”Miten voit inhota jotain kasvia noin paljon?” kysyi ystäväni, kun paasasin Suomessa tapahtuneesta tuijavallankumouksesta
Mitä jos tulevaisuudessa ei enää pääse kurkkimaan pihoille, vaan vastassa ovat vain taivasta hipovat tuijat? pohtii toimituspäällikkö Liisa Häkli.
Mikä ihme! Tuija? Olimme koko suku kokoontuneet serkkujeni mökille Puumalaan joskus 1970-luvun puolivälin tienoilla, ja setäni esitteli uutta istutustaan, jolla oli sama nimi kuin serkullani, hänen tyttärellään. En pikkutyttönä ollut moisesta havusta kuullutkaan, saati sellaista aiemmin nähnyt. Jotain katajamaista siinä mielestäni oli, mutta eniten muistan ihmetelleeni kasvin nahkeita litteitä lehtiä. Voiko sellaisiakin olla?
Viidessäkymmenessä vuodessa on tapahtunut melkoinen tuijavallankumous, myös omassa päässäni. Käyn usein ystäväni kanssa kävelyllä pientalovaltaisessa lähiössämme Itä-Helsingissä, jossa uusia omakotitaloja kohoaa tasaista tahtia. Niiden kaava on lähes aina sama: Moderni townhouse suurine kadulle päin antavine ikkunoineen rakennetaan muutaman metrin päähän tiestä. Kun talo on valmis, sen eteen ilmestyy pitkä ojanne, johon pian sujahtaa rivi kartiotuijan taimia tonttia rajaamaan.
Erään tällaisen kohdalle pysähdyimme taannoin.
– Tässä maassa säädellään vähän kaikkea, mutta ketään ei tunnu kiinnostavan, mitä kasveja katua vasten istutetaan ja miten niitä hoidetaan. Nuokin tuijat huitelevat pian viidessä metrissä, jos niitä ei leikata, paasasin ystävälleni.
Kommenttia odottamatta siirryin suoraan tulevaisuuden uhkakuviin:
– Mieti, miltä täällä voi näyttää kymmenen vuoden päästä. Sen sijaan, että kävelyillä kurkimme pihoihin ja katselemme talojen julkisivuja, meitä ehkä ympäröi vain taivasta hipova tuijanvihreä todellisuus.
Tässä maassa säädellään vähän kaikkea, mutta ketään ei tunnu kiinnostavan, mitä kasveja katua vasten istutetaan ja miten niitä hoidetaan.
ennen kuin pääsin pitemmälle, ystäväni ehätti väliin.
– En ymmärrä, miten voit inhota jotain kasvia noin paljon, hän tokaisi.
Olin aivan ihmeissäni. Eihän tuijassa sinällään mitään vikaa ole, hittikasvi on syytön sen yksipuoliseen käyttöön. Saattaisin itsekin harkita tuijaa näkösuojaksi tontin taakse jonkin rujon näkymän eteen, mutta eikö paraatipaikalle sisäänkäynnin edustalle voisi välillä harkita jotain muutakin, kuten puutarhasuunnittelija Tuula Ihamuotila vinkkaa?
Tämän vuoden Lepaan puutarhamessuilla innostuin kotimaisista kuusiaidan taimista. Leikattu kuusiaita: mikä ihana ajatus – täydellinen vehreys! Toki kuusiaita vaatii enemmän vaivaa kuin tuija, mutta pitääkö kaiken olla helppoa?
