Litroittain maalia, roppakaupalla sitkeyttä ja myös hieman Amorin apua – Riitta remontoi pyöröhirsitalosta unelmiensa kodin
Sisustus
Litroittain maalia, roppakaupalla sitkeyttä ja myös hieman Amorin apua – Riitta remontoi pyöröhirsitalosta unelmiensa kodin
Riitta alkoi kunnostaa unelmiensa taloa itselleen ja tyttärelleen. Kun urakka alkoi olla loppusuoralla, hän sai apua uudelta puolisolta ja tämän tyttäreltä. Nyt hirsitalossa asuu nelihenkinen perhe.
22.3.2018
 |
Unelmien Talo&Koti
Talo on rakennettu vuonna 1998. Ulkoseinät olivat aikaisemmin vaaleansiniset. Nyt Riitta ja Teijo ovat maalanneet ne mustiksi.
Riitta kirjoittaa Hirsitalon taikaa -blogia osoitteessa minunomat-kissanpaivat.blogspot.fi. Hänellä on myös Instagram-tili: @riittam_.
Olohuoneen arkkupöytä on Teijon löytö. Kannen alle sujautetaan tavarat, jotka eivät löydä paikkaansa.

Ilman mahtavaa mielikuvitusta Riitta Mälkiältä olisivat jääneet talokaupat tekemättä. Kellertyneet hirsiseinät kauhistuttivat, mutta kun laittoi silmät kiinni, tuleva koti näyttäytyi raikkaan vaaleana. Unelman toteuttamiseen tarvittiin litroittain maalia, roppakaupalla sitkeyttä, ja lopulta hiukan Amorinkin apua.

– Olen aina haaveillut asuvani hirsitalossa, ja kun sopiva löytyi rauhalliselta maaseudulta, olin aivan ihastuksissani. Näin talon ensimmäistä kertaa liki kolme vuotta sitten. Satoi kaatamalla, mutta sisällä en kuullut enää ropinaa, niin innoissani olin. Suljin silmät, ja simsalabim: näin tulevan kotimme sellaisena kuin se nyt on, Riitta muistelee.

Talossa on 120 neliötä. Remontti on vienyt aikaa, sillä Riitta uurasti melkein itsekseen. Kellertävät hirsiseinät, paneelikatot ja lautalattiat näyttivät niin tunkkaisilta, että niitä piti ryhtyä oitis valkaisemaan. Talo raikastui silmissä!

– Nyt remontti on onneksi loppusuoralla. Ja mikä parasta, perheemme kasvoi nelihenkiseksi, kun Teijo ja Pihla muuttivat tänne. Yhdessä jatkoimme remppaa ja maalasimme talon ulkoa mustaksi.

Grapponia-maljaan sohvapöydälle ilmestynyt munaröykkiö kertoo, että pääsiäinen lähestyy.
Riitta polttaa kynttilöitä pitkälle kevääseen. Kynttilöiden väri vain vaihtuu hempeäksi.
Ruokapöydän paikka on valkoiseksi maalatun leivinuunin edustalla keittiössä.

– Aloitin maalausurakan katosta. Huonekorkeus on enimmillään kuusi metriä. Äiti keikkui kanssani yläilmoissa ja kaverit antoivat apuaan. Katon jälkeen väriä vaihtoivat seinät ja lattiat, Riitta luettelee.

Paikassa on kaikki mitä voi toivoa: luonto on lähellä, ja Lappeenrannan keskustaan on vain pieni ajomatka. Kahdeksanvuotias Pihla ja kuusivuotias Silja rakastavat kotiympäristöään. Kerran jopa kettu poikkesi heidän leikkimökissään! Avara pihamaa inspiroi myös kissakolmikkoa, Touhoa, Nyytiä ja Seppoa.

Kodin sisustusvärejä ovat valkoinen, harmaa ja musta. Keväällä mukaan tulee vaaleanpunaista ja pääsiäisenä keltaista. Kesää kohti vihreys lisääntyy. Tehostevärejä on lähinnä tekstiileissä ja kukissa.

– Yritän tehdä kotielämästä niin sujuvaa kuin mahdollista. Pidän selkeistä pinnoista, jotka on helppo pitää puhtaana, Riitta sanoo.

Ruokapöydän ympärillä on mustaksi maalattuja perinteisiä pinnatuoleja ja Dio-tuoleja, jotka on ostettu Veken Kalusteesta.
Leivonnaiset kevenevät kevättä kohti. Juhlissa herkutellaan usein juustokakulla.
Riitta taittoi maljakkoon kotipihan oksia, ja nyt niihin on puhkeamassa lehdet.

Myös keittiö on mahdollisimman selkeä. Astiat laitetaan piiloon kaappeihin mutta näteimmät jätetään avohyllyille. Koko perhe kerää muumimukeja, ja joka vuodenajalle on kertynyt oma kattauksensa.

Koti näyttää vielä entistä valoisammalta, kun Riitta otti olohuoneesta verhot pois. Nyt hän miettii, pitäisikö ikkunanpuitteetkin maalata valkoisiksi.

– Ehdotin Teijolle, että rakentaisimme keittiöön erkkerin, mutta ajatus on vasta kypsyttelyasteella. Tärkeintä on, että kotona on tilaa leikeille ja elämälle.

Vanhempien makuuhuone on vuodevaatteita myöten mustavalkoinen. Päiväpeitto on Jotexista.
Makuuhuoneessa säästyi lattiapintaa, kun yöpöytä nostettiin seinälle.
Pihla ja Silja jakavat huoneen. Riitta tapetoi seinät tyttöjen lempivärillä, hempeällä pinkillä. Utuverhon alla on lukunurkkaus.
Portaat johtavat parvelle, jossa on nukkumatilaa vieraille. Lehtihyllynä on mummolan vanha perunalaatikko, joka on hiottu puhtaaksi.
Parven vieraspeti on tehty kuormalavoista. Suunnitelmissa on sisustaa parvelle oleskelutila, jossa katsottaisiin telkkaria ja pelattaisiin yhdessä.
Pihapenkki on tehty itse puuliiteristä löytyneestä laudasta. Klapit ovat koristeena.

Riitan sisustusvinkit

Avarra maalilla. Olen maalannut kaikki katot, seinät ja lattiat valkoisiksi. Muutos oli mieletön. Niin oli urakkakin, sillä lattiat piti hioa käsin. Koneen hylkäsin, kun meinasimme tukehtua pölyyn.

Vaihda musta valkoiseen. Takka oli mustunut, kun muutimme. Valkaisin sen Tikkurilan Muuri-maalilla, joka kestää lämpöä. Se on kuin uusi.

Tee maisemasta taulu. Olkkari on ihanan valoisa, kun poistin sieltä verhot. Rakastan luontonäkymiä!

Vaihtele värejä. Valkoinen, musta ja harmaa luovat pohjan sisustukselle. Tehostevärit valitsen vuodenajan tai juhlapyhän mukaan. Kevään ja pääsiäisen myötä kotiin tulee keltaista.

7 kommenttia