Halkaisijaltaan 30-metrisen latvuksen alla tuntee itsensä kovin pieneksi. Viivi Lepik haluaa aloittaa kierroksen puutarhassaan aina täältä pihan laidalta, 200–300-vuotiaiden tammien välistä.

Puuvanhukset olivat vastassa, kun Viivi perheineen muutti miehensä lapsuudenkotiin Halingan kylään, Tallinasta Pärnuun vievän maantien varrelle. Pihapiirin mahtipuut ovat 12 vuoden aikana nähneet, kuinka tavallisen maalaistalon pihapiiri on Viivin taitavissa käsissä kohentunut upeaksi koristetarhaksi.

Ensimmäiset vuodet menivät kotitaloa kunnostaessa. Pihamaalla kasvoivat perinteiset kaalit ja perunat, joiden joukkoon Viivi kylvi aina vain enemmän yksivuotisia kesäkukkia.

– Se tuli kalliiksi, kun joka vuosi täytyi hankkia uudet siemenet. Aloin haalia perennoja, sillä ajattelin niiden tulevan kesäkukkia edullisemmaksi, Viivi kertoo.

Perennaharrastuksensa alkutaipaleella hän sai taimia äidiltään ja naapurista ja kokeili siemenkasvatustakin. Noihin aikoihin Viivi kertoo saaneensa tartunnan kasvien keräämiseen, eikä tämä tauti tunnu ainakaan paranevan. Pian kasvi-innostus nimittäin leimahti niin kovasti, että Viivi lähti opiskelemaan puutarhakouluun.

Samalla hän jatkoi sairaanhoitajan työtään läheisen sairaalan ensiavussa ja vietti vähän vapaa-aikansa yhä uusia kasveja puutarhaansa istuttaen.

Puutarhakoulun lopputyönä tehdystä oman puutarhan suunnitelmasta on enää jäljellä päivänliljoja, sillä Viivi on kasvattanut penkkien kokoa ja kiinnostunut yhä erikoisemmista kasveista. Osa niistä on peräisin Tarton yliopiston kasvitieteellisestä puutarhasta. Toiset kasvit posti on kuljettanut siemeninä tai taimina englantilaisista, hollantilaisista ja saksalaisista kasvikaupoista, joista Viivi tekee nettiostoksia. Talvella on aikaa naputella tilauksia tietokoneen ääressä, kun puutarhatyöt ovat pakosta jäissä.

– Minua kiinnostavat eniten kasvimaailman ääripäät, siis oikein pienet ja todella isot lajit, Viivi kuvailee hankintojaan.

Nykyään hän kasvattaa taimia myös puutarhassaan vieraileville kasviharrastajille myytäväksi. Monet Viivin valinnoista ovat pikkuruisia kivikkokasveja, joiden yksityiskohtia tekisi mieli tutkiskella tarkemmin suurennuslasin avulla. Kontrasti komeisiin pihapuihin on valtava. Lilliputit päätyvät laajaan, kumpumaiseen penkkiin, jonka pohjaksi on tuotu vanhaa maantien mursketta ja lähialueen kivisiltä pelloilta kerättyjä murikoita. Aurinko paistaa paikkaan koko päivän. Laajalle levittäytyvien timjamimattojen ja kattomehitähtimättäiden joukossa kasvaa muun muassa yli parikymmentä katkerolajia sekä monia marunoita, ristikkejä ja matalia havukasveja.

Viimeistään talon toisella puolella levittäytyvässä perennatarhassa Viivin todellinen keräilijän luonne paljastuu. Lajien ja lajikkeiden määrää ei uskalla kovin tarkkaan arvioida edes emäntä itse. Joka tapauksessa niitä lienee lähemmäs kaksi tuhatta. Sekä kuunliljoja että päivänliljoja Viivi on istuttanut yli sataa lajiketta, erilaisia esikoita muutaman kymmenen vähemmän. Erikoisuuksia edustavia kolmilehtiäkin on kahtakymmentä erilaista.

Lajien kirjo ei tarkoita, että Viivin itse latomaa kivipolkua reunustavat kukkapenkit vaikuttaisivat mitenkään tilkkutäkkimäisiltä – päinvastoin. Kulkijan täytyy tuon tuosta pysähtyä ihastelemaan Viivin sommitelmia. Kasvit korostavat toisiaan kasvutavoillaan, lehtimuodoillaan sekä ruskeaan, siniseen, punaiseen ja harmaaseen taittuvilla vihreän sävyillään.

Vaaleanpunaisen ja kerrannaiskukkaisen ’Pink Delight’ -valkovuokon ja noin kahdenkymmenen muun valkovuokkolajikkeen sekä muidenkin kevätkukkijoiden aika alkaa olla ohi. Helakanpunaiset buharantulppaanin ja ’Baba-dag’-anatolianpikarililjan limetinvihreällä ja violetilla väritetyt kukat kuitenkin koristavat vielä perennatarhan tuoreinta laajennosta.

Taimet on istutettu tarkoituksella tiheään, jotta rikkaruohoille ei jäisi sijaa. Pahin rikka on voikukka, jonka taimet Viivi nyhtää irti heti, kun näkee. Ison puutarhan työmäärä ei häntä huimaa.

– Lapset leikkaavat nurmikon, ja mies käyttää trimmeriä ja tuo minulle tavaraa, mutta muuten haluan hoitaa puutarhan ihan itse. Voin helposti viettää täällä koko päivän, hymyileväinen nainen heläyttää.

Kolmen tuhannen neliön puutarhan pohjamaa on savista, mutta viljavaa. Keväällä kasvit saavat tujauksen kompostimultaa ja karjanlantaa. Samalla Viivi paikkaa talvituhoja, sillä säät ja myyrät harventavat kokoelmaa joka vuosi.

Puutarhan vehreyttä rikkovat keijunkukkien ja rönsyakankaalien tummanpuhuvat lehdet. Viivi on istuttanut mutkattomana maanpeitekasvina tunnettua akankaalia vanhojen omenapuiden alle. Akankaalilajikkeiden leviämisessä on hänen kokemuksensa mukaan huomattavia eroja. Suosikkilajike, tumman violettilehtinen ’Black Scallop’ on lyhyessä ajassa levittäytynyt yhä laajemmalle ja kukkii komean sinisenä. Samaan aikaan sen vierelle istutettu ’Burgundy Glow’, jonka lehdissä on vihreän lisäksi valkoista ja vaaleanpunaista, ei ole intoutunut kasvamaan lainkaan yhtä reippaasti.

Suuren pihajalavan siimeksessä soljuu akankaalivirta syvänsinisenä. Se luo mielikuvan juoksevasta vedestä. Jalavat ovat virolaisille erityisen merkittäviä puita, sillä niitä on tavattu istuttaa suuren juhlan, esimerkiksi lapsen syntymän tai häiden kunniaksi. Pitkäikäinen puu kantaa sukupolvelta toiselle myös muiston seudun kauneimmasta puutarhasta, jonka Viivi Lepik rakkaudella rakensi.