Julkaistu Viherpihassa 7/2021.

Puhelinlinjan toiseen päähän laskeutui syvä hiljaisuus, kun Maje Forstén kertoi ystävälleen, että hän on kymmenen vuoden odotuksen jälkeen vihdoin löytänyt uuden miehen, kaikin puolin täydellisen Davidin, ja että komistus oli ehtinyt muuttaakin hänen luokseen Kemiönsaareen. Ystävä kuulosti niin järkyttyneeltä, että lopulta Majen oli pakko paljastaa, että hän vain vitsaili uudesta puutarhapatsaastaan, joka oli juuri tullut perille. Michelangelon kuuluisan Daavid-patsaan ihmisen kokoinen kopio oli pitkän etsinnän jälkeen löytynyt patsasliikkeestä Muurlasta. Siitä tulisi Majen yrttitarhan uusi katseenvangitsija.

– Rakastan leikinlaskua ja jekkuja ja viljelen niitä myös puutarhassani. Täällä mielikuvitus lentää. Ajattelen, että puutarhani on kuin aikuisen leikkimökki, ja saan tehdä kaiken juuri niin kuin haluan. Kasvatan vain kesäkukkia, koska minusta puutarhassa ei saa olla mitään järkevää. Tämän on vain tarkoitus tuottaa iloa!

Laaja maalaispuutarha aurinkoisella Kemiönsaarella on kuulunut Majen suvulle jo pitkään. Täällä hän oppi lapsena puutarhanhoitoa Magdalena-äitinsä ja setiensä työtä seuratessaan. 1960-luvulla sedät kasvattivat tilalla sijainneessa kauppapuutarhassaan valtavat määrät isokukkaisia ja värikkäitä neilikoita, jotka olivat silloin muodissa. Kun puutarhan toiminta lakkasi, leikkokukkien taimikasvatukseen käytetyt lavat jäivät tyhjilleen. Majen äiti jatkoi hyötytarhansa hoitamista. Hän kasvatti siellä porkkanaa, perunaa, papuja ja muita vihanneksia niin paljon, että oli melkein omavarainen koko talven ajan. Majen elämä vei jo nuoruusvuosina pääkaupunkiseudulle. Hän pyöritti pitkään omaa ateljeeompelimoaan Helsingin keskustassa ja hoiti kahta poikaansa.

– Vuoden 2004 alussa äidillä todettiin parantumaton syöpä, ja hän tiesi, ettei jaksaisi enää tehdä puutarhassa mitään. Äiti ajatteli jättää paikat oman onnensa nojaan, mutta minä lupasin, että teen hänelle hänen viimeisen puutarhansa. Se kesä oli eräänlaista surutyötä. Jouluna äiti kuoli.

Maje peri äitinsä talon ja puutarhan ja alkoi muokata niitä vapaa-aikanaan vähitellen oman näköisikseen. Parin tunnin matka kotiin Espooseen alkoi kuitenkin pian tuntua liian pitkältä, ja niin lopulta Forsténit muuttivat Kemiönsaarelle kokonaan. Vuosien mittaan sekä talossa että puutarhassa lähestulkoon kaikki on tehty täysin uusiksi.

Vanhan kauppapuutarhan käytännöllisten lavojen tilalla kasvaa nyt upea ja iloisen sokkeloinen yrttitarha, jonka keskikäytävää rytmittävät kärhökaaret. Mehiläiset ja kimalaiset pörräävät ahkerina yrttien, salkoruusujen, silkkiunikoiden ja muiden kesäkukkien kukinnoissa. Käytävän päässä koiruohon, iisoppien, aaprottien, salvioiden, rakuunoiden ja laventeleiden keskellä kohoaa uljas David-patsas. Näkymät vievät ajatukset jonnekin eteläisen Euroopan ikivanhoihin puutarhoihin. Maje paljastaakin sen, että hänellä oli aluetta rakentaessaan mielessään muinaiset luostaripuutarhat.

– Kun suunnittelen jotakin uutta, tiedän heti, miltä se tulee valmiina näyttämään. Myös värit ovat minulle todella tärkeitä. Tykkään rososta ja ruosteesta, en ole ollenkaan pikkusievä. Enkä voisi kuvitellakaan tänne mitään romanttista ruusutarhaa. Äidin kunniaksi kasvatan kuitenkin punaisia kukkia, vaikka se ei ole yhtään minun lempivärini.

Majen mielimateriaalia ovat harjateräkset. Niistä on rakennettu köynnöskaaria sekä yrttitarhan humalamaja, jossa terästangot muodostavat M-kirjaimen Magdalena-äidin muistoksi. Majan katossa killuu vanha kristallikruunu. Vallaton mielikuvitus on kehitellyt muillekin tilalta löytyneille rojutavaroille ihan uutta käyttöä. Esimerkiksi vanha potkupallo on saanut pintaansa hopeamaalia ja näyttää nyt erehdyttävästi klassiselta puutarhapallolta, jollaiset ovat koristaneet hienoja puutarhoja jo satoja vuosien ajan. Kasvivalinnoissa Maje luottaa paikallisten puutarhureiden Annikan ja Charlotan osaamiseen. Jos joku taimi ei näytä viihtyvän, kilautus jommallekummalle usein auttaa.

– Toinen lempipuutarhamyymäläni on legendaarinen Zetas Tukholmassa. On hauska yhteensattuma, että sen omistajan isoisä on täältä kotoisin.

Vaikka Maje on tehnyt puutarhan oman makunsa mukaan, menneiden sukupolvien muistot kulkevat mukana kaikkialla. Äidillä oli tapana istuttaa koivuja, kun hän oli kyllästynyt johonkin osaan puutarhassa. Maje keksi karsia valkokylkiset rungot paljaiksi oksista, jolloin koivikosta syntyi puutarhaan puurivistöjen rytmittämä huone. Koivujen lomassa järjestetään nykyään kesäisin esimerkiksi pieniä konserttitapahtumia. Joka tammi kuussa typistettyjen pikkupuiden latvustot muodostavat musiikkisalille ilmavan vihreän katon.

– Syreenimajaan tekemäni betonisista tuoleista koostuva teos tuo mieleeni suvun kesken vietetyt hilpeät kesäjuhlat. Vanhoille tädeilleni vaikkapa jonkun perheenjäsenen nimipäivät riittivät syyksi kattaa pöytä koreaksi, pukeutua leninkeihin ja herkutella kermakahveilla ja baakelseilla. Haluan, että puutarha säilyy minunkin aikanani samanlaisena ilon paikkana.