Spektaakkeli koivikon kätköissä! Mari ja Mikko loivat takapihalleen barokkihenkisen muotopuutarhan – pensaita on trimmattava jopa viikoittain
Piha ja puutarha
Spektaakkeli koivikon kätköissä! Mari ja Mikko loivat takapihalleen barokkihenkisen muotopuutarhan – pensaita on trimmattava jopa viikoittain
Jyväskyläläiset Mikko ja Mari Kärki aloittivat puutarhansa rakentamisen kylvämällä nurmikkoa kaikkialle. Sittemmin on tapahtunut paljon: on kuin pala ranskalaisten palatsien barokkipuutarhoja olisi laskeutunut Keski-Suomeen.
Julkaistu 14.3.2019
Viherpiha

Jyväskyläläisen mäen päältä näkee kauas. Maisemassa siintävät kumpuilevat kukkulat, joista yhden laelta erottaa Jyväskylän kuulun maamerkin, Matti Nykäsen hyppyrimäen. Reilut kymmenen vuotta sitten tilanne oli toinen – näkymien sijaan kalliotontilta erotti vain pusikoituneen metsikön. Tontin juuri ostaneet Mari ja Mikko Kärki päättivät rakentaa uuden talonsa kallion laelle, mutta vasta rinteen raivaus paljasti heille talolta avautuvan upean maiseman. Se antoi heille sysäyksen puutarhan perustamiseen.

Alussa Kärjet kylvivät pihalleen lähinnä nurmikkoa. Vähitellen – tiedon, taidon ja innostuksen kart­tuessa – etupihalle tuli myös pengerrettyjä kukkapenkkejä, kasvihuone ja useita pergoloita, joista yhden alle on sijoitettu Emma-tyttären leikkialue.

Eturinteen pergolan kaivutyöt Mikko teki lapiolla. Sen jälkeen hän hankki pikkukaivurin, jolla pihan pohjatöitä on ollut helpompi ja nopeampi tehdä.

Puutarhan primus motorina on toiminut Mikko, joka ammentaa inspiraatiota etenkin perheen yhteisiltä matkoilta.

– Suunnitelmani lähtevät usein liikkeelle ideasta, joka nousee esiin jostain matkalla nähdystä puutarhasta, hän kertoo.

Yhden tällaisen inspiraatiomatkan jälkeen neljä vuotta sitten puutarhan todellinen helmi sai alkunsa. Huokauksia herättävä muotopuutarha avautuu vierailijalle vasta viiveellä, sillä se on rakennettu talon taakse, koivikkoa vasten. On kuin pala ranskalaisten linnojen ja palatsien barokkipuutarhoja geometrisine pensaskuvioineen ja niitä halkovine sorakäytävineen olisi laskeutunut Keski-Suomeen.

– Sen tilalla oli aiemmin aivan älytön nurmitasanko, Mikko toteaa.

Singelikäytävät jäsentävät säntillisen muotopuutarhan ja liittävät sen avaraan etupihaan. Pergolan takana puutarha jatkuu humisevana metsänä, jonka Kärjet harvensivat viime kesänä.
Pensaiden muotoilu ei minua haittaa. Se on kymmenen minuutin pyrähdys.

Aluksi Mikko teki muotopuutarhaan vain neljä symmetristä penkkiä, eikä hänellä ollut mitään tarkoitusta tehdä siitä nykyisen kaltaista 250 neliön spektaakkelia. Innostus kuitenkin kasvoi kesä kesältä niin, että puutarha kattaa nyt koko takapihan ja liittyy singelikäytävien kautta avaraan etupihaan.

Ranskalaisten muotopuutarhojen reunuksissa käytetään usein puksipuuta, mutta Kärjet ovat korvanneet hieman aran lajin pikkutaikinamarjalla. Pariskunta on istuttanut niitä yhteensä lähes neljäsataa tainta.

– Halusin käyttää valmiita astiataimia, sillä niistä saa kasvatettua 30-senttisen, muotoon leikatun aidan neljässä kesässä.

Mikko aloittaa taikinamarjojen muotoilun istuttamisen jälkeisenä kesänä. Sen jälkeen muotopensaita saa trimmata säännöllisesti, kiivaimpaan kasvuaikaan jopa viikoittain.

– Leikkaaminen ei minua haittaa. Se on kymmenen minuutin pyrähdys eikä tunnu missään, kun sitä vertaa entiseen nurmenleikkuu-urakkaan.

Pikkutaikinamarja (Ribes alpinum ’Pumilum’) sopii erinomaisesti leikattavaksi pensaaksi. Se puhkeaa lehteen varhain keväällä ja säilyttä lehtensä pitkään syksyllä. Pensas viihtyy niin auringossa kuin varjossakin.

Muotopuutarhaa rytmittävät taikinamarjareunuksen keskeltä kohoavat pikkusyreenit ja keskuspuuna toimiva katsura. Ne ovat Marin valintoja. Hänen päätehtävänsä puutarhassa on valita kasvilajit Mikon suunnittelemiin ja rakentamiin multapeteihin.

– Menetelmäni on yksinkertainen. Googletan kasveja, jotka täyttävät Mikon antamat kasvu- ja ulkonäköehdot, hän selittää.

Muotopuutarhassa kasvit ovat valikoituneet ensisijaisesti niin, että ne sopivat leikatun taikinamarjareunuksen yhteyteen. Pensaskuvion keskellä kukoistavat muun muassa laventelit ja erilaiset lehtiperennat, kuten kuunliljat, hopeapeippi ja tuoksumatara. Mikko leikkaa kuunliljoista kaikki taikinamarjoja varjostavat lehdet pois, jotta reunus ei ala ruskistua valon puutteessa.

Muotopuutarha ei kaipaa värikkäitä kukkia, sillä kokonaisuus perustuu rytmille ja toistolle. Kasvialtaiden erilaiset lehtimuodot ja -värit korostavat kokonaisuutta.
Mikko upotti pohjattoman muoviruukun keskelle singelikäytävää. Sen suojassa lumen alla laventelit ovat talvehtineet III- ja IV-vyöhykkeen rajalla sijaitsevassa puutarhassa.
Kiikutan muotopuutarhaan sopimattomat kasvit etupihan penkkeihin.

Mikko ja Mari ovat tarkkoja siitä, että kasvit täyttävät niille asetetut vaatimukset. Kaatuilevat liljat sekä hapsottavat laukat ovat saaneet lähtöpassit reunusten keskeltä, ja siirtouhan alla on nyt myös hopeanhohtoinen ohotanmaruna, jonka kasvupaikka on osoittautunut hieman liian varjoisaksi.

Huolella harkitun suunnittelun ja toteutuksen lisäksi muotopuutarhaa hellii suotuisa pienilmasto kaksikerroksisen talon ja koivikon välissä. Talvella kertyvä muhkea lumipeite on auttanut laventelien ja muiden arkojen kasvien talvehtimista.

Vaikka Kärjet arvostavat etupihansa väljyyttä ja avoimia näkymiä, he nykyään huomaavat viettävänsä mieluiten aikaa intiimissä muotopuutarhassa. Sen koristeellisista kasvikuvioista pääsee nauttimaan myös kodin sisältä, oleskelutilojen ja makuuhuoneiden ikkunoiden kautta.

Olohuoneesta on esteetön näkymä muotopuutarhaan, sillä ikkunoiden eteen on istutettu matalaa kasvillisuutta: mehikasveja ja polkuhaarikkoa.

– Muotopuutarhasta on tullut koko perheemme suosikkipaikka. Istuskelemme täällä usein ja ihailemme, miten hienosti viereinen koivikko toistaa puutarhan rytmiä. Graafisuus jatkuu maisemaan puiden valkoisissa rungoissa ja vehreässä lehväkatossa, Mari ja Mikko kuvailevat.

Muotopuutarhan keskuspuuna on kapeana kasvava katsuri, jonka lehdet puhkeavat keväällä punertavina. Myös puun kirkkaankeltainen syysväri tuo tuo hehkua muutoin vihreään ympäristöön.

Mikon ja Marin vinkit muotopuutarhan perustamiseen:

  1. Suunnittele ensin muoto. Voit aloittaa suunnittelun esimerkiksi keskikäytävästä. Kiinnitä huomiota toistoon ja symmetriaan.
  2. Tee perustukset huolella. Varaa istutuksille vähintään puoli metriä syvät kasvualustat. Singelikäytävän alle levitetty juuriestematto auttaa pitämään rikkaruohoja loitolla. Istutusten ja käytävän väliin voit ankkuroida lautareunuksen pitämään maa-ainekset omilla alueillaan.
  3. Istuta kasvit. Valitse reunukseen lajeja, jotka kestävät säännöllistä leikkausta ja saavat jämäkän muodon. Hyviä lajeja ovat esimerkiksi pikkutaikinamarja ja taikinamarja, ainavihanta kartiomarjakuusi sekä perennoista iisoppi.
  4. Huomioi korkeus. Varo, ettei muotopuutarhasta tule liian matala ja tasainen. Luo rytmiä ja korkeutta istuttamalla napakoita pikkupuita. Kehystä alue selkeäksi omaksi kokonaisuudeksi esimerkiksi pergolalla.

3 kommenttia