"Kun muut ostelevat kesämekkoja, minä tilaan kuusi kilometriä siperianlehtikuusilautaa" – Miia Kauhanen perheineen rakentaa taloa, osa 16


Miia Kauhanen on Avotakan ja Meidän Mökin toimituspäällikkö ja kolmen lapsen äiti, joka vastoin omiakin odotuksiaan päätyi rakentamaan taloa nikkarointia karttavan diplomi-insinöörimiehensä kanssa Koillis-Helsingissä. Tämä on sarjan 16. osa.
Kuvat Petri Mulari

Katto pään päällä, iso henkinen etappi rakentajalle. Alkukesän auringossa talomme saa ylleen aidon konesaumatun peltikaton seuraaviksi 80–100 vuodeksi. Arkkitehdin ehdottaman sinkityn pellin sijaan päädymme maalattuun, sillä sinkkikään ei ole niin kuin ennen.

Vaskisepiltä kerrotaan, että aiemmin sinkityt pellit olivat upposinkattuja eli sinkki oli melkoisesti nykyistä paksumpaa. Kaupunkioloissa nykyajan sinkitty pelti vaatisi maalaamisen ehkä jo muutaman tai viimeistään kymmenen vuoden jälkeen. Moni valitsee peltikatoista edullisemman lukkosauma- eli ponttikaton, mutta jos sen laskennallinen ikä on vain 30–40 vuotta, meistä muutaman tonnin säästö nyt olisi tuntunut kovin lyhytnäköiseltä. Ollaanhan tässä omaa sadan vuoden taloa tekemässä.

Yhdessä hujauksessa meillä on myös autokatoksen runko, ja talon CLT-elementtien kokoamisen hoitanut porukka jatkaa alapohjan ja rungon viimeistelyjä ja hoitaa myös lattiavalun valmisteluja. Ennen betonivalua on tehtävä liuta LVI- ja sähkövetoja – ja niille läpivientikoloja paksuun umpipuuhun, sillä valtaosa niistä yllättäen puuttuu.

On aika lukita hanojen lopulliset paikat ja siten keittiön toimintojen suuret linjat. Vedän ensi kertaa työmaalla hanskat käteen, kun rakennusjätettä on kerättävä roskalavalle. Mieheni pilkkoo puhdasta ylijäämäpuuta polttopuuksi. Muuten pysyttelemme siellä, missä meistä on eniten apua: puhelimen ja tietokoneen ääressä selvittämässä ja junailemassa asioita ja tekemässä valintoja.

Uusi mottomme on: kyllä se siitä. Niinpä olen aika zen, kun työmaalta soitetaan, että jo tilattu poreamme ei tule mahtumaan parvekkeelle.

Monena aamuna ajamme töihin tontin kautta. Välillä tulee haasteita, mutta tässä projektissa olen oppinut luottamaan siihen, että kaikki selviää ja ongelmille keksitään ratkaisut. Uusi mottomme on: kyllä se siitä. Niinpä olen aika zen, kun työmaalta soitetaan, että jo tilattu poreamme ei tule mahtumaan parvekkeelle.

Varatut 20 senttiä parvekkeen ulkoseinälle ja verhoilulle eivät riitäkään. Vartin tuumailun jälkeen työnjohtaja tiimeineen keksii kuitenkin ratkaisuksi erilaisen koolauksen ja ohuemman parvekkeen seinän, koska se ei onneksi ole kantava.

Kun muut ostelevat kesämekkoja, minä tilailen kuusi kilometriä siperianlehtikuusilautaa – tosin mittojen ja määrän määrittelyyn tarvitsen apua niin arkkitehdilta, työnjohtajalta kuin puutoimittaja Siparilalta. Laudat tulevat Baikalin maisemista, sillä itäsiperianlehtikuusen kerrotaan olevan erityisen kestävää. Sitä tulee paitsi kauttaaltaan julkisivuun myös terassivoittoiselle pihallemme.

Jo vuosia sitten päätin, että jos joskus rakentaisin, siperianlehtikuusi olisi ehdoton valinta ainakin terassiin: ekologinen, kestävä, kauniisti harmaantuva ja huoleton, sillä sille ei tarvitse tehdä mitään. Siparilalta kuitenkin neuvotaan, että jokakeväinen öljyäminen kannattaa, jos haluaa kävellä terassilla paljain jaloin. Mikään materiaali ei vapauta täysin huollosta. Mutta talon maalaustalkoita meillä ei tarvitse järjestää koskaan.

Sarjan edellisen osan löydät täältä. Seuraavassa kolumnissa päästään jo suunnittelemaan kodin sydäntä, keittiötä. Lue kolumni täältä.

Havainnekuva: arkkitehti Tapani Takkunen. Lisää kuvia projektin vaiheista Instagramissa: @miia.living.

Julkaistu: 27.5.2019