"Mahtaa naapureita ihmetyttää, kun työpäivän aikana tontillemme on ilmestynyt talon alakerta" – Miia Kauhanen perheineen rakentaa taloa, osa 15


Miia Kauhanen on Avotakan ja Meidän Mökin toimituspäällikkö ja kolmen lapsen äiti, joka vastoin omiakin odotuksiaan päätyi rakentamaan taloa nikkarointia karttavan diplomi-insinöörimiehensä kanssa Koillis-Helsingissä. Tämä on sarjan 15. osa.
Kuvat Petri Mulari

Ensimmäinen rakentamispäivä saa henkisen hien otsalle, vaikka käyn työmaalla vain pistäytymässä. Melkein puolet siitä vietän puhelimessa. Selvittelen esimerkiksi, mitä tehdään maaperästä löytyneelle tuhkalle ja rajan viereisille kaupungin puille, joiden juuria kaivuumme vaurioittaa. Seuraavaksi jännitämme, ehdimmekö saada kaupungin leiman rakenne- ja perustussuunnitelmiin ennen sovittua paalutuspäivää.

Ensimmäisellä yrityksellä lupakäsittelijä penää yllättäen CLT-tehtaan sertifikaatteja, eikä edes avaa kansiota, vaan lähettää rakennesuunnittelijan ilman leimaa takaisin Tampereelle. Sitten hän tekee katoamistempun. Onneksi hätiin tulee virkaveli, ja saamme leiman vain muutamaa päivää ennen paalutustöiden alkua.

Sitten homma etenee rytinällä. Paalua uppoaa maahan – tosiaankin ”paalua”, sillä ennakkoarviota pidemmät ja monilukuisammat teräspaalut tulevat maksamaan 8 500 euroa luultua enemmän. Melkein ylävitosesta tontilla ovat seuraavaksi perustusten tekijät. Ja pian talollemme on maassa ääriviivat. Iltakäynnillä lapseni kirmaavat betonisokkelien päällä kuin juoksuradalla. Sitten vihdoinkin, kauan odotettu pystytyspäivä!

Kommunikaatiokömmähdyksen takia maatöiden täyttövaiheelle jää liian vähän aikaa, joten vielä kun ensimmäinen kuorma umpipuisia elementtejä saapuu tontille, takapihalle mätetään sepelipetiä. Siinä on tekemisen meininkiä, kun pienellä 304 neliön tontilla häärii kerralla kymmenkunta miestä.

Ruokatunnilla seuraan patonkia purien, kun neljä tonnia painavat välipohjaelementit liitävät nosturin varassa ja asennusporukka ohjaa ne millintarkasti paikoilleen.

Vain kuukausi työmaan käynnistämisestä kotimme seinät alkavat kohota silmissä. CLT-elementtien pystytyspäivinä käväisen tontilla kolmesti päivässä. Ruokatunnilla seuraan patonkia purien, kun neljä tonnia painavat välipohjaelementit liitävät nosturin varassa ja asennusporukka ohjaa ne millintarkasti paikoilleen. Mahtaa naapureita ihmetyttää, kun työpäivän aikana tontillemme on ilmestynyt talon alakerta.

Olemme suunnitelleet pilvilinnaa päässämme ja paperilla reilun vuoden. Sitä suunnittelun ja valmistelun määrää – olisi pitänyt ryhtyä projektin alussa pitämään tukkimiehen kirjanpitoa, montako puhelua ja meiliä on vaatinut, että tähän pisteeseen on päästy. Ja yhtäkkiä meillä on konkreettinen tila.

On palkitseva hetki, kun saa juhlallisessa hiljaisuudessa astua ensi kertaa oman talon sisälle. Johtuuko se jo syntyneestä tunnesiteestä vai puun rauhoittavasta vaikutuksesta, mutta talossa tuntuu heti hyvältä olla. Jälki on niin vaikuttavaa, että en juuri stressaa haasteista, joilta ei tälläkään työmaalla vältytä. Kerran sade yllättää ja lattiat lainehtivat, mutta massiivipuun kastuminen ei haittaa, kun pinnat kuivataan heti ja kaikki pääsee kuivumaan. Yläpohjamme haastava harjaliitos ei osu aivan oikeaan kulmaan ja jää epätasaiseksi. Onneksi talotoimittajallamme Fimmalla on keinot ja halu hoitaa kaikki kuntoon. Reilussa viidessä viikossa maatöistä saavutamme harjakorkeuden ja on harjakaisten aika.

Sarjan edellisen osan löydät täältä. Seuraavassa osassa ostellaan kesämekkojen sijaan siperianlehtikuusilautaa. Lue kolumni täältä.

Havainnekuva: arkkitehti Tapani Takkunen. Lisää kuvia projektin vaiheista Instagramissa: @miia.living.

Julkaistu: 26.5.2019