutos. Niin suuri, että alussa se ahdisti.
– Yhtäkkiä olin joku äiti, joka harhailee ympäri kaupunkia. Silloin oli aikaa miettiä, että kuka minä oikein olen. Kuka on tämä Maria Veitola?
Teiniangstia Pohjois-Karjalassa
Ihana lapsuus, ahdistava nuoruus. Niin Maria kuvailee elämäänsä Pohjois-Karjalassa, ensin Honkavaarassa, sitten Imatralla. Maria eli lapsuutensa keskellä luontoa ja sai seikkailla veljensä kanssa päivät pihapiirissä. Vapaasta kasvatuksesta ei kuitenkaan ollut kyse, vaikka elettiinkin 1970-lukua. Vanhemmilla oli tiukka kuri, ja Maria muistelee osallistuneensa tiskaamiseen jo kolmivuotiaana.
– Opin ottamaan vastuuta ja tekemään asioita itse. Niin haluaisin Taistonkin kasvattaa.
Kun perhe muutti isän työn perässä Imatralle, Maria ei löytänyt omaa paikkaansa pikkukaupungista.
Lukioikäisenä hän oli herkkä, hennatukkainen tyttö, joka pukeutui kirpputorivaatteisiin ja tunsi, että kukaan ei ymmärtänyt häntä.
Maria vietti aikaansa kirjaston musiikkiosastolla ja kirjoitti runoja, novelleja sekä päiväkirjaa. Erilaisuus ei ollut hyväksyttävää. Kun Maria meni musiikkitunnille vaarin vanhassa puvussa ja lierihatussa – Woody Allenin Annie Hall -elokuvan inspiroimana – opettaja antoi hänelle porttikiellon. Niin ei kuulunut pukeutua.
Herkän tytön mieli murtui täysin, kun rakas isoveli joutui pahaan purjekoneonnettomuuteen ja oli pitkään liikuntakyvytön.
– Se oli ensikosketukseni siihen, että elämässä voi tapahtua mitä tahansa kamalaa. Ihan yhtäkkiä.
Surua oli niin vaikea käsitellä, että Maria löysi ainoaksi mahdollisuudekseen syömishäiriön. Mielipuolinen urheilu ja syömättömyys olivat hänen keinojaan kontrolloida elämää.
Ahdistus helpotti vasta, kun veli pikkuhiljaa toipui ja Maria pääsi lukion jälkeen muuttamaan ensin Lahteen, sitten Helsinkiin.
Ole oma itsesi (ja maho lehmä)
Nuoren Marian haahuilut Helsingissä muuttuivat intohimoiseksi työnteoksi, kun hän nauhoitti erään kasetin. Ystävä oli huomannut, että Radio City hakee uusia radioääniä ja ehdotti, että Maria hakisi kanavalta töitä.
Työhakemustaan varten Maria lainasi isoenoltaan Valittujen palojen Liiku ja rentoudu -kasetin, teippasi äänipäät umpeen ja pyöräili Stockmannin elektroniikkaosastolle. Siellä hän laittoi kasetin mankkaan ja höpötti omiaan, kunnes myymäläetsivä lopetti touhun.
Maria pani nauhan postiin kuuntelematta sitä. Pian hänet kutsuttiin tekemään tunnin mittainen radio-ohjelma studioon.
Maria selvisi tulikokeesta ja pääsi radioon töihin. Siellä hänestä alkoi tulla se Maria Veitola, jota olemme kuunnelleet radiosta ja katsoneet televisiosta. Hän oppi asian, josta on edelleen kiitollinen pomolleen Eerolle: tärkeintä on kehittää omaa persoonallisuuttaan. Eero kehotti Mariaa miettimään, mikä erottaa hänet muista.
– Ymmärsin, että täytyy miettiä, mitä juuri minä ajattelen mistäkin. Sillä, mitä muut ajattelevat, ei ole merkitystä. Kun tämän tien valitsee, toiset rakastavat, toiset vihaavat.
Kun Radio Citystä viiden vuoden jälkeen tuli formaattiradio ja persoonallisuudet saivat väistyä, Maria päätti kokeilla televisiotyötä. Hän soitti tuotantoyhtiöiden pomot läpi ja pääsi tuotantosihteeriksi. Siitä alkoi hänen pitkä uransa erilaisissa televisiotöissä, lopulta myös kameran edessä.
Kun Maria emännöi ennen äitiyslomaansa Maria!-keskusteluohjelmaa, hän oppi, miltä tuntuu saada vihapostia. Häntä syytettiin töykeydestä, oudoista vaatteista, isosta nenästä, hevosen hampaista, julkkisten hyväksikäytöstä – sekä siitä, että hän on liian laiha.
– Myös klassista nimitystä maho lehmä käytettiin. On hassua, että ihmisillä on niin vahva mielipide, eivätkä he ymmärrä, että tv-persoonani ei ole yhtä kuin minä. Ehkä vain olin liian outo, kun en mene tiettyyn turvalliseen naislaariin.
Tänään Marialla ei ole korokepohjakenkiä, valtavia olkatoppauksia, sulkia tai paljetteja. Hän ei ole töykeä tai kysele ohikulkijoilta outoja. Marialla on ystävällinen katse ja jalassaan tennarit.
”Ihastuin, rakastuin, heittäydyin”
Kaksi viivaa! Maria on hiipinyt aamutuimaan salaa poikaystävältään vessaan, raskaustesti mukanaan. Tikku kertoo sen, mitä hän on jo aavistellutkin: vatsassa on uuden ihmisen alku.
Tuo melkein kahden vuoden takainen loppukesän aamu mullisti Marian elämän.
– Juoksin pissainen tikku kädessäni poikaystäväni luokse sänkyyn ja aloin itkeä. En tiedä, mitä itkin, mutta siitä hetkestä alkoi uusi elämänvaihe. Maria oli miettinyt pitkään, että kaipaisi elämäänsä muutosta. Hän ei ollut varsinaisesti haaveillut lapsista, mutta ei toisaalta ollut elänyt suhteessa, johon niitä olisi tehnyt mieli saada.
– Sitten tapasin poikaystäväni. Ihastuin, rakastuin ja heittäydyin.
Poikaystävä on kuusi vuotta Mariaa nuorempi. Sen enempää Maria ei halua puolisostaan puhua, ei edes mainita tämän etunimeä.
Lapsi tuli nopeasti puheeksi, sillä poikaystävä toivoi perhettä. Muutamien keskustelujen jälkeen Mariasta alkoi tuntua, että asia ei ratkea liialla miettimisellä ja puhumisella. Parasta olisi vain antaa mennä: lapsi oli tervetullut, jos tahtoi tulla.
Joillekin hänen lähipiirissään oleville työhullun keskustaeläjän raskaus oli järkytys.
– Kysymys lapsista on naisille niin suuri, että oma esimerkkini saattoi herättää lapsettomilla vielä suuremman yksinäisyyden.
Maria päätteli, että hänestä oli tullut esimerkki naisesta, joka ei koskaan hanki lasta. On yleisempää haluta lasta kuin olla haluamatta – siksi lapsettomat naiset tarvitsevat tukijoita asialleen. Raskauden myötä Mariasta oli tullut petturi.
