Villiä ja viimeisteltyä! Majn alati muuttuva puutarha on uusien ideoiden temmellyskenttä
Piha ja puutarha
Villiä ja viimeisteltyä! Majn alati muuttuva puutarha on uusien ideoiden temmellyskenttä
Puutarhasuunnittelija Maj Ahlvikin metsätontilla sijaitsevan puutarhan elementtejä ovat graafiset muodot, polveilevat istutusalueet ja – jatkuva muutos. Täällä ammattilainen testaa uudet ideansa.
23.4.2019
 |
Viherpiha

Loppumaton muutosleikki – sellaiseksi pedersöreläinen Maj Ahlvik kuvailee puutarhaharrastustaan.

– Puutarhani ei varmasti tule koskaan valmiiksi. Vaihdan jatkuvasti sekä kasvien että koristeiden paikkaa. Talvella katselen kesällä ottamistani valokuvista, että eijei, ei tämä ruusu olekaan hyvä tuossa. Päätän, että kun maa taas sulaa, se pitää heti siirtää, hän kertoo hymyillen.

Maj ja hänen miehensä Elis ovat asuneet Pedersören Ytteresseen rakentamassaan rinnetalossa parikymmentä vuotta. Taloa kehystävä Majn suunnittelema puutarha on muutaman vuoden nuorempi.

Se on ehtinyt kokea jo monta muutosta ja saanut lähes vuosittain ainakin jonkin uuden lisäyksen, esimerkiksi vanhoista ikkunoista ja ovesta rakennetun kasvihuoneen, jättikokoisen päiväunikeinun, luonnonkiviaskelmista muodostuvia kaartuvia käytäviä, graafisen pergolan poreammeineen sekä pulputtavan puron – kasveista puhumattakaan.

Olen tarkoituksella istuttanut kasvit tiheään, jotta rikkaruohoille ei jäisi vapaita kasvupaikkoja.
Kaikki kasvihuoneen taimet on istutettu ruukkuun, kuten myös oven pielen rungollinen hansaruusu.
Maj ei kyllästy oman puutarhansa hoitamiseen ja muokkaamiseen, vaikka hän myös työskentelee puutarhojen parissa.
Sinisävyinen tertturuusu ’Rhapsody in Blue’ hajustaa kasvihuonetta. Maj talvettaa ruukkuruusun kellarissa.

Puutarhan takaosaan piilotetulla työskentelyalueella istutusta odottaa vielä esimerkiksi ’Joseph Rock’ -sitruunapihlajan kookas taimi.

– Innostumme töissä aina yhdessä jostakin kasvista, ja sitten kaikki haluavat sellaisen itselleen. Sitruunapihlaja on juuri nyt yksi niistä.

Majta voi liioittelematta kutsua intohimoiseksi puutarhaihmiseksi, sillä hän työskentelee päivät puutarhurina ja puutarhasuunnittelijana. Pihatyöt eivät kyllästytä vapaa-aikanakaan, sillä kotona hän pyhittää joka viikko kolme tai neljä iltaa puutarhanhoidolle.

– Puutarhailtoina eniten aikaa menee kasteluun ja siistimiseen. Olen tarkoituksella istuttanut kasvit tiheään, jotta rikkaruohoille ei jäisi vapaita kasvupaikkoja. Onneksi usein jää aikaa myös kuljeskella, kuvata ja ihastella ympäriinsä.

Katoksen alle ripustetun keinusängyn edessä kukkivat jalopähkämöt, kullerot ja pioni.
Keltaiset kukat eivät yleensä ole Majn mieleen, mutta poikkeuksena on kullero. Hän pitää sen villistä olemuksesta.
Betonirenkaisiin istutetut kasvit antavat puutarhaan mukavasti korkeutta. Renkaiden muoto myös antaa kontrastia laatoille.

Polveilevat istutusalueet laskeutuvat talon molemmin puolin puutarhan keskustaan, jossa sijaitsee virheettömän tasainen ja täydellisen pyöreä nurmikkoalue. Sen muoto toistuu puutarhassa sekä kasveissa että rakenteissa, jopa puutarhapatsaissa. Nurmiympyrän ulkokehälle Maj on sijoittanut viihtyisän tyylikkäitä oleskelualueita ja runsaita pensas- ja perennaryhmiä, joissa nyt heinäkuun alussa kukkii pioneja, kulleroita, kurjenpolvia, ruusuja, hortensioita ja kurjenmiekkoja.

Omassa puutarhassa voi kokeilla uppo-outojakin päähänpistoja.

Kuunliljat muodostavat pyöreitä ja reheviä lehtimättäitä, vihreänä kupolina kasvavan sateenvarjojalavan oksat riippuvat melkein maahan asti. Betoniseen kaivorenkaaseen istutetun pajun runko on letitetty koristeellisesti.

Osa kasveista on istutettu ruukkuun, varsinkin sellaiset, jotka eivät menesty talvea ulkoa. Maj kiikuttaa esimerkiksi kasvihuoneen edustalla kukkivan rungollisen hansaruusun kellariin. Hän ei suojaa mitään kasveja pakkasten varalle, mutta jänisverkot ovat tarpeen. Ilman niitä metsään rajautuvan puutarhan monet puutarhan herkut päätyisivät parempiin suihin.

Majn puutarhassa toistuvat pyöreät muodot sekä erilaiset tilat näkyvät hyvin talon terassilta.
Kurjenmiekat ovat Majn lempikasveja. Ne muodostavat puutarhan perustan muiden kestävien perennojen kanssa.
Suuret kivet sopivat Majn mielestä istutusalueille varsinkin lehtiperennojen ja heinien joukkoon. Kapealehtiset kurjenmiekat ovat hänestä koristeheinien veroisia tuppaita kukinta-ajan ulkopuolella.

Kasvillisuuden välissä multapintaa peittää siisti hakekerros. Kasvihuonetta lukuun ottamatta kaikki puutarhan rakenteet ja kalusteet ovat graafisen mattamustia tai -harmaita.

– Pidän puhtaista linjoista ja vaaleista kukkaväreistä. Punaista en halua tänne lainkaan. On muutenkin ollut vaikea sovittaa tiilenpunaista taloa ja kasveja yhteen. Sitten on helpompaa, kun yksi suuri toiveeni toteutuu ja saamme rapattua talon kauttaaltaan yhtä tummaksi kuin kivijalka on nyt. Haaveilen myös uudesta vesiaiheesta, mutta en ole vielä päättänyt, minne se tulee.

Oman puutarhan suunnitteleminen on Majn mielestä hyvin erilaista kuin asiakastyöt. Siellä voi kokeilla uppo-outojakin ideoita ja päähänpistoja, joiden toimivuudesta ei ole täyttä varmuutta. Mahdolliset virheratkaisut voi muokata kaikessa hiljaisuudessa uusiksi, kuten rinteeseen perustetun nurmikon, jota oli hankala leikata, tai puron, jonka hoitaminen osoittautui liian työlääksi.

– Tänä kesänä olen pannut merkille sen, ettei puutarhani ole kovin pikkulapsiystävällinen. Meillä on kaksi yksivuotiasta lastenlasta.

Porttien rytmittämä polku kulkee kiviaskelmalta toiselle. Kiviä rakastava Maj kertoo, että jokaista taimikuoppaa kaivaessa esiin nousee yksi tai kaksi suurta kiveä, joita hän hyödyntää pihan rakenteissa.

Vaikka Maj pitää huolen, että puutarha on kaikin puolin huoliteltu, sen yleisvaikutelma saa hänen mielestään olla silti vähän villi ja luonnonläheinen. Hoidetut alueet liudentuvat tontin laidoilla vähitellen mäntymetsään. Muut puutarhan alueet asettuvat nurmiympyrän ulommille kehille puolikaariksi, paraatipuolensa keskustaa kohti suuntautuneina.

Kauimmalla kaarella sijaitsevan kasvihuoneen ja nurmiympyrän väliin jää tilaa hyötytarhalle. Matalissa viljelykehikoissa ja lasilla peitetyissä lämpölavoissa kasvaa yrttejä, salaattiaineksia, lehtikaalia ja perunaa. Mansikat kypsyvät yhtä aikaa muutaman metrin päässä kasvavien metsämustikoiden kanssa, herukkapensaissa on vasta kalpeita raakileita.

Täälläkin kulkureittejä viimeistelee siisti hakekerros. Ilta-auringossa kylpevän kasvihuoneen edustalla hake vaihtuu kantikkaiksi betonilaatoiksi. Huoneen lämmössä tomaattien, chilien ja viikunapuun seurana kukkii ruusuja ja kesäkukkia. Tuntuu, että kasvihuoneen ovessa olevan kyltin teksti Vårt smultronställe – mansikkapaikkamme, on täyttä totta.

Maj haluaa nauttia pionien kukinta-ajasta mahdollisimman pitkään. Sen vuoksi hän on valinnut eri aikaan kukkivia lajikkeita.
Maj käyttää puutarhan pintoihin erilaisia yhteensopivia materiaaleja, kuten singeliä ja kivilaattoja.
Avarassa kasvihuoneessa tarkenee istuskella varhaisesta keväästä myöhäiseen syksyyn.

Majn vinkit viimeisteltyyn puutarhaan

  • Katsele eri korkeuksilta. Tarkastele puutarhaa sekä maanpinnalta että ylävinkkelistä. Lintuperspektiivistä on hyvä hahmottaa suuria kokonaisuuksia, puutarhan linjoja ja muotoja. Rinnetalossamme on puutarhaan päin antava iso terassi. Katselen sieltä usein alas ja teen uusia suunnitelmia.
  • Kierrätä tontin aineksia. Hyödynnä oman tontin aineksia puutarhan rakentamisessa. Olen käyttänyt täältä löytyviä kiviä esimerkiksi askelkivinä, reunuksina ja katseenvangitsijoina.
  • Yhdistele materiaaleja. Rajaa eri alueet toisistaan esimerkiksi reunuskivillä ja vaihtele pintamateriaaleja. Erilaiset laattakivet yhdistettyinä samansävyiseen soraan muodostavat kiinnostavampia näkymiä kuin yhdestä laattamallista koottu kokonaisuus
  • Leikkaa usein. Leikkaa puuvartisia kasveja säännöllisesti. Näin ne kasvavat mahdollisimman kauniin muotoisiksi. Varsinkin riippamuotoiset puut voivat kasvaa epämääräisen näköisiksi möykyiksi ilman leikkausta. Saksin usein myös pihan laidalla kasvavaa omenapuuryhmää.
  • Tee valintoja. Valitse puutarhalle muutama punainen lanka – elementtejä, jotka yhdistävät eri alueet toisiinsa. Minun puutarhassani sellaisia ovat pyöreät muodot ja mattamustat rakenteet.

Kommentoi »