Mistä ajatus omavaraisuudesta lähti?
Halusin enemmän aikaa perheelleni ja itselleni. Oloni oli ollut jo pidempään surullinen siitä, että olin usein töissä ja työmatkoilla, kun olisin halunnut olla perheeni luona. Halusin päättää omasta ajankäytöstäni.
Miten muutos onnistui?
Mieheni oli jo yrittäjä, mutta myös minä sanoin itseni irti ja perustin yrityksen. Pari vuotta työskentelin kotoa käsin noin viisi tuntia päivässä ja pidin vuodessa neljä kuukautta vapaata. Nyt teemme taas enemmän töitä, mutta vain koska se on hauskaa. Rakensimme työelämän, jossa teemme töitä omilla ehdoillamme.
Tuotatte yli puolet kaikesta siitä, mitä kulutatte. Eikö se vie paljon aikaa?
Kanojen hoitamiseen menee ehkä 20 minuuttia päivässä. Kasvisten kasvattaminen vie aikaa tiettyinä aikoina, mutta kuutena kuukautena vuodessa ei tarvitse tehdä juuri mitään. Vuoden saippuat ja sampoot tekee parissa päivässä. Omavaraisuutta voi katsoa monelta kantilta. Voi miettiä, onko se työtä vai merkityksellistä vapaa-aikaa. Kuluisiko se aika muuten television ääressä?
Mitä syötte näin talvella?
Kaapissamme on aina perunaa, porkkanaa, punajuurta, lanttua, palsternakkaa, sipulia, valkosipulia, omenoita, omenamehua, omenasiiderivinegretteä, omien mehiläisten hunajaa, hilloa, sieniä, marjoja, tomaatteja, säilöttyjä kurkkuja, pastakastiketta...
Elitte ensimmäisen kuukauden viiden euron päiväbudjetilla. Mitä se opetti?
Se antoi suuren turvallisuuden tunteen ja vapauden elää juuri niin kuin haluan. Tiedän, että jos meidän pitäisi, pystyisimme elämään todella, todella halvalla.
Miten lapsenne ovat suhtautuneet?
Kun aloitimme, lapset olivat jo aika isoja. Haasteena olikin se, että he muistavat ajan, kun kulutimme paljon rahaa ja jääkaappi oli täynnä kaikkea, mitä he halusivat. He eivät aina ole olleet iloisia saavutettujen etujen menetyksestä.
Miten jaatte hommat?
Omavaraisuus on tuonut mukanaan stereotyyppisemmät sukupuoliroolit. Minä leivon ja kasvatan kasvikset ja mieheni teurastaa eläimet ja pilkkoo puut. Lapset auttavat, jos tahtovat. Emme pakota heitä, sillä tämä oli meidän ideamme ja minulle on äitinä tärkeää, että he saavat elää sellaista elämää kuin haluavat.
Mikä leipä on parasta?
Hapanjuurileipä. Leivon sitä kaksi–kolme kertaa viikossa. Välillä juureni kuolee, kun en jaksa ruokkia sitä. Silloin ostan leipää, mutta yleensä kyllästymme kaupan leipään nopeasti.
Mitä ominaisuuksia omavarainen tarvitsee?
Pitää olla utelias ottamaan asioista selvää sekä uskoa siihen, että osaa. Kannattaa aloittaa siitä, mistä on kiinnostunut: hankkia pari kanaa, kasvattaa basilikaa ikkunalaudalla tai valmistaa saippuaa. Jatkoa seuraa automaattisesti, lupaan sen.
Maria Österåker, 43
Perhe: Mies sekä 11-, 15- ja 17-vuotiaat lapset.
Asuu: Vaasan lähellä Mustasaaressa. Tontilla on kokoa hehtaari, vanhalla maalaistalolla 160 m2 ja kasvihuoneella 60 m2. Maria ja hänen miehensä ovat kasvattaneet tilalla kanoja, kalkkunoita, lampaita, possuja ja kaneja. He hoitavat itse myös mehiläisiä.
Ammatti: Kirjailija, luennoitsija ja taloustieteen tohtori.
Juuri nyt: Kirja Unelma omavaraisuudesta – käytännön opas (Nemo 2017). Blogi osoitteessa levmerpamindre.blogspot.fi.